Reunahuomautuksia taiteen edistämisestä

13.2.2018, puheeni Taideparlamentissa

Viisi vuottani Taiteen edistämiskeskuksen johtajana ovat täynnä.
Vuosien varrella minulla on ollut ilo kuunnella monia taiteen ja taidehallinnon
asiantuntijoita ja kirjata keskusteluitamme ja kuulemaani kymmeniin
muistivihkoihini.

Keräsin tähän noihin vihkoihin kertyneet 10 painavinta reunahuomautustani
rakkaudestani taiteeseen ja sen tekijöihin. Osa huomioistani on samoja, joiden
kanssa taidetoimikuntalaitos kamppaili jo ennen perustamistaan 50 vuotta sitten.

1

Taiteen kokeminen ja tekeminen ovat oikeuksiamme. Eniten rakastamani kirja
maailmassa on YK:n ihmisoikeuksien julistus, jonka 27 artikla antaa meistä
jokaiselle perustavanlaatuisen oikeuden kulttuuriin. Siis jokaiselle. Niille 46 %
eurooppalaisista, jotka eivät osallistu kulttuuriaktiviteetteihin. Juuri Suomeen
tulleille pakolaisille ja turvapaikanhakijoille. Vangeille. Päiväkotilaisille.
Vähemmistöille. Köyhille. Rikkaille. Sairaille. Ja vanhuksille.

2

Taiteen oikeuksiemme toteutumisesta arjessamme päävastuun kantaa julkinen valta, kuten muidenkin oikeuksien kohdalla. Tuo velvollisuus on universaali, ei vain Suomessa sovittu tapa toimia. Ja taiteen oikeuksien edistämisvastuu on jakamaton ja koskee kaikkia niitä, jotka tekevät poliittisia päätöksiä, virkamiehiä, työntekijöitä ja luottamuselimiä kunnissa, maakunnissa ja valtiolla.

3

Perustuslakiimme on vuonna 2000 kirjattu sivistykselliset oikeutemme sekä
vahvistettu tieteen ja taiteen vapaus. Mutta tuo taiteen vapaus -kirjaus ei
automaattisesti tarkoita parempaa taidelainsäädäntöä tai senttiäkään taiteen
edistämiseen. Taiteen rahoitus ei ole saavutettu etu, jonka tarvetta ei tarvitsisi
aina ja joka paikassa perustella. Joka vuosi juuri ennen joulua eduskunnassa ja
maamme kaikissa kunnissa tehdään budjettipäätösten yhteydessä merkittävää taidepoliittista päätöstyötä budjettikirjassaan. Kyseessä on poliittinen sopimus vuodeksi kerrallaan.

4

Taiteella on itseisarvo. Mutta itseisarvon arvo ei hokemalla muutu taideteoiksi ja -päätöksiksi. Yksikään taiteilijan jääkaappi ei täyty itseisarvosta. Ja on vaikeata perustella miljoonien lisäpanoksia taiteeseen sillä, että taiteella on itseisarvo. Taide ei poikkea muista oikeuksistamme. Terveys on itseisarvo. Turvallisuus on itseisarvo. Koulutus on itseisarvo. Meidän taiteen edistäjien on alettava antamaan ymmärrettävää sisältöä sille, mitä tarkoitamme taiteen itseisarvolla, sen sijaan että päätämme kaiken muun taidepuheen lyömällä puhujaa jollakin niin arvokkaalla asialla kuin taiteen itseisarvo.

5

Poliittisessa päätöksenteossa tai taidehallinnossa julkisista rahoista päätettäessä ei voi olla edes vähän jäävi. Taide ei ole juridisesti tai moraalisesti irrallinen saareke muusta julkista rahaa koskevasta päätöksenteosta. Jos veljen firmalta ostettu palvelu muussa hallinnossa herättää yleistä närkästystä, ja siitä seuraa jopa oikeustoimia, sama pätee taidehallintoon. Taidevastainen asenne saa polttoainetta jokaisesta vihjauksesta oman tai läheisten etua koskevan päätöksen liepeillä olemisesta. Ja tuo ajatus – vaikka kuinkakin väärä – syö taiteen rahoituksen legitimiteettiä maksajien eli kansalaisten silmissä.

6

Taiteilija ja taiteen asiantuntija ansaitsevat vähintäänkin kohtuullisen korvauksen työstään. Taiteen tekeminen tai asiantuntijuuden jakaminen eivät ole ilmaista talkootyötä, vaan ammatteja ja osaamista, jonka hyödyntämisestä on maksettava niin taidetyön kuin taidetoimikuntatyön osalta. Siinä missä taiteilija ansaitsee palkan työstään, vertaisarvioijat ansaitsevat selkeästi nykyistä korkeamman korvauksen työtunneistaan ja asiantuntijapääoman antamisestaan. Mallia taidetoimikunnan jäsenten korvauksista voi ottaa vaikkapa Suomen Akatemialta.

7

Valtion taidehallinnon henkilöstömäärät ovat tehtäviin nähden rajusti alimitoitetut. Esimerkiksi Taikessa käsitellään 5,6 kertaa enemmän
valtionavustushakemuksia kuin Steassa ja 140 kertaa enemmän kuin Ympäristöministeriössä suhteessa merkittävästi pienemmillä henkilöstömäärillä. Taidehallinnon, ministeriön ja sen virastojen henkilöstömäärä on alun alkaenkin ollut tehtäviin nähden olematon, mutta viime vuosien aikana supistunut sellaiseksi, että lakisääteisistä tehtävistä selviytyminen on vähintäänkin ajoittain vaarassa. Taidehallintoon on siksi satsattava.

8

Taidevirkamieskin on ihminen, joka ansaitsee sellaisena itseään kohdeltavan.
Taidehallinnossa työskentelevät ovat 120 % sitoutuneet taiteilijoiden
toimintamahdollisuuksien ja taiteen saatavuuden ja saavutettavuuden
edistämiseen. Eivät siis vihollisia, vaan taiteen edistäjäkumppaneitamme.

9

Jokaisella on oltava oikeus puhua taiteesta ja niistä tuntemuksista juuri niillä
sanoilla, jotka itse valitsee. Tämä oikeus koskee taiteen tekijän lisäksi taiteen
kokijaa ja poliittista päättäjää. Jos taidepuheesta tehdään vain taiteilijoiden
suljettu foorumi, on vaikeata nähdä asenteiden taiteen edistämistä kohtaan
parantuvan. Avoin taidepuhe suvaitsee erilaista taiteen tuntemusta, harhailevia
ajatuksia, haparoivia tunnustuksia. Taidetta voi rakastaa vain, jos sitä saa itse
kukin sanoillaan helliä ja herätellä.

10

Kiitos. Kiitos, että tekijöinä, edunvalvojina, vertaisina, päättäjinä ja virkamiehinä
edistätte taidetta. Ilman teidän työtänne nyt ja viisikymmentä vuotta sitten, en
olisi rakastunut taiteeseen ja tehnyt siitä happea, jota ilman en selviä.
En voi tai edes halua ajatella päivää ilman taidetta. Sen verran pahamaineiseksi
kukkahattutädiksi olette minut muokanneet.

Olen katsellut taidetta kokijana, taidetyöntekijänä, edunvalvojana, poliittisena
päättäjänä ja nyt virkamiehenä. Ja tajunnut, että ei ole yhtä ilman toista. Siksi
tehkää yhteistyötä, muotoilkaa yhdessä uusia ratkaisuja, joilla edistetään
taiteen tekemistä ja kokemista. Luokaa luottamusta ja suvaitkaa
moniäänisyyttä. Sillä haluan

Please follow and like us: