Hiljaiselosta moottorin käynnistelyyn

Sunnuntai 17.12.2017

Olen ollut harkitusti hiljaa tai ainakin hiljaisempi kirjoituksissani maaliskuusta 2013 lähtien.

Ei siksi, etteikö minulla olisi ollut sanottavaa - aika ajoin omasta mielestänikin ehkä liikaakin.

Vain osaksi siksi, että puheeni ovat nykyisin pääosin powerpointien tai prezien taustaäänimaailmaa tai viiden minuutin tervehdyksiä ja kirjoittamiseni harjoituksen puuteesta hidasta ja kangertelevaa.

Ja täysin siksi, että edustan hetkellisesti työkseni jotakin itseäni isompaa, kulloinkin vallitsevaa taidepolitiikkaa ja siihen liittyvää hallituksen, eduskunnan, ministeriön, ministerin, taidekentän keskustelua. Pääni, ääneni ja käteni ovat täyttyneet upeilla ajatuksilla ja teoilla, jotka eivät ole olleet omiani.

Oma mielipide on ihmisoikeus. Taide on ihmisoikeus. Taiteesta puhuminen on oikeus. Taide on sieluni ruokaa. Taide tekee minusta minut.

Näiden elämääni viitoittavien sanojen äärelle palailen omalla äänelläni hitaasti, mutta varmasti ajan vyöryessä kohti maaliskuuta 2018. Sanojen häkellyttävän ja nautinnollisen yhdistelmisen moottorini alkaa vähitellen heräillä. Ja polttoainetta moottorillani riittää, kiitos taikelaisten ja viime vuosina kohtaamieni taiteen ja kulttuurin asiantuntijoiden.

Koska viimeksi...

Tiistai 12.12.2017

Koska viimeksi avasin suuni ja metsäsin hiutaleita kielelläni?

Ehkä viimeksi kuusitoistavuotiaana hetkellisen onnellisuuspuuskan keskellä.

Ja tänään loskassa rämpiessäni. Onnellisuuspuuskassani.

Äitini näki unia

Perjantai 1.12.2017 - Minna Sirnö

Pienestä pitäen odotin äidin istahtamista aamupöytään, joka tuoksui pitkään hellalla olleelta kaurapuurolta, siihen lisätyltä maidolta ja sokerilta. Isolta lusikalliselta makeakiveä. Ja kahvilta, jonka tuoksu toi turvallisuutta, vaikkei maku mielyttänytkään minua.

Äitini heräsi aina aamuun kertoen unensa. Hänen unensa olivat täynnä väriä, tapahtumia, yllättäviä käänteitä. Kertoessaan unistaan hän maalasi eteeni ihmeitä, naurua ja kummallisia sattumuksia, joiden varassa jaksoin joskus vaaralliseltakin tuntuneet päiväni alamittaisten arjessa.

Äitini näki unia, mutta minusta äidittömästä tuli uneton.

Laulanpa sittenkin

Lauantai 26.11.2016

Jännä miten fyysiset ongelmat muistuttavat, että kannattaa aika ajoin panostaa itselleen tärkeisiin asioihin.

Tajusin tänään, että minulle yksi tärkeimmistä asioista on laulaminen. Lakkasin monestakin syystä laulamasta vuonna 2011. Sen jälkeen korkeintaan kerran tai kaksi olen laulanut muutaman laulun karaokessa, mutta se ei ole poistanut laulamisen polttavaa tarvetta elimistöstäni.

Ennen vuotta 2011 olin laulanut aina, jo kauan ennen kuin aloin puhua. Kaikissa elämäni tiukoissa tilanteissa ihanien ystävien lisäksi juuri laulaminen on ollut minulle lohduttava hellä syleily, turvapaikka maailman myllerryksessä.

Laulamattomuuteni on kuluneiden viiden vuoden aikana ollut ahdistava musta onkalo sielussani ja veitsi sydämessäni, monen yksinäisen itkun syy. Kukaan ei ole pakottanut minua laulamattomuuteen.

Minulla on vain ollut vahva tunne, ettei elämässäni ole enää fyysistä tai henkistä tilaa laululle.

Tänään tein tietoisesti tuota tilaa elämääni koemielessä. Yksin kotona ollessani aloin salaa laulaa itselleni tärkeitä lauluja itsekseni itseäni varten. Yksi mahtavimmista kaksituntisista elämässäni. Taidan tehdä saman toistekin.

Muv veli

Perjantai 27.9.2013 - Minna Sirnö

Äitini viimesyksyinen kuolema esti juhlimasta yhtä elämäni parasta hetkeä. Pikkuveljeni syntymää.

Kun veljeni oli noin kuukauden vanha, äitini vei minut ja ison lauman kerrostalomme muita kakaroita elokuviin katsomaan Lumikkia. Ja kas, siellähän esiintyi ilmiselvästi muv veljeni. Vilkkaana.

Samanlaiset höröttävät korvat (omiin pyöreäpäisiin vauvakuviini verrattuna veljeni hoikissa kasvoissa korvat erottuivat muusta päästä), vilkkaat, nauravat ja isot silmät, hyväntahtoinen olemus. Miälettömän ihana ja muissa lämmintä naurua herättävä hymy.

Olen aina fanittanut veljeäni. Ja pomottanut. Yhdistelmä ei ehkä ole ollut veljelleni kaikista mielyttävin.

Viime vuonna tuo pikkuveljeni aloitti viidennen vuosikymmensä surun keskellä. Äitimme kuolema siirsi kaiken arjessamme tuonnemmaksi, juhlista puhumattakaan.

Nyt odotan muv veljeäni lentokentällä aamuhämärissä. Lähdemme kahdestaan juhlimaan 40 + 1 -vuotista yhteistyötämme viikonlopuksi Barcelonaan.

On ihana saada taas fanittaa rakasta pikkuveikkaani. Pomottamisoikeuden yritän siirtää hänelle ;).

Hurjasti huolestuneille

Lauantai 11.5.2013 - Minna Sirnö

Olen huolestunut huolestujista. Tai siis sellaisista huolestujista, jotka huolestuvat minusta. Enkä tod. tarkoita terveyttäni ja hyvinvointiani, vaan ihan jotakin muuta.

Olen huolestunut niistä, jotka ovat huolestuneet rinnoistani.

Kierre alkoi jo mukulana, kun kymmenvuotiaana aloin pukeutua jättipaitoihin. Siksi, että rintani lähtivät kasvamaan ennen muita. Ja siksi, että kymmenvuotiaana olin jo tajunnut, että rinnat ovat pahin juttu, mikä ihmiselle voi tapahtua.

Politiikassa ollessani minua arvosteltiin siitä, että en pukeutunut naisellisesti. Kun taas pukeuduin naisellisesti, minua arvosteltiin siitä, että rintani ovat olemassa ja niiden olemassaolon huomaa.

Kautta aikojen esimieheni ja alaiseni ovat olleet huolissaan vaatteista, joilla verhoan itseni. T-paidat ja tyköistuvat asut ovat erityisesti herättäneet huolta siitä viestistä, jonka lähetän.

Kaikille huolestuneille: kiitos, että olette pohtineet rintojani. Se herättää tunteen, että loppukin kroppani ja mieleni ja oikeastaan koko olemassaoloni herättää teissä tarvetta huolestua. Kehotan teitä kuitenkin täyttämään mielenne jollakin aivan muulla ja positiivisella.

Olen, nääs, itse jo ajat sitten luopunut huolestumasta, koska olosuhteilleni en mahda mitään: rintani ovat kiinni minussa ja vaatteita ostaessani vain tarjonta rajoittaa huolestuttamatonta valintaa: tarjolla on joko säkkejä tai tyköistuvaa jatkossakin.

 

Pikaopas hyvien asioiden lobbarille

Perjantai 7.12.2012

Siirryin vuosi sitten lobattavasta lobbariksi. Ja maailmani mullistui. Jouduin laatimaan itselleni uudet vaikuttamisen teko-ohjeet, joista joitakin jaan tässä kanssasi.

Huomasin, että kaiken vaikuttamisen aa ja oo on se, että tiedät etukäteen, mitä tahdot. Vasta sen jälkeen kannattaa miettiä, miten ja keneen haluat vaikuttaa.

Hahmota siis ensin itsellesi, mitä tavoittelet, millä aikataululla, ja pohdi ratkaisuehdotus tai ainakin ehdotuksen aihio.

Tee asiasta muistio itsesi käyttöön, mutta myös mahdollisesti jaettavaksi valtuutetuille tai virkamiehille. Kerro muistiossa tärkein aina ensin, toista ydinasiat ainakin kerran lyhyesti.

Lyhyessä virsi kaunis pätee lobbauksessakin. Sivujen määrä ei nimittäin yleensä vakuuta. Poliitikot ja virkamiehet lukevat paljon, paljon ja siis tosi paljon papereita. Erottuaksesi tiivistä sanomasi. Paljonkin asiaa saa mahtumaan pieneen, A4:n on hyvän lobbarin maksimimitta. Vältä kuitenkin kuivaa kapulakieltä ja hio ensimmäinen ja viimeinen virkkeesi sellaisiksi, että ne herättävät lukuintoa. Sellainen teksti, jota itsesikin mielestä on helppo lukea, vaikuttaa yleensä parhaiten.

Kohtele poliitikkoa ja virkamiestä niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan

Lobbarin suurimpia virheitä on nostattaa kuuntelijan niskakarvat pystyyn. Nyrkit pystyssä lähestyminen saa joka iikan puolustuskannalle, jopa hyökkäyskannalle. Aggressiivinen ja henkilöön menevä esiintyminen johtaa myös todennäköisesti siihen, että sanomasi jää kokonaan kuulematta ja edistämäsi asia saa pari vastustajaa.

Kunnioittava, kuunteleva ja rakentavasti kriittinen asenne auttaa aina siltojen rakentamisessa, suosi siis vuoropuhelua.

Ja muista, että ihminen kuulee ja omaksuu kaikilla aisteillaan. Tunteisiin vetoaminen, hymyt, ystävälliset eleet, aidon kiinnostuksen osoittaminen edistävät asiaasi siinä, missä painavat, tutkittuun tietoon perustuvat kirjaukset paperilla.

Hyvä nyrkkisääntö on, että poliitikkoonkin purevat tunteet ja tilastot – sekä elävät esimerkit yhden ihmisen tai perheen kokemusten kautta.

Vaikuttamisen työkaluja

Teepä mielessäsi harjoitus. Valitse jokin itsellesi tärkeä asia (omaishoidontuki, terveyspalvelu, taloyhtiön saunavuoro,…) ja mieti, mitä haluaisit tässä asiassa tehtävän. Kun olet päättänyt, mitä asiaa haluat edistää, käytä muutama minuutti siihen, että kirjoitat ylös yhden (1!) minuutin pituisen mainospuheen
a)         maalarille,
b)         bussikuskille,
c)         myyjälle,
d)         opettajalle,
e)         kaupunginjohtajalle,
f)         kansanedustajalle.

