Keuhkokipuilun seurauksena vietän toista viikkoa akvaarioelämää. Muutamaa poikkeusta, joita en kehdannut perua, lukuun ottamatta olen tarkkaillut maailmaa ja omaa työmaatani, Eduskuntaa, tv:n välityksillä. Ja olen
hämmentynyt.
En tietenkään ole edes kuvitellut, että eduskunnan tosi-tv olisi sellainen jännitysnäytelmä, joka veisi henkeä pidätellen katsojan seikkailusta toiseen.
Mutta tv:stä salia tuijottaessani hämmästyin, kuinka kuivakalta kipinöinti salissa näyttääkään.
Itse aistin täysistunnoissa suuria tunteita, intohimoja, energisoivia yhteenottoja ja aitoa halua muuttaa maailmaa.
Myönnän, että olemme kaukana eräiden muiden eurooppalaisten parlamenttien käsirysytraditioista. Meillä onneksi edelleen sanan säilän heiluttelu on se pääjuttu. Tv:ssä se kuitenkin näyttää aika ajoin kovin muoviselta, kuivalta ja ulkokultaiselta.
Ainoa lohtuni on, että täysistuntolähetykset ja -väläykset ovat sentään vauhdikkaita, jos niitä vertaa vaikkapa Tampereen kaupunginvaltuuston suoriin radiolähetyksiin.
Silti pakostakin herää kysymys, pitäisikö eduskunnan tosi-tv-formaattia uudistaa. Niin, että edes osa itse aistimastani fiiliksestä välittyisi myös katsojalle. Mutta miten tuo uudistus tehtäisiin, siinäpä kysymys.
Lopullinen latistus viikon akvaarioelämälleni tuli, kun MTV:n uutisten lukija toisti ja toisti aamu-tv:ssä tylsästi, että eriarvoisuuden kasvua koskeva välikysymysäänestys on vain “rutiiniluonteinen asia”.
Demokratiaa halveksiva ja erittäin vähättelevä sananvalinta kuvata äänestystä siitä, keiden kansanedustajien mielestä epäoikeudenmukaisen veropolitiikan aikaansaamat tuloerot lapsiperheiden, pitkäaikaistyöttömien, sairaiden, eläkeläisten, palkansaajien ja tämän maan nallewahlroosien välillä ovat kasvaneet ja keiden mielestä eivät.
