Irti "tämän ikäisyydestä"

Maanantai 14.5.2018 - Minna Sirnö

Joka aamu herään odotukseen, että olen vihdoinkin aikuinen. Tänäänkin. Ja huomaan hetken päästä, etten ole. Siis vielä aikuinen.

Sama kiltintytönsyndroomasta kärsivä, kujeista, naurusta, omasta keskeneräisyydestään nauttiva minäni tervehtii minua jo viiden minuutin päästä heräämisestäni.

Onneksi olen löytänyt toisen ikikakaran vierelleni. Itselleen ja kasvukivuilleen nauraminen on paljon mukavampaa samanmielisen ja samassa kehitysvaiheessa olevan kanssa.

Otfamun ja papan (minä ja puolisoni) parhaisiin muksunmuksuvartiointiin liittyviin kritiikkeihin kuuluu keskipolven hokema: ”olisitteko edes hetken aikuisia, please”. Emme ole. Koska lapsenmielisenä saamme irti elämästä enemmän.

Kulutin elämässäni ison osan lapsuutta ja nuoruutta hoputtamalla itseäni sitku-aikuisuuteen. Turhaan. Sitku vain siirtyy koko ajan. Onneksi.

Toki tunnistan itsessäni vanhenemisen, painovoiman lihojani valuttavan ja luitani kaluavan vaikutuksen. Särkyneet paikat. Varaosaklubiin liittymiseni (mm. tahdistin). Näön rappeutumisen. Tosin jälkimmäisestä myös nautin, koska minäni rajat peilissä hämärtyvät ja pehmenevät päivä päivältä. Ja sulaudun herkemmin osaksi ympäröivää maailmaa.

Vaikka (salaa) nautin ei-aikuisuuden olotilastani, kärsin ulkoisista – tai kenties sittenkin itseni asettamista – tiukoista ”tämän ikäisenä” -käyttäytymisnormeista.

”Tämän ikäisenä” ei lauleta ääneen kerrostalossa, vaikka sielu huutaa jokapäiväistä puhdistumisriittiään. ”Tämän ikäisenä” ei kuljeta paljain käsivarsin, koska kasvavissa alleissani on jotakin hävettävää. ”Tämän ikäisenä” ei heittäydytä kierteellä nurmikon ja auringon hellittäväksi. ”Tämän ikäisenä” ei keinuta lasten leikkipuistossa ilman alamittaista tekosyytä. Ja ennen kaikkea ”tämän ikäisenä” on vaarallista ja jotensakin naurettavaa pogota musiikin tahdissa – paitsi salaa kodin neljän seinän sisällä ja julkisesti vain 50+-diskossa.

Lähdin helmikuussa hetkeksi etsimään ”tämän ikäistä” itseäni paikkaan, jossa kukaan ei minua tunne. Silti nuo samat koruttomat ”tämän ikäisenä ei”-koodit pidättelevät minua tekemästä itseni oloista elämää.

Mutta retkeni ”tämän ikäiseen” minääni on avannut silmiäni.

Toissa päivänä näin 60+ naisen heittäytyneenä tien pientareen nurmikolle polvisukat rullattuna nilkkoihin ja kokovartalollisesti auringosta nauttien. Nainen ei ollut humalassa. Hänellä ei ollut sairaskohtausta. Hän oli vain päättänyt toteuttaa haaveensa auringosta ja nurmikosta.

Eilen näin 70+ miehen lasten leikkipuistossa. Keinumassa. Yksin. Ilman lapsenlapsia. Hän nautti jokaisen heilahduksen ilmavirrasta kasvoillaan. Kiihtyvän vauhdin kouraisuista vatsanpohjassaan. Hänen ilonsa itsestään ja olotilastaan oli käsin kosketeltava.

Tuon ilon haluan omakseni. Mutta tarvitsen tekoja. Tänään aloitan hillittömällä tanssahtelulla.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Lisää kirjoituksia


Taiteesta ja (taiteen edistämisen) poliittisesta ohjauksesta

#puhettataiteesta @SuomenEduskunta 7.3.2018 (08.03.2018)
"Kulttuuri on ennen kaikkea taide, mutta [..] se käsittää ne ihmisen henkiset ja luovat toiminnat, jotka eivät ole puhtaasti tiedollisia." - Pekka Gronow, Kulttuuripolitiikan..