“Taiteen maailmassa tapahtuu usein se merkillinen
muodonmuutos että kuoliaaksi potkittu koira
muuttuu karjuvaksi leijonaksi.”
Nämä Elmer Diktoniuksen sanat ovat olleet enemmän kuin totta sinivihreän
hallituksen aikana. Tällä hallituskaudellahan kulttuurialan ammattilaiset ovat
joutuneet toistuvasti näyttämään joukkovoimansa.
Sinivihreän hallituksen hampaissa ovat erityisesti olleet tekijänoikeudet ja
julkinen rahoitus. Onneksi kulttuurialan järjestöt onnistuivat torjumaan
Elinkeinoelämän keskusliiton masinoimat ja hallituksen edistämät hankkeet
siirtää tekijänoikeudet opetusministeriöstä Temmiin pekkaroitavaksi sekä
yritykset laajentaa työsuhdetekijänoikeutta, mikä olisi siirtänyt merkittävän
omaisuusmassan korvauksetta työntekijöiltä työnantajille.
Kulttuurin ja taiteen ammattilaisten voimannäyte oli myös apurahansaajien
saaminen sosiaaliturvan piiriin. Tosin sinivihreä hallitus löi tähänkin oman
ideologisen leimansa jättämällä kaikista pienituloisimmat kulttuurin ja tieteen
ammattilaiset, alle neljän kuukauden apurahalaiset, sosiaaliturvan
ulkopuolelle.
Kulttuurin ammattilaisten torjuntavoitot näkyvät myös tässä kulttuurin
tulevaisuusselonteossa. Kiitos kulttuurin ammattilaisten aktiivisuuden emme
nyt joudu käsittelemään selontekoa, joka ulkoistaisi, kaupallistaisi ja
eriarvoistaisi kulttuurisia oikeuksiamme yhtä avoimesti ja sitovasti kuin
selonteon edellinen versio teki.
Nyt käsissämme oleva selonteko tulvii yleviä ajatuksia kulttuurista. Mutta
sinivihreän hallituksemme toimintalinjaa noudattaen siitä uupuvat konkretia
ja kunnianhimo. Sinivihreä selontekoslangi edistää, jatkaa, lisää, laatii,
kehittää ja tunnistaa sen sijaan että se takaisi, rahoittaisi, päättäisi, innovoisi
ja tekisi.
Selonteon heikko kohta on siihen sisällytetty huipputason poliittisen
sitoutumisen epävarmuus. Oireellista on, ettei hallitus enää esitäkään
kulttuurille omaa politiikkaohjelmaa. Oireellista on myös, että
valtiovarainministeriötä ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sitouteta
selonteon toimenpiteisiin lainkaan.
Todennäköistä onkin, että maamme seuraava valtiovarainministeri hautaa
edeltäjiensä tavoin tämänkin selonteon mappi ö:hön, josta jo löytyvät sellaiset
hankkeet kuin Taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma, Strategiset linjaukset
kulttuuri- ja taideinstituuttien tukemiselle, Kulttuuri tietoyhteiskunnassa –
strategia sekä Kirjasto maaseudun ja taajamien monipalvelukeskuksena –
ohjelma. Kaikki nämä hankkeet on jäädytetty siksi, että sinivihreältä
hallitukselta ei löytynyt halua tehdä niille tilaa kehyksissään.
Kulttuurikenttä odotti tältä selonteolta paljon. Mutta kulttuurin
ammattilaisten ja vasemmiston yllätykseksi selonteko ei vastaa tämän päivän
kulttuurisiin haasteisiin, vaan siirtää ongelmien ratkaisua vuosikymmenillä.
Vasemmiston mielestä kulttuuripoliittisten linjausten on oltava
johdonmukaisia, samoin kulttuuria koskevien päätösten. Siksi
kulttuuripoliittista selontekoa ei voi yksinkertaisesti irrottaa niistä ratkaisuista,
joita sinivihreä hallitus on tehnyt ja on parhaillaan tekemässä.
Vain kepulaisissa tupailloissa kulttuuri kukoistaa ilman kulttuurin
ammattilaisia. Toisin kuin usein kuuluu väitettävän, nälkä ja rahanpuute eivät
luo luovuutta. Päinvastoin ne karkottavat alan ammattilaiset sinne, missä on
työtä ja missä kulttuuria juhlapuheiden lisäksi myös euroina arvostetaan.
Siksi vuonna 2035 ei ole kulttuurin ammattilaisia, ellemme ratkaise jo tänään
kulttuurin ammattilaisten työllistymiseen ja toimeentuloon liittyviä ongelmia.
Tarvitsemme monikertaiset panokset taiteen perusopetukseen. Tarvitsemme
rohkeita päätöksiä kulttuuri- ja viestintäalan koulutusmääristä jo nyt.
Tarvitsemme välittömästi päätöksiä, joilla kaikkien taiteen ja tieteen
ammattilaisten toimeentulo, eläkkeet sekä sosiaaliturva turvataan.
Tarvitsemme jo ensi vuoden budjettiin päätöksiä taiteilijaeläkkeiden ja
taiteilijapalkan saajien määrän moninkertaistamisesta.