Jos minuutin puheesi ovat täsmälleen samanlaisia kaikille, et ole ottanut huomioon, kelle puhut. Tutustu siis etukäteen, keneen haluat vaikuttaa. Esimerkiksi siviiliammatti kertoo jotakin poliitikon kiinnostuksen suunnasta sekä siitä, millä asioilla perustelet asiaasi juuri hänelle.

Muista myös perustella eri tavalla rahasta ja linjauksista päättävälle valtuutetulle kuin yksittäisiä päätöksiä tekevälle virkamiehelle.

Sinä haluat vaikuttaa asioihin ja edistää oman äänesi kuulumista. Älä siis panttaa tietoa, vaan avaa suusi, jos koet tietäväsi paremmin – ja kokemusasiantuntijana tiedätkin. Älä kuitenkaan mitätöi keskustelukumppanisi sanomaa töräyttämällä, ettei hän tiedä mitään. Korosta mieluummin sitä, että esimerkiksi omaisena ja omaistoimijana olet erikoisasiantuntija omaisasioissa.

Mieti myös etukäteen, mikä vakuuttaa sinut itsesi tai mikä sai sinut muuttamaan omia käsityksiäsi jostakin asiasta. Käytä hyväksesi kaikkia niitä vaikuttamisen tapoja, jotka ovat tehonneet sinuun itseesi. Lobbaamisessa hyvien toimintaideoiden kopioiminen on ihan luvallista.

Inhimillinen tekijä pysäyttää aina ja avaa korvia. Ammenna siis esimerkkejä arjesta.

Ota huomioon sekin, että joskus saatat olla se päivän 25. tavattava asiantuntija, esitä siis asiasi niin, että erotut muista ja eduksesi.

Tunnusta itsellesi, että aina kaikki asiat eivät kiinnosta kaikkia. Muista kuitenkin, että vain sellaista, joka puhuu, voidaan kuunnella.

Mitä, missä, miten ja milloin?

Tapoja tuoda asioita esiin on monia: kyselyt, vaalikoneet, sitoumukset, kirjeet, vierailut poliittisissa ryhmissä, kuntalaisaloitteet, kantelut, adressit, mielipidekirjoitukset... tietopaketin kokoaminen, poliitikon tai vastaavan virkamiehenkutsuminen puhujaksi, kummivaltuutetun valitseminen… Sinun kannattaa aina miettiä, mikä näistä tavoista on asiasi kannalta paras vai onko järkevää esimerkiksi yrittää järjestää tiedotustapaaminen poliitikon kanssa, tiedottaa tästä tapaamisesta ja sen aiheesta tiedotusvälineille ja jättää samana päivänä asiasta kuntalaisaloite.

Valitsitpa minkä tavan tahansa, tunnista asian ystävät niiden joukosta, joihin yrität vaikuttaa. Mutta älä tyydy käännyttämään jo uskovaisia. Suurelle enemmistölle monet asiat ovat edelleen tuntemattomia tai asioita, joihin liittyy paljon ennakkoluuloja. Siksi kannattaa etukäteen myös miettiä, miten sanomasi menee perille myös heille ja vakuutaa.

Kannattaa myös aina verkostoitua muiden samaa (tai lähes samaa) asiaa ajavien kanssa. Yleensähän joku muukin taistelee samoja tuulimyllyjä vastaan kuin sinä. Asioiden edistämisessä ja vaikuttamisessa myös määrä usein ratkaisee.

Tiedota aina tekemisistäsi (adressin luovutus, kuntalaisaloite, mielenosoitus, kansanedustajatapaaminen) myös paikallisia tiedotusvälineitä. Kotikuntasi ja maakuntasi tiedotusvälineiden sähköpostiosoitteet löydät yleensä kotikuntasi ja maakuntasi www-sivuilta.

Aina ei tarvitse myöskään itse järjestää tilaisuutta asian lobbaamiseen, vaan tärkeätä tavoitettasi voi edistää myös muiden tilaisuuksissa. Osallistu siis itse erilaisiin yleisötilaisuuksiin ja käytä puheenvuoro asiasta, jota haluat edistää (vaikka vähän asian vierestä, niin ne poliitikotkin yleensä tekevät). Kun olet kerran yleisötilaisuudessa suusi avannut, sinua aletaan pitää kyseisen asian asiantuntijana.

Matka A:sta Ö:hön ei aina ole suora

Politiikassa ja päätöksenteossa asiat etenevät usein hitaasti. Se on demokratian hinta. Älä siis odota tai vaadi yhden yön ihmeitä. Varaudu takapakkeihin, niitä tulee taatusti. Mutta niistä ei kannata lannistua. Kertaushan on opintojen äiti.

Joskus asiat etenevät vain osin. Älä pety siihenkään (ainakaan mahdottomasti), vaan käännä asia osittaiseksi voitoksesi ja pohdi, millä toimin uudesta lähtökohdasta edetään tavoitteeseesi.

Älä koskaan tyydy minkään päätöksen suhteen pelkkään eihin, pyydä aina perusteluja (kirjallisesti). Käytä näitä perusteluja seuraavalla kerralla hyödyksesi. Osoita, että olet perehtynyt aiempiin päätöksiin ja valmis ehdottamaan jotakin niissä nostettujen esteiden poistamiseksi.

Ole ylpeä omasta asiantuntemuksestasi!

