Puheeni Tampereen Setan syyskokouksessa 7.11.2010
Seksuaalisuus ja sukupuoli ovat erottamaton osa ihmistä ja siksi erottamaton osa meidän ihmisoikeuksiamme.
Suomalaisessa ja globaalissa poliittisessa kulttuurissa on kuitenkin vaikeata puhua ja toimia aikuisten oikeasti seksuaali- ja sukupuolioikeuksien puolesta.
Seksi ei yksinkertaisesti ole seksikäs asia politiikassa.
Ei siis ihme, että jopa heteronormatiivinen keskustelu politiikan areenoilla vaikkapa hedelmöityshoitolaista tai seksin oston kriminalisoinnista synnytti taannoin Eduskunnassa epä-älykästä ja päiväkotilasten kakka-huumoritasoista väittelyä.
Vaikeneminen seksuaalisuuden ja sukupuolen merkityksestä tai vähättelevä asenne ihmisyyden perusytimeen on kuitenkin johtanut siihen, etteivät politiikka ja viranomaiskäytännöt aidosti kohtaa yhdenvertaisesti eri ihmisiä.
Harva poliitikko tai viranomainen pysähtyy miettimään, millainen ihmisen kuva on piilotettu hänen oman päätöksentekonsa pohjaksi. Kenestä viranomaiset puhuvat, kun puhuvat asiakkaistaan? Tai kenestä me poliitikot puhumme, kun puhumme kansalaisista?
Asenteet ja stereotypiat on istutettu meihin niin syvälle, ettei itsellenikään tule itseni oloinen ihminen ensimmäisenä mieleen sanasta kansalainen, vaan pyylevä, harventuvahapsinen, konservatiivinen, kuusikymppinen heteromies.
Suomessa on toki tapahtunut isoja harppauksia kohti oikeudenmukaisempaa ja aidosti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa. Isoin kiitos näistä edistysaskelista kuuluu kaikille sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä edustaville järjestöille, Seta etunenässä.
Silti lainsäädännössämme on yhä isoja yhdenvertaisuuden mentäviä aukkoja.
Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon onnelaksi jo 1970-luvulla koulukirjoissa julistautunut Suomi on yllättävää kyllä vielä 2000-luvulla muun muassa homoseksuaalisuuden ja hivin kriminalisoinnissa ja lakiteknisessä syrjinnässä maailman kärkikaartia.
Siksi tarvitsemme pikaisia päätöksiä vaikkapa sukupuolineutraalista avioliitosta ja adoptio-oikeudesta. Tarvitsemme lainsäädäntöä joka aidosti kriminalisoi ja sanktioi ihmisryhmää vastaan kohdistuvaan vihaan
yllyttämisen. Tarvitsemme oikeudesta tuntuvia tuomioita sukupuoliseen tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa työsyrjintää vastaan.
Transvestisuus on yksinkertaisesti poistettava sairausluokituksista kokonaan eikä transdiagnooseja saisi enää luokitella mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiksi. Ja verenluovutusta koskevien asetustemme ja ohjeistustemme on kummuttava jatkossa tutkituista riskianalyyseistä eikä homomiehiä stigmatisoivista asenteista.
Jokasuomalaiselle luvattu oikeus on saada laadukkaita, oikein kohdistettuja ja tarpeeseen vastaavia julkisia palveluita yksilön arjen sujuvuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.
Siksi tarvitsemme myös kuntapäättäjien sekä sosiaalialan, terveydenhuollon, opetuksen ja muiden palvelualan ammattilaisten koulutusta, jotta päätösten ja palvelujen sukupuoliset, etniset, ilmastolliset ja yhdenvertaiset vaikutukset tiedostettaisiin.
Jo pelkästään koulumaailmassa opettajien ja terveydenhuollon henkilökunnan asenteissa on paljon tehtävää, jotta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten moninkertainen riski syrjäytyä, sairastua mieleltään tai tehdä itsemurha ennaltaehkäistäisiin.
Suvauksesta, etnauksesta, ilmauksesta ja yhtauksesta on tultava myös peruslähtökohta Suomen käytännössä harjoittamaan ulko-, kauppa- ja turvapaikkapolitiikkaan. Ihmisoikeuksien alistamisesta harvojen taloudelliselle voitontavoittelulle on yksinkertaisesti tehtävä loppu.
Parempien lakien ja tiedostavamman päätöksenteon kautta yhdenvertaisuus edistyy pala palalta.
