Reunahuomautuksia taiteen edistämisestä

Tiistai 20.2.2018

Viisi vuottani Taiteen edistämiskeskuksen johtajana ovat täynnä.

Vuosien varrella minulla on ollut ilo kuunnella monia taiteen ja taidehallinnon asiantuntijoita ja kirjata keskusteluitamme ja kuulemaani kymmeniin muistivihkoihini. Keräsin tähän noihin vihkoihin kertyneet 10 painavinta reunahuomautustani rakkaudestani taiteeseen ja sen tekijöihin.

Ensimmäinen reunahuomautukseni on, että taiteen kokeminen ja tekeminen ovat oikeuksiamme. Eniten rakastamani kirja maailmassa on YK:n ihmisoikeuksien julistus, jonka 27 artikla antaa meistä jokaiselle perustavanlaatuisen oikeuden kulttuuriin. Siis jokaiselle. Niille 46 % eurooppalaisista, jotka eivät osallistu kulttuuriaktiviteetteihin. Juuri Suomeen tulleille pakolaisille ja turvapaikanhakijoille. Vangeille. Päiväkotilaisille. Vähemmistöille. Köyhille. Rikkaille. Sairaille. Ja vanhuksille.

Toinen reunahuomautukseni on, että taiteen oikeuksiemme toteutumisesta arjessamme päävastuun kantaa julkinen valta, kuten muidenkin oikeuksien kohdalla. Tuo velvollisuus on universaali, ei vain Suomessa sovittu tapa toimia. Ja taiteen oikeuksien edistämisvastuu on jakamaton ja koskee kaikkia niitä, jotka tekevät poliittisia päätöksiä, virkamiehiä, työntekijöitä ja luottamuselimiä kunnissa, maakunnissa ja valtiolla.

Kolmas reunahuomautukseni koskee kahta teosta, joista ihmisoikeuksien julistuksen tapaan saan polttoainetta ajatteluuni. Perustuslakiimme on vuonna 2000 kirjattu sivistykselliset oikeutemme sekä vahvistettu tieteen ja taiteen vapaus. Mutta tuo taiteen vapaus -kirjaus ei automaattisesti tarkoita parempaa taidelainsäädäntöä tai senttiäkään taiteen edistämiseen. Taiteen rahoitus ei ole saavutettu etu, jonka tarvetta ei tarvitsisi aina ja joka paikassa perustella. Joka vuosi juuri ennen joulua eduskunnassa ja maamme kaikissa kunnissa tehdään budjettipäätösten yhteydessä merkittävää taidepoliittista päätöstyötä budjettikirjassaan. Kyseessä on poliittinen sopimus vuodeksi kerrallaan.

Neljäs reunahuomautukseni on, että taiteella on itseisarvo. Mutta itseisarvon arvo ei hokemalla muutu taideteoiksi ja -päätöksiksi. Yksikään taiteilijan jääkaappi ei täyty itseisarvosta. Ja on vaikeata perustella miljoonien lisäpanoksia taiteeseen sillä, että taiteella on itseisarvo. Taide ei poikkea muista oikeuksistamme. Terveys on itseisarvo. Turvallisuus on itseisarvo. Koulutus on itseisarvo. Meidän taiteen edistäjien on alettava antamaan ymmärrettävää sisältöä sille, mitä tarkoitamme taiteen itseisarvolla, sen sijaan että päätämme kaiken muun taidepuheen lyömällä puhujaa jollakin niin arvokkaalla asialla kuin taiteen itseisarvo.

Viides reunahuomautukseni on, että poliittisessa päätöksenteossa tai  taidehallinnossa julkisista rahoista päätettäessä ei voi olla edes vähän jäävi. Taide ei ole juridisesti tai moraalisesti irrallinen saareke muusta julkista rahaa koskevasta päätöksenteosta. Jos veljen firmalta ostettu palvelu muussa hallinnossa herättää yleistä närkästystä ja siitä seuraa jopa oikeustoimia, sama pätee taidehallintoon. Taidevastainen asenne saa polttoainetta jokaisesta vihjauksesta oman tai läheisten etua koskevan päätöksen liepeillä olemisesta. Ja tuo ajatus – vaikka kuinkakin väärä – syö taiteen rahoituksen legitimiteettiä maksajien eli kansalaisten silmissä.

