Hajatelmia elämästä(ni)

Janoni on osa maailman vesivarojen uusjakoa

Maanantai 7.5.2018 - Minna Sirnö


Pari kuukautta täällä Italiassa ovat olleet hämmentäviä. Täällä on paljon tuttua - allergiani koivut, voikukkameret, hiirenvirnat. Mutta pakkausmuovien, pakkauspahvien ja pakkauslasien viikottainen kertymä alkoi ahdistaa jo heti vierailuni alkumetreillä.

Asuinalueellani on toki kierrätysastiat lasille, muoville ja metallille, pahville ja paperille sekä biojätteille. Mutta ne täyttyvät hetkessä ja pursuavat jo paljon ennen tyhjennystään.

Janonikin aiheuttaa tarvetta kierrättää. Italiassa ei kuitenkaan ole pullopanttia. Italiassa raanavesi on harvoin hyvää. Italiassa rahtaan joka päivä pari litraa vettä kaupasta. Italiassa aiheutan muovipullomeren muovinkeräysastiaan.

Vesi on elämän edellytys. Silti siitä on tehty kauppatavaraa. Ja sitä kautta osa vettä itseään tuhoavaa järjestelmää.

Esimerkiksi Italia taistelee meren muovilauttoja vastaan pakkaamalla kaiken muoviin. Täälläkin kansainväliset vesifirmat kuorivat voittoja sillä, että saastutamme vettä samojen firmojen muovijätteillä.

Ilmaston muutos on omiaan kiihdyttämään elävien olentojen ja kasvien jakoa niihin, joilla on vettä ja niihin, joilla sitä ei ole. Jo nyt osataan ennustaa, että lähivuosikymmeninä viidenneksestä Italiaa uhkaa tulla autiomaa. Sisiliassa tilanne on erityisen paha. Lähes 3/4 siitä uhkaa muuttua autiomaaksi.

Monessa maassa aiemmin kansalliset vesivarat on yksityistetty. Monessa maassa, kuten Intiassa, yksityiset omistajat tuhlaavat huoleti kokonaisten kylien ja kaupunkien asukkaiden elämän ja ruuantuotannon edellyttämät vedet. Muutaman sentin tähden.

Jo 1800-luvulla makean veden tarpeemme kaupallistettiin maailmanlaajuiseksi liiketoimeksi. Ja tänääkin makean veden tarpeemme siirtää kansoja.

Joidenkin kansakuntien aktiivisella politiikalla ohjataan omia kansalaisia siirtymään maasta, jossa vesi on joko saastunut tai sitä on tarpeeseen nähden liian vähän, maihin, missä on makeaa vettä. Tavoitteena on tulevien sukupolvien janon sammuttaminen - ainakin omien kansalaisten osalta.

Uuden ajan siirtomaapolitiikkaa harjoitetaan vesipääoman saalistamiseksi. Vieraillessani reilu kymmenen vuotta sitten Etiopiassa kiinnitin huomiota siihen, että kiinalaiset rahoittivat ja rakensivat valtakunnalle infraa. Tieverkostoja, tietoliikennejärjestelmiä, vesijärjestelmiä, asuntoalueita. Kiinasta tuotujen tuhansien vankien ilmaistyövoimalla.

Paikallisten kanssa asiasta keskustellessani he totesivat, että Etiopia on tekemässä itsensä täysin kiinalaisesta osaamisesta ja huoltotyöstä riippuvaiseksi. Ja pidemmän päälle etiopialaiset itsensä janoisiksi.

Etiopia on harvoja Afrikan vilja-aittoja. Etiopiassa on makeaa vettä. 

Etiopia tänään on esimerkki siitä, että sillä, kuka hallitsee maan vesijärjestelmiä ja millä ehdoilla, on väliä. Monen janoisen vesipisaran verran. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Lähettääksesi kommentin sinun tulee kirjoittaa alla oleva merkkijono kenttään