Lainsäädäntö- ja muu poliittinen päätöksenteontie on toki auttamatta hidas, jopa vuosia vievä tie, mutta silti välttämätön. Lait ja niistä kumpuavat päätökset ovat tahtotilamme ilmaus ja muistutus siitä, että
lakien lain eli Suomen perustuslain suoja koskee myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.
Laaja poliittinen sitoutuminen yhdenvertaisuuden edistämiseen on tärkeä viesti aikana, jolloin ihmisviha ja fundamentalismi nostavat Suomessa ja maailmalla päätään.
Jokaisen tiedostavan ihmisen tehtävänä on muistuttaa, että perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten antaman suojan toteuttaminen ei ole vapaaehtoista tai omantunnonkysymys.
Yhdenvertaisuuden toteuttaminen on lakeihin pohjautuva velvollisuus kaikille kansanedustajille,
kunnallispoliitikoille, puolueille ja viranomaisille riippumatta uskonnosta tai aatteesta tai ihmiskäsityksestä.
Asenneilmapiirissämme on tänään paljon yhtymäkohtia 1930-luvun fundamentalismiin, joka haki yksittäisistä ihmisryhmistä syyllisiä kansakuntien pahoinvointiin Neuvostoliitossa, Saksassa, Italiassa ja jopa täällä
Suomessakin.
Tänäänkin fundamentalistisissa ulostuloissa homoista, maahanmuuttajista, romaneista ja toisinajattelijoista tehdään kansakunnan vihollisia ja syntipukkeja työttömyyteen ja osattomuuteen.
Fundamentalismi vetoaa aina ihmisen tunteisiin ja synnyttää ihmisvihaa.
Fundamentalisti puhuu aina yhden opin ja monokulttuurin puolesta. Ja fundamentalisti ei koskaan tunnusta omaa osuuttaan rikoksissa ihmisyyttä vastaan.
Fundamentalismi on saanut rauhassa kasvaa ja rehottaa Suomessa jo pitkään.
Fundamentalismi on saanut jopa positiivista nostetta tiedotusvälineissä, kun journalismi on ahnaasti mässäillyt värikkäillä, taitavilla ja ristiriitaisia tunteita herättäneillä fundamentalistisilla puheenvuoroilla.
Fundamentalismin nousu Suomessa ja maailmalla ei ole kuitenkaan sattumaa. Ääriuskonnolliset ja äärikansalliset liikkeet ovat kansainvälisesti organisoituja ja kansainvälisesti rahoitettuja.
Vuosi 2010 jää suomalaiseen historiaan homofobiaa ja ihmisvihaa tihkuvana vuotena. Kaasuhyökkäys Helsinki Pridea vastaan, kiihtynyt, törkeä nettirikollisuus sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä ja heidän
puolestapuhujiaan kohtaan ja muun muassa kansanedustaja Päivi Räsäsen homovastaiset ulostulot osoittavat, että jotakin on pahasti pielessä yhteiskunnassamme.
En usko, että fundamentalisteja lukuun ottamatta poliittiset päätökset ja viranomaiskäytännöt kumpuaisivat pahuudesta tai ihmisvihasta, vaan tietämättömyydestä. Osa poliittisista päättäjistämme ja viranomaisistamme
on vain naivisti sokeita väittäessään, että jo nyt sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöillä on oikeuksia enemmän kuin heteroilla, tai sanoessaan, ettei sukupuolisella ja seksuaalisella suuntautumisella ole mitään
tekemistä politiikan tai päätöksenteon kanssa.
Fundamentalismia ja tietämättömyyttä ehkäistään ja poistetaan samoilla lääkkeillä eli asiallisella, tutkittuun tietoon ja arjen kokemuksiin perustuvalla sekä universaaleja ihmisoikeuksia kunnioittavalla argumentoinnilla. Tässä työssä Seta ja muut sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä edustavat järjestöt ovat avainasemassa. Ja tähän työhön on myös sitoutunut ennätysmäärä poliitikkoja, vaikuttajia ja julkkiksia.
Siksi uskon ja toivon, että vuoden 2010 tapahtumista seuraa jotakin hyvää ja parempaa. Uskon, että homofobiaa on yhä vaikeampi puolustaa ja sen vastainen työ saa yhä useampia ihmisiä liikkeelle. Ja uskon, että
lähimmäisenrakkaus saa tämän vuoden jälkeen konkreettisempaa sisältöä arjessa, politiikassa ja kirkossamme.