On inhimillistä, että elävässä elämässä ja taidepäätöksissä tulee välillä tilanteita, jolloin päättäjä ei voi osallistua päätöksentekoon. Mutta teidän, jotka teette nimiehdotuksia seuraaviin taidetoimikuntiimme, etu on huolehtia, että ehdottamanne henkilö on etukäteen tietoinen tilanteista, joissa ei voi osallistua päätöksentekoon. Kenenkään edunvalvojan etu ei voi olla, että vertaisarvioija ei voi toistuvasti osallistua vertaisarviointiin.

Kuudes reunahuomautukseni on, että taiteilija ja taiteen asiantuntija ansaitsevat vähintäänkin kohtuullisen korvauksen työstään. Taiteen tekeminen tai asiantuntijuuden jakaminen eivät ole ilmaista talkootyötä, vaan ammatteja ja osaamista, jonka hyödyntämisestä on maksettava niin taidetyön kuin taidetoimikuntatyön osalta. Siinä missä taiteilija ansaitsee palkan työstään, vertaisarvioijat ansaitsevat selkeästi nykyistä korkeamman korvauksen työtunneistaan ja asiantuntijapääoman antamisestaan. Mallia taidetoimikunnan jäsenten korvauksista voi ottaa vaikkapa Suomen Akatemialta.

Seitsemäs reunahuomautukseni on, että valtion taidehallinnon henkilöstömäärät ovat tehtäviin nähden rajusti alimitoitetut. Esimerkiksi Taikessa käsitellään 5,6 kertaa enemmän valtionavustushakemuksia kuin STM:n alaisessa Steassa ja 140 kertaa enemmän kuin Ympäristöministeriössä ja suhteessa merkittävästi pienemmillä henkilöstömäärillä. Taidehallinnon, ministeriön ja sen virastojen henkilöstömäärä on alun alkaenkin ollut tehtäviin nähden olematon, mutta viime vuosien aikana supistunut sellaiseksi, että lakisääteisistä tehtävistä selviytyminen on vähintäänkin ajoittain vaarassa. Taidehallintoon on siksi satsattava.

Kahdeksas reunahuomautukseni on, että taidevirkamieskin on ihminen, joka ansaitsee sellaisena itseään kohdeltavan. Taidehallinnossa työskentelevät ovat 120 % sitoutuneet taiteilijoiden toimintamahdollisuuksien ja taiteen saatavuuden ja saavutettavuuden edistämiseen. Virkamiehet eivät siis ole vihollisia, vaan taiteen edistäjäkumppaneitamme.

Yhdeksäs reunahuomautukseni on, että jokaisella on oltava oikeus puhua taiteesta ja niistä tuntemuksista juuri niillä sanoilla, jotka itse valitsee. Tämä oikeus koskee taiteen tekijän lisäksi taiteen kokijaa ja poliittisia päättäjää. Jos taidepuheesta tehdään vain taiteilijoiden suljettu foorumi, on vaikeata nähdä asenteiden taiteen edistämistä kohtaan parantuvan. Avoin taidepuhe suvaitsee erilaista taiteen tuntemusta, harhailevia ajatuksia, haparoivia tunnustuksia. Taidetta voi rakastaa vain, jos sitä saa itsekukin sanoillaan helliä ja herätellä.

Kymmenes reunahuomautukseni on – kiitos. Kiitos, että tekijöinä, edunvalvojina, vertaisina, päättäjinä ja virkamiehinä edistätte taidetta. Ilman teidän työtänne nyt ja viisikymmentä vuotta sitten, en olisi rakastunut taiteeseen ja tehnyt siitä happea, jota ilman ennen selviä. En voi tai edes halua ajatella päivää ilman taidetta. Sen verran pahamaineiseksi kukkahattutädiksi olette minut muokanneet.

Olen katsellut taidetta kokijana, taidealan työntekijänä, edunvalvojana, poliittisena päättäjänä ja nyt virkamiehenä. Ja tajunnut, että ei ole yhtä ilman toista. Siksi tehkää yhteistyötä, muotoilkaa yhdessä uusia ratkaisuja, joilla edistetään taiteen tekemistä ja kokemista. Luokaa luottamusta ja suvaitkaa moniäänisyyttä. Sillä haluan rakastaa taidetta jatkossakin ja tavata teidät taiteen äärellä. MOI!

Lisää kirjoituksia


Taiteesta ja (taiteen edistämisen) poliittisesta ohjauksesta

#Kulttuurivos-työryhmän uudistusehdotukset julki (18.01.2018)
#Kulttuurivos-työryhmän ehdotus Esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:1) julkaistiin eilen..