“Genom enprocentregeln kunde ett stabilt och mer långsiktigt ekonomiskt utrymme skapas för konsten i planeringen och byggandet av offentliga miljöer. Enprocentregeln har aldrig varit en enhetlig regel utan mer en
ekonomisk princip som fått tre politikområden att mötas; offenlikt makt, byggsektorn och kultursektorn.” Men för mig handlar det om de mänskliga rättigheterna. Vi behöver konst och därför måste det vara väsenlig
del av våra vardag.
Prosenttiperiaatteessa kohtaa parhaimmillaan Yhdistyneiden kansakuntien yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen 27. artiklan kaksi puolta: perustavanlaatuinen oikeutemme luoda ja perustavanlaatuinen oikeutemme kokea taidetta.
Viime vuosina valtio ja Taiteen edistämiskeskus ovat määrätietoisesti tukeneet prosenttiperiaatteen juurruttamista rakennusalalle. Prosenttiperiaatetta laajennetaan valtion tuella koskemaan myös sosiaali- ja
terveyspalveluitamme. Tutkitusti taide tekee hyvää meille ja siksi on hyvä, että taide palaa juurilleen eli sinne, missä ovat ihmisetkin.
Taidetarjonta on yhä useammin osa arkeamme. Mutta vielä on matkaa siihen, että taide on aidosti osa tietoista arkeamme, sillä kilpailu ajastamme on kova.
Siksi Taiteen edistämiskeskus on mukana käynnistämässä kampanjaa, jossa haastamme itse kunkin käyttämään sata minuuttia viikossa taiteen tekemiseen ja kokemiseen. Kyseessä on prosenttiperiaatteen ulottamisesta ajankäyttöömme, sillä sata minuuttia on noin prosentti viikosta.
Päiväannoksena se tarkoittaa 15 minuuttia.
Hanasaari on tänään erinomainen esimerkki siitä, miten kolme prosenttiperiaatteen ulottuvuutta eli rakennettu ympäristömme, palvelumme ja ajankäyttömme saadaan kohtaamaan arjen tasolla. Täällä taidetta
käytetään parantamaan rakennetun ympäristön laatua viihtyisyyttämme lisäämällä ja paikassa, jota emme voi ohittaa.
Hanasaari on myös hyvä esimerkki siitä, että prosenttiperiaatetta toteuttavat Mirza Cizmicin, Susanne Gottbergin ja Markus Kåhren kaltaiset nykytaiteen huippunimet. Kiitos Hanasaaren, heidän teoksensa ovat täällä koettavissa pysyvästi.
Vi har rätt till mat, tryghet, hem, utbilding och konst. Inte bara nånstans, inte bara till hands utan att vi uppnår verkligen det. Idag konsten är mer närvarande. Tack Hanaholmen och tack Mirza, Susanne och Markus.