Asioita päätöksiksi valmistelevat viranomaiset ja poliittiset päättäjät käyttävät mielellään asiantuntija-apua, ehdota siis itseäsi tai jotakuta muuta edistämäsi asian yhteyshenkilöksi. Sillä juuri sinun asiantuntemustasi tarvitaan parempien päätösten tekoon.

Äitini jälkeensä jättämät paperit

Keskiviikko 12.9.2012

Äitini on kuollut. Ilman varoitusta. Yksin. Kertomatta kellekään. Hänet löydettiin vasta päivien päästä. Ja silloinkaan minä en heti saanut sanaa. Koska istuin teatterissa.

Kun yöllä, teatterin jälkeen kotini sopessa näin kuolinviestin puhelimessani, kirosin kulttuuria. Olihan se hetkeksi erottanut minut äidistäni. Tai tarkemmin hänen kuolemastaan.

Tänään olen tunteja selaillut äitini jälkeensä jättämiä paperipinoja. Maksamattomia laskuja. Vakuutusyhtiöitten nimiä. Ja näiden rahallisten viestien seasta löysin tunnistettavan reitin takaisin kulttuuriin.

Sillä äitini oli kylvänyt papereidensa joukkoon satoja lappusia romaaneista ja tietokirjoista, joita hän suositteli itselleen ja muille. Käytettyjä teatterilippuja. Elokuvalippujen kantoja. Korteille lainattuja käsinkirjoitettuja runoja. Postikortteja tauluista.

Tuota opastettua kulttuurin kuluttamisen reittiä kahlatessani tajusin, miten ison lahjan äitini minulle lapsena antoi. Kun hän vei polvenkorkuista elokuviin, teatteriin, konsertteihin ja taidenäyttelyihin. Hylkäsi hetkeksi kirjaston ylenpalttisen ajatustenvirran keskelle. Antoi minulle tahdon kokea muiden luomaa ja uskalluksen luoda jotakin itsekin.

Tuon kulttuurin ja taiteen elämysten lahjan toivoisin kaikkien tämänkin päivän lasten saavan osakseen. Riippumatta hänen vanhempiensa kukkaron paksuudesta. Sillä tästä eteenpäin voin aina kuvitella äitini käden kädessäni, kun kohtaan kulttuuria ja taidetta. Ja kun kohtaan sen, mikä minusta on tullut. Äitini tytär.

Koko kansan kaunoliike

Lauantai 28.1.2012

Kannatan aina asioiden ja tavaroiden uusiokäyttöä. Nytkin suunnittelen itselleni kattolamppua kaikennäköisestä romusta - uusiokäytön onnihan on, että saa luoda uutta käyttöä vanhalle. Uusiokäytön hyvä puoli on myös, että voi ottaa epäonnistumisen riskejä aivan eri tavalla kuin kaupan hyllystä  uutena hankittujen, kotona karmeiksi ja suoraan komeron perukalle häviäviksi osoittautuvien tavaroiden kohdalla. 

Harvoin uusiokäyttö on kuitenkaan yhteisöllistä. Siksi olikin ilo törmätä uusiokäyttöön, joka on sekä kekseliäs uusi tapa käyttää vanhaa että ylistys kansanliikkeelle ja demokratialle.

Kuluvan viikon aikana on Helsingin kerrostalojen ikkunoihin ilmestynyt jouluvaloja - kakkoseksi väännettynä. Ensin niitä sattui silmiin yksi. Ja eilen bongailin niitä jo eri puolilla Helsinkiä useampia.  Upea osoitus siitä, että ihmiset ottavat ylpeästi kantaa ja pitävät osallisuuden liekkiä yllä.

***

Upeata oli myös ihailla kansallista kaunoliikkeen uusiokäyttö Kansallisbalettimme juhliessa 90-vuotista taivaltaan. Juhlagaala  oli hyvä läpileikkaus menneistä menestyksistä ja tästä päivästä. Näytepaloista jäi esteettinen nälkä nähdä ja kokea kokonaisuuksia - erityisesti Tuonelan joutsen  ja Seitsemän veljestä -balettien näytteet avasivat ainakin minulle uusia ovia kahteen kansallisraamattuumme.

Gaalan helmiä olivat kuitenkin illan lopuksi lavalle parveilleet 180 balettikoululaista.  Nuorimmat, vasta natiaisen kokoiset pojat ja tytöt uhmasivat tanssillaan taannoista populistista tahtotilaa lakkauttaa tämän maan oopperat ja baletit. He olivat elävä muistutus siitä, että yhdellekkään populistille ei saa antaa valtaa sammuttaa noiden alle kouluikäisten intohimoa ilmaista itseään ja herättää tunteita muissa.

Perusnaisen paikka

Sunnuntai 22.1.2012

Eduskunnassa perusnaisen paikka on kellarissa. Siis, jos perussuomalaisten eduskuntajärjestelyjä on uskominen. Muissa puolueissa Eduskunnan ryhmäkansliakerroksen kiistaton asukas on eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueiden varsinaiset puheenjohtajat tyytyvät riviedustajien tapaan tavallisiin työhuoneisiin muissa kerroksissa.

Mutta perussuomalaisilla kaikki on toisin. Herra puheenjohtaja huseeraa ryhmäkansliaa ja ryhmän rouva puheenjohtaja juoksee portaita päästäkseen eduskuntaryhmien puheenjohtajien palavereihin ja keskinäisiin neuvotteluihin.

