27.8.2018, Kulttuuribudjetista muutaman promillen tähden, osa 3
Valtion taidebudjetissa on vaara, että se ylläpitää taiteilijan köyhyyttä.
Taiteilija-apurahan pitäisi vastata tasoltaan korkeakoulutettujen kuukausiansioita.
Taiteilijankin sosiaaliturvaa paikataan universaaleilla, kaikkia koskevilla ratkaisuilla – ei apurahalla.
Nykymuotoinen valtion taiteilija-apurahaa koskeva laki täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Lain alkuperäisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan
1. vähintään 100 uutta taiteilija-apurahaa,
2. pikapaikkaajana vähintään 10 % korotusta valtion taiteilija-apurahan suuruuteen,
3. pitkällä tähtäimellä valtion taiteilija-apurahan suuruuden on vastattava vähintäänkin yksityisektorin ylioppilastutkinnon saaneiden mediaanituloja,
4. perustulo / kansalaispalkka, joka antaa taiteilijoillekin universaalin perusturvan, ja
5. taiteilijoilta rohkeutta hakea enemmän ja isommin.
“When viewing the development of cultural policies in the Nordic countries, the policy of support for artists sometimes gives the impression of a citadel protected from the changing trends of wider cultural policy. One of the factors contributing to this image is the high priority given to the intrinsic value of the arts as such among the legitimating arguments of this policy area.”
– Merja Heikkinen, The Nordic Model for Supporting Artists, s. 150, TKT 26 / 2003
Laki valtion taiteilija-apurahoista on alun perin vuodelta 1969. Se tarkoituksena on ollut taata ammattitaiteilijoiden mahdollisuus tehdä työtään kokopäiväisesti.
Kuten Merja Heikkinen toteaa pohjoismaista tukimallia käsittelvässä teoksessaan, tuon tuen legitimiteetti ja sisältö on pysynyt jo 50 vuotta lähes sellaisenaan.
Mutta vuosien saatossa valtion taiteilija-apurahojen tarve ja taloudellinen merkitys ovat muuttuneet. Lisäksi ammattimaisen työn mahdollistajasta on ajoittain tullut universaalin perusturvan taiteilijan ja tieteen mentävän aukon paikkaaja, mikä ei alunperin ollut lainsäätäjien ja lakia valmistelleiden komiteoiden tarkotus.
Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija Kaija Rensujeff selvitti taannoin valtion taiteilija-apurahan arvon muutoksia vuodesta 1970 vuoteen 2016. Tulos oli hälyttävä.
Vuonna 1970 valtio rahoitti ensimmäistä kertaa nykymuotoisia apurahoja. Tuolloin niiden suuruus oli selkeