Rakastan itseni haastamista taiteella.
Siksi etukäteen jo odotin tämän matkani ensimmäisiä taidetreffejä nyt jo pyhiinvaelluskohteeksi osoittautuneeseen Rooman MAXXIin eli Museo nazionale delle arti del XXI secoloon. Enkä pettynyt taaskaan.
Saan silkkaa mielihyvää tuijotellessani arkkitehti Zaha Hadidin suunnittelemaa rakennusta. Jälleen kerran jäin vain seisoskelemaan johonkin museon monista nurkista, ihailemaan muotoja ja ennen kaikkea luonnonvaloa, joka muokkaa talon omien rakenteiden ja osien varjoilla jokaista näkymää.
Mutta tällä kertaa minut huumasi ennen kaikkea ääni. MAXXIn jokainen kapeneva, levenevä, nouseva, laskeva kuja ja soppi muodosti useiden ääniveistosten sinfonian.
On mahdotonta kuvailla sitä tunnetta, kun jätin taakseni MAXXIn BLACKOUT. ALLORA & CALZADILLA -näyttelyssä pimeän videohuoneen ja aloin nousta kapenevaa käytävää kohti luonnonvaloa – ja jokainen askeleeni vei minut erilaisen äänimaailman äärelle.
Leijun, kun taide tekee edes hetkeksi minusta osan jotakin ja kaikilla aisteillani.
Ps. Lokikirjoittellen jatkossakin aika-ajoin taidetreffeistäni.