Sitkeän huhun mukaan kyse on siitä, että herra puheenjohtajan on kontrolloitava kaikkea - myös naispuoleisen ryhmänpuheenjohtajan työtä.

***
Tammikuussa perusnaisen paikka on alennusmyynneissä, laihdutuskuurilla ja jumpassa. Mediat tihkuvat ristiriitaista mielikuvaa naiseudesta.

Alennusmyynneistä metsästetään syksyllä ja jouluna pyöristyneille muodoille verhoa. Ja laihdutuskuurilla ja jumpilla taas metsästetään sitä bikinikautta - joka samojen lehtien mukaan ei kuitenkaan oikeasti ole aikuisen perusnaisen juttu. Kokovartalosukelluspuku ja erilaiset mummokalsarit kun silottavat naisen ikääntynyttä pintaa bikineitä paremmin.

***
Kotona perusnaisen paikka on puolison vierellä edustamassa. Ainakin presidenttikandidaattipuolison.

***
Palkkahaitarissa perusnaisen paikka on pääsääntöisestä 0,8:n kohdalla ja silpputyösuhteissa.

Naisen on oltava missimittainen, kiiltokuvan kaunis ja kiukkunen pärjätäkseen pärjätäkseen vähemmän missimittaisille miehille. Kilttien kitukasvuisten pullukoiden taistelu oikeudenmukaisemmasta palkasta saa palkakseen vain säälipisteitä, jotka eivät näy naisen jääkaapissa.

***
Hyvällä säkällä perusnaisen paikka on hyvän kumppanin sydämessä. Vaikka väkivalta ja riidat värittävätkin monen perusnaisen arkea, on myös onnekkaita, jotka saavat rinnalleen elämänkumppanin, joka haastaa, tukee ja rakastaa ja odottaa samaa naiselta.

Tänäkin aamulla huomasin jälleen kerran kuuluvani noihin perusonnellisiin perusnaisiin. Sunnuntaini kun alkoi hymyllä ja hyrinällä kumppanini kainalossa.

Isän kuolema

Maanantai 2.1.2012

Kolmatta kertaa hän ei enää huijannut märkää kuolemaansa. Viimeisinä minuutteinaan hänen silmiensä ohi eivät lennelleet muistot lapsuudesta, Leningradista, puolisosta, lapsista. Hänen koko tietoisuutensa keskittyi vain kahden tapahtuman ympärille. Suojärvelle Ivalon yläpuolella ja Inarijärven aalloille. Lappia hän oli rakastanut aina. Ja sinne hän oli vienyt perheensäkin aina, kun taloudellinen tilanne oli sallinut kalliit matkat pohjoiseen.

Mutta Lappi oli yrittänyt riistää hänen henkensä kahdesti. Uintiretkellä suojärvellä ja myrskyävää Inarijärveä ylittäessä.

Hän muisti seuranneensa oman kamppailunsa aikana myrskyaaltojen kanssa kisaavaa uroshirveä, joka vain muutamia metrejä ennen rantaa huuhtoutui veden pinnan alle nousematta enää hengittämään.

Hän oli selättänyt suojärven ja Inarin aallot. Mutta ennen tätä hän ei ollut ymmärtänyt uroshirven tyyneyttä lopun edellä. Kuinka sen katse oli pyyhkinyt yli maiseman ja todennut, että nyt on hyvä.

Oli kohtalon ivaa, että hänen loppunsa tapahtui Vääräjärvellä. Kaukana hänen rakastamastaan Lapista.

Juuri ennen, kun hän vajosi jäiden alle, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä, joiden virta ei pysähtynyt edes ruumishuoneella ennen kuin hänen tyttärensä pyyhki ne pois vapisevin käsin.

Ja 300 sähköpostia myöhemmin

Perjantai 2.12.2011

Tietotulvayhteiskunnassa hukun aika ajoin sähköpostisokkeloihin. Tilannetta ei helpota vähäänkään se, että satun olemaan parillakin aika vilkkaalla keskustelulistalla. Ja vaikka kyseiset sähköpostit tulevatkin henkoht-osoitteeseeni, niiden tulva alkaa vastauspyyntöhuhuilujen myötä tunkeutua myös työpostiini.

Parin viime viikon aikana olen juossut sopimusneuvotteluissa, koulutuksissa, vuosikokouksissa ja palkintojenjakotilaisuuksissa edustammassa työnantajiani. Ja vaikka verkostoitumisen kannalta nämä juoksut ovat mitä parhainta antia, työpäiväni ovat pirstoutuneet niin pieniin osiin, että pääsen kokoilemaan arkeani vasta perjantai-illan jo sarastaessa.

Ja ensi töikseni törmään viikon sisällä tulleisiin 390 sähköpostiin. Nyt 300 tietoisuuteeni purettua tekstiä myöhemmin, silmäni yksinkertaisesti kieltäytyvät vastaanottamasta enää yhtään uutta tietoa ja aivoni lakkasivat jo ajat sitten työstämästä päivämääriä, kysymyksiä, vastauksia ja ideoita, joita sähköpostit väistämättä pitävät sisällään.

Aivojumppani on johtanut aivolakkoon. Harmaat aivosoluni yksinkertaisesti rynnivät barrikadeille lepohetken toivossa.

Onkohan johonkin hyvän työntekemisen tavan omasäätelyetiikkaan kirjattu pakollista aivolomaa?