Hyvitysmaksuilla on oleellinen merkitys monen kulttuurialan ammattilaisen
toimeentuloon. Siksi sinivihreän hallituksen on käännettävä kelkkansa ja
tuotava vielä tällä eduskuntakaudella esitys, jossa myös uudet
tallennusvälineet otetaan hyvitysmaksujen piiriin.
Vasemmiston mielestä reilu kulttuuri edellyttää myös reiluja pelisääntöjä ja
reilua työnantajuutta. Siksi tilaajavastuu onkin ulotettava koskemaan myös
kulttuurialoja. Siksi verottajan, poliisin ja työsuojeluviranomaisten resursseja
ja kulttuurialan osaamista on vahvistettava välittömästi ja sanktioita reilujen
pelisääntöjen rikkomisesta kovennettava.
Vasemmiston mielestä tekijänoikeuksien on oltava tulevaisuudessakin aidosti
tekijöiden oikeuksia. Tarvitsemme myös tekoja, joilla torjutaan isojen
mediayritysten halut rajoittaa kuluttajien mahdollisuuksia nauttia taiteesta ja
teoksista. Sinivihreän hallituksen haave siirtää tekijänoikeusasiat
markkinaoikeuden ratkaistavaksi vie kuitenkin pohjan siltä, että
tekijänoikeusjärjestelmää kehitettäisiin kunnioittaen sekä tekijöiden oikeuksia
ja toimeentulomahdollisuuksia että edistäen kulttuurin kuluttajien oikeuksia.
On myös turha puhua julkisen palvelun radio- ja tv-toiminnan tehtävästä
säilyttää kulttuuriperintöämme tai turvata kulttuurista moninaisuutta ja
yhdenvertaisuutta vuonna 2035, jos ei Yleisradiomme rahoitusongelmaa
ratkaista välittömästi.
Moni teatteri, orkesteri ja musiikkitapahtuma ajautuu konkurssiin jo
lähivuosina, jos ei valtionosuuksiin tule lisäyksiä, jos ei epävarmalla
veikkausrahalla tai kunta-avustuksilla eläviä laadukkaita kulttuuritoimijoita
päästetä lain suojiin ja verorahoituksen piiriin tai jos hallitus toteuttaa
aikeensa myydä esittävän taiteen tarvitsemien langattomien mikkien
käyttämät radiotaajuudet.
Tuottavuusohjelma tappaa yhtä varmasti harmaan talouden
torjuntamahdollisuuksia kuin valtion kulttuurilaitoksia. Siksi
tuottavuusohjelmasta on luovuttava nyt eikä vasta vuonna 2035.
Tänään marginaalikulttuurien, kolmen saamen kieliryhmän ja muiden eri
vähemmistöjemme kulttuurien tuki on olematonta tai korkeintaan hataralla
pohjalla. Siksi tarvitsemme aitoja panoksia kulttuurikirjomme vaalimiseen jo
ensi vuoden budjettiin, ja ennen kaikkea tarvitsemme pikaisesti lisää julkista
budjettirahoitusta estämään kulttuuristen lähipalveluidemme täydellinen
tuhoutuminen.
Sanojen tasolla selonteossa kulttuuri määritellään kuuluvaksi
perusoikeuksiimme ja kulttuuripalvelut määritellään osaksi
peruspalveluitamme. Käytännössä kulttuuri ei kuitenkaan ole subjektiivinen
oikeutemme. Sen osoittaa Vanhasen hallitusten rapauttama kirjasto-, museo-,
teatteri-, musiikkiopisto- ja vapaan sivistystyön verkosto, joka vielä muutama
vuosi sitten kattoi lähes koko maan.
Kulttuuriset lähipalvelut, yhteiset henkiset olohuoneemme, eivät
yksinkertaisesti enää ole kaikkien ulottuvilla Ruuhka-Suomen ulkopuolella, ja
Helsingin ylipormestari Jussi Pajusen lahtauslista tuskin on ainokainen
Ruuhka-Suomen sisälläkään.
Tekoja kulttuurin pelastamiseksi tarvitaan siis tänään. Vasemmiston mielestä
kulttuuristen lähipalvelujen on oltava aidosti kaikkien saavutettavissa ja
saatavissa. Siksi julkisin varoin on varmistettava, että kaikilla suomalaisilla on
asuinpaikasta ja varallisuustasosta riippumatta mahdollisuus
kulttuuripalveluiden käyttämiseen ja kulttuurin omaehtoiseen harrastamiseen
jo tänään.
Vasemmiston mielestä kulttuuri ja taide ovat elämänlaatumme ja
hyvinvointimme kannalta itseisarvo, jonka merkitystä emme voi euroina
mitata. Ihminen ei etsi elämyksiä televisiosta, radiosta, konserteista,
teattereista, kirjastoista tai museoista lisätäkseen aineellista hyvinvointiaan,
vaan lisätäkseen ymmärrystään maailmasta, rakentaakseen minäkuvaansa ja
kerätäkseen ajatuksia ja voimia arjesta selviämiseen.
Parhaimmillaan kulttuuri luo yksilöistä yhteisöjä. Se tekee minusta meitä.
Siksi kulttuuri on yksinkertaisesti liian arvokas asia jätettäväksi markkinoiden
armoille tänään ja huomenna.
