Vietin yöttömän yön. Vaikka luulinkin olleeni jo viime syksystä lähtien henkisesti varautunut menettämään pestini Eduskunnassa, en sittenkään tainnut olla siihen varautunut tarpeeksi hyvin.
Yön ensimmäiset tunnit menivät miettien, kelle kaikille ilmoitan yhteistietojeni muuttumisesta ja minkä uuden sähköpostiosoitteen hankin. Toiset pari tuntia meni asuntolainani järjestelyjä pähkäillessä.
Lisää tunteja kului seuraavan kahden päiväni ohjelmien uudelleenjärjestelyssä, jotta saan kerättyä loput kimpsuni ja kamsuni eduskunnan työhuoneesta ja toisaalta toimitettua eduskuntaan tietokoneen,
puhelimen ja muun atk-tavaran.
Lopun yön täytin te-keskukseen ilmoitusta työnhakijaksi. Sitä helpotti, että 1990-luvun kahden pitkän työttömyysjaksoni aikaiset tiedot ovat säilyneet netissä.
Ja vaikka reiluun kymmeneen vuoteen vietinkin ensimmäisen (t)yöttömän yöni, auringon nousun kullatessa puiden latvoja ikkunan ulkopuolella tajusin, että minä selviän. Mum miäs on tukenani. Samoin ihanat ystäväni ja sukuni.
Itse asiassa toivuttuani shokistani edes hiukan, ajattelin, että tämä on uusi alku kaikkien niiden elämäni alkujen joukossa, jotka alun harmauden jälkeen johtavat johonkin mukaansa tempaavaan.