Ohikiitäneelle paratiisilleni

Keskiviikko 9.11.2011 klo 21:53

Matkustin tänään kaksi kertaa junalla kotini ohitse. Sen paratiisin, jonka saavutin hetkeksi Pispalassa. Ensimmäisessä ja ainoassa kymmenistä elämäni asunnoista, jonka olen elänyt kodikseni. Lintukodokseni. Hiljaisuuden lehdokseni. Turvasatamakseni. Voimaannuttajakseni.

Yöllä ohi kiitäessäni näin ikkunassa uusien asukkaiden valot. Ja vaikka unelmani päättymisen todistaminen onkin aika karvasta, en voinut olla hymyilemättä.

Pala parasta elämääni, kotini Pispalassa, eli omaa elämäänsä. Niin kuin se oli elänyt ennen kuin minä vierailin sen seinien sisällä. Ja niin kuin se toivottavasti tulisi elämään näiden uusien asukkaiden jälkeenkin.

En tiedä, voiko jonkin niin materiaalisen asian kuin asunnon sanoa hyrisevän elämänilosta. Mutta kiiruhtaessani valaistujen ikkunoiden ohitse, olin vakuuttunut, että unelmani oli saanut vain toiset toteuttajat.

Petini on linnani

Sunnuntai 6.11.2011

Huokasin hetki sitten, että minne kokonainen komppania sosiaalisen elämäni palasia katosi. Tätä nykyä vapaa-aikani nimittäin mahtuu 200x80 senttimetriin. Omaan puoliskooni parivuoteestamme.

Tuntuu siltä, että viimeiset kuukaudet olen vaeltanut aamulla töihin ja töistä kotiin ja suoraan petiin. Sängystäni on tullut koko vapaa-aikani keskus. Avaan television ja tuijotan sitä - sängystäni. Syön iltapalaa - sängyssäni televisiota katsoen. Selaan nettiä - sängyssäni. Pelaan pasianssia - sängyssäni. Luen pätkiä juuri sillä hetkellä kesken olevasta kirjastani - sängyssäni. Ja käyn harvat työn ulkopuoliset päivittäiset keskusteluni - sängyssäni.

Petini on aina ollut linnani. Mutta linnani luonne on muuttunut aiemmasta.

Edellisessä elämässäni juhlin harvoja vapaitani - nukkumalla ja lorvimalla sängyssäni. Kun työkseni olin yleensä kuusi päivää viikossa ylisosiaalinen aamuseiskasta lähes puoleenyöhön, sinä ainoana vapaapäivänäni en halunnut ja jaksanut tavata ketään, en aktivoitua mihinkään, vaan halusin ainoastaan nauttia laiskoista aamuista, sängyssä nautitusta kahvista, hiljaisuudesta, tv:n saippuasarjoista.

Nyt tuo sama petini paratiisi ahdistaa. Siinä missä ennen uneksin petini pumpulitaivaasta, nyt haaveillen pääsystä irti petikierteestäni. Elän siis jälleen kerran todeksi sitä viisautta, että pitää varoa, mitä toivoo.

Hänen olemassaolonsa happi

Lauantai 22.10.2011

Hääpäivämme aattona heräsin hämmentyneenä, eikä kukaan osannut kertoa, miksi? Mieheni lepäsi sylissäni ja hänen ihana tuoksunsa ja lämpönsä levisi sieluni jokaiseen sopukkaan. Hänestä oli tullut elämäni. Aurinkoni, joka saneli pelkällä olemassaolollaan, koska minun oli hyvä hengittää. Eksyin, jos hänen olemassaolonsa happi ympärilläni kävi vähiin.

Tiesin olevani onnekas. Mutta olinko onnellinen?

Siitä en voinut olla varma. En ainakaan yksin. Sillä en enää aina tiennyt, koska hän alkaa ja minä lopun. Ja tuo olotila oli minulle ennen niin vieras, että se herätti minussa pelkoa.

Eheytymisiä

Maanantai 27.6.2011

Elämä on aika kummallinen juttu. Välillä se heittelee myrskyn lailla. Ja välillä kaikella tuntuu olevan tarkoitus.

Viikko, pari sitten murehdin, ettei 26 vuodestani politiikassa jää mitään käsin kosketeltavaa omiin kouriini. Vain muutamia kirjauksia hajanaisiin pöytäkirjoihin, muistoja ihmisistä ja tapahtumista. Ja kasa vihkoja, joihin tehdyistä muistiinpanoista ei apteekkarikaan ota selvää.

Mutta tänään tilanne on toinen. Yht'äkkiä vuosien aikana kertyneillä kokemuksillani, koulutuksillani, luottamustehtävilläni, intohimoillani ja harrastuksillani on taas jokin tarkoitus. Uusi työni Suomen Näytelmäkirjailijaliitossa. Ja olen jälleen ehjä.

Itsetuntoni eheytymisen lisäksi myös ajankäyttöni eheytyi. Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan voin kehua eläväni normaalia aikuisten elämää, jossa työ ja vapaa-aika aidosti vuorottelevat.

Yksi mielipide ei edusta koko kansaa

Lauantai 30.4.2011

Nykyaikaisen demokratian kivijalka on kaikkien osallisuus, moniäänisyys ja mielipidevapaus. Soinilaisessa retoriikassa tämä kivijalka on typistetty vuoresta hiekanjyväksi.

"Suomen kansa on puhunut, pulinat pois", hokee Soini. Ja yrittää mitätöidä suvaitsevaisuuden, yhdenvertaisuuden ja solidaarisuuden puolesta huolestuneet.

Kyllä. Kansa on puhunut. Tai ainakin osa kansasta. Äänioikeuttaanhan käytti vain seitsemän kymmenestä. Äänioikeuttaan käyttäneistä puolestaan kahdeksan kymmenestä ei äänestänyt perussuomalaisia.

Soinin sloganlogiikalla siis 16 prosenttia kansasta on Suomen kansa. Keitä me muut äänestäjät sitten olemme? Keitä taas ne suomalaiset, jotka eivät ääntänsä käyttäneet?

Todennäköisesti soinilaisesta kansastakin joku joukko on eri mieltä johtajansa kanssa ainakin yhdestä asiasta, olipa sitten kyse ydinvoimasta, kulttuurista, Natosta, abortista, uskonnosta, rasismista,... 

Ainakin toivon, että Soini hartaana kristittynä lähimmäisenrakkaudessaan ajattelee maahanmuuttajien ihmisarvon kuinnioittamisesta toisin kuin seurakaverinsa setä Hakkarainen.

Vaalit osoittivat aivan varmasti kuitenkin ainakin sen, että kahdeksan kymmenestä äänestäjästä on eri mieltä kuin Soini. Tämä joukkio toki pieneni näissä vaaleissa merkittävästi edellisiin vaaleihin verrattuna, mutta on silti moninkertainen soinilaisiin verrattuna.

Vaalitulos myös osoitti kiistämättä sen, että Soini on vahva mielipidevaikuttaja. Hänen erikoistaitonsa on kiteyttää omat mielipiteensä muutamaan sanaan. Luoda monimielisiä iskulauseita ja toimittajien monistamia otsikoita. 

Soini on myös taitava kärjistämään kaikki vastaukset kylläksi tai eiksi. Ja tuottamaan puhetta ilman konkreettista ratkaisuja. Samaan toki pystyy moni muukin poliitikko.

Aina avatessaan suunsa julkisuudessa Soini kuitenkin ilmaisee mielipiteensä - joko puolueen puheenjohtajana tai ihan itsenänsä. Ja siihen hänellä on täysi oikeus, kuten Soini itsekin usein toteaa.

Toisille Soini ei kuitenkaan tunnu suovan samaa. Soinilla oli nimittäin varaa todeta Ylen ykkösaamussa taannoiseen suvaitsevaisuusmielenosoitukseen osallistujista, että "raja menee siinä, ettei ryhdy omaa mielipidettään muille tuputtamaan". 

Soinilla on oikeus ilmaista mielipiteensä myös muiden mielipiteiden ilmaisemisoikeudesta. Kansan vallan kannalta on kuitenkin vaarallista, jos yksittäinen, näkyvällä paikalla oleva poliitikko tai puolue alkaa systemaattisesti väittää, että yksi mielipide edustaa koko kansaa ja toisaalta arvioimaan, mitä mielipiteitä saa ilmaista ja missä. Silloin kyse ei enää ole kansan vallan kunnioittamisesta, vaan sanelusta.

Soini onkin avoimen ristiriitainen suhteessaan mielipidevapauteen. Tässäkin - kuten muussakin Soinin retoriikassa - meidät suomalaiset jaetaan meihin ja niihin.

Itse ilmeisesti olen "niitä", joihin Soinin retoriikassa pätevät eri oikeudet ja säännöt kuin soinilaiseen kansaan. "Niihin" kuuluminen on muuten tässä kohden asia, josta olen aika ylpeä.  En ole koskaan hyväksynyt yksisilmäisyyttä tai ihmisyyden ja kulttuurin typistämistä yhteen muottiin.

Samaisessa ykkösaamussa Soini jatkoi, että "ei ole olemassa väärää poliittista mielipidettä", viitateten tosin vain oman poliittisen ryhmänsä sisäiseen oikeuteen erilaisiiin mielipiteisiin.

Suomen kansa ja sen edustajat ovat kuitenkin ilmaisseet perustuslaissamme, erilaisissa kansainvälisissä ihmisoikeusitoumuksissamme ja rikoslaissamme, että on olemassa myös poliittisia mielipiteitä, jotka ovat vääriä. Niitä ovat muun muassa eriarvoistamiseen, syrjimiseen, ihmisarvon riistämiseen ja ihmisryhmään kohdistuvaan vihaan kiihottaminen.

Politiikassa ei ole omantunnonkysymys edistää kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia, ihmisarvoa, mielipidevapautta ja yhdenvertaisuutta, vaan se on perustuslakiin kirjattuja jokapoliitikonvelvollisuuksia. Vähintään tähän Soinin & kumppaneidenkin on sitouduttava edustaakseen edes hiukan enemmän koko kansaa.

Iso ongelma demokratialle kuitenkin on, että lähes kolmasosa äänioikeutetusta kansasta ei puhunut, vaikka Soini toisin väittää.

Edes politiikan pelastajana esiintyvä Soini ei saanut näitä ihmisiä liikkeelle, kuten eivät hänen parjaamansa vanhat puolueetkaan näissä tai edellisissä vaaleissa. Nukkuvien kohdalla jokaisen poliittisen puolueen ja sen edustajan on syytä katsoa peiliin. Myös Soinin.

Tunteiden aalloilla ja menneisyyden lajittelua

Tiistai 19.4.2011

Eilen meni tunteiden aallokossa rypemiseen. Sosiaalisuus ja yhteydenotot eivät olleet ensimmäisenä mielessäni.

Yöttömän yöni jälkeen kaappasin aamulla mum miähen kuskiksi ja pörräsimme Hesaan tyhjentämään työhuoneeni eduskunnassa. 

Matkan porasin kuin vesiputous. Hetken hillityn jaksoni aikana pysähdyimme kaffelle. Onneksi matkassa oli aurinkolasit, sillä joka kerta, kun armas mum miäs yritti aloittaa puhetta säästä tai muusta, vesiputoukseni käynnistyi.

Perillä lajittelimme yli kahdeksan tunnin ajan kahdeksaa työvuottani pääosin eritavalla hävitettäviin ja vain murto-osa sailytettäviin. Putsasin myös kaksi tietokonetta itsestäni ja kahdeksan vuoden työstäni.

Tuhansien papereiden, kirjojen ja hallitusesitysten läpisilmäily oli terapeuttista. Puolen päivän jälkeen jo jotku omat sivumerkintäni alkoivat pateettisuudessaan naurattaa. 

En ollut puhdistustyössäni ainoa ex-kollega. Olikin ihana saada puhua Ojansuun Kirsin kanssa, joka oli samoissa puuhissa.

Kun autoilimme pois eduskunnan kellareista, nostin Mannerheimin tiellä silmäyksen entisen työpaikkani komeaan julkisivuun. Hieno työpaikka täynnä hienoja ihmisiä - jatkossakin. 

Erityisesti jään kaipaamaan eduskunnasta aamurutiiniani: kävellessäni valiokuntaan mutkittelin sen verran, että sain vaihtaa aurinkoisia aamunavauksia virastomestareiden, kahvilatyöntekijöiden, postin ja matkatoimiston työntekijöiden kanssa. Juuri he saivat iloisilla kommenteillaan aamuni kukoistamaan.

Yöllä palasimme ison lastin kanssa Pispalaan. Huomisen jälkeen Eduskunta katkaisee yhteyteni maailmaan.

(T)Yötön yö

Maanantai 18.4.2011

Vietin yöttömän yön. Vaikka luulinkin olleeni jo viime syksystä lähtien henkisesti varautunut menettämään pestini Eduskunnassa, en sittenkään tainnut olla siihen varautunut tarpeeksi hyvin.

Yön ensimmäiset tunnit menivät miettien, kelle kaikille ilmoitan yhteistietojeni muuttumisesta ja minkä uuden sähköpostiosoitteen hankin. Toiset pari tuntia meni asuntolainani järjestelyjä pähkäillessä.

Lisää tunteja kului seuraavan kahden päiväni ohjelmien uudelleenjärjestelyssä, jotta saan kerättyä loput kimpsuni ja kamsuni eduskunnan työhuoneesta ja toisaalta toimitettua eduskuntaan tietokoneen, puhelimen ja muun atk-tavaran.

Lopun yön täytin te-keskukseen ilmoitusta työnhakijaksi. Sitä helpotti, että 1990-luvun kahden pitkän työttömyysjaksoni aikaiset tiedot ovat säilyneet netissä.

Ja vaikka reiluun kymmeneen vuoteen vietinkin ensimmäisen (t)yöttömän yöni, auringon nousun kullatessa puiden latvoja ikkunan ulkopuolella tajusin, että minä selviän. Mum miäs on tukenani. Samoin ihanat ystäväni ja sukuni.

Itse asiassa toivuttuani shokistani edes hiukan, ajattelin, että tämä on uusi alku kaikkien niiden elämäni alkujen joukossa, jotka alun harmauden jälkeen johtavat johonkin mukaansa tempaavaan.

Merja Kyllönen: Seuraavan eduskunnan sitouduttava ajamaan työttömien perusoikeuksia

Tiistai 12.4.2011

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Merja Kyllönen kiinnittää eduskuntakauden päättäjäispäivänä Helsingissä huomiota selkeisiin epäkohtiin työttömien perusoikeuksissa. Muun muassa perustuslain liikkumisvapaus tulee kyseenalaiseksi säännöksessä, jossa rajoitetaan työttömän oikeutta matkustaa. Vasemmistoliitolle on ollut suuri pettymys, ettei sinivihreä hallitus ole korjannut perusturvan suurimpia epäkohtia, ei vaikka hallituksessa on neljä vuotta istunut perustulopuolue Vihreät.

Vaikka taloudellisesti kovin monella työttömällä matkustusmahdollisuutta ei olekaan pienten päivärahojen ja mitättömän työmarkkinatuen vuoksi, niin silti perusoikeuksien rajoittaminen aikana, jolloin digitaalisin välinein ihmisen voi tavoittaa lähestulkoon mistä tahansa maailmakolkasta, tuntuu kivikautiselta. Lisäksi kyse on siitä, että työttömälläkin tulee olla oikeus yhteisiin lomiin perheensä kanssa myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Työttömiä koskevan taloudellisen epätasa-arvon korjaamiseksi ei ole tehty yhtään tasokorotusta 15 vuoteen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan perusturvan varassa elävien kotitalouksien tulot riittävät kattamaan vain noin kaksi kolmasosaa kohtuulliseksi katsotusta minimikulutuksesta. Minimikulutuksen kattamisen arvioidaan vaativan yksinasuvalta 575–660 euroa kuukaudessa asumismenojen jälkeen vuonna 2011. Tämän hetken työmarkkinatuki, peruspäiväraha ja toimeentulotuki ovat kaukana tästä tavoitteesta. Siksi Vasemmistoliitto on sitoutunut ajamaan 750 euron verotonta perusturvaa myös työttömille seuraavalla eduskuntakaudella, Kyllönen toteaa.

Vanhemmat kirjoitukset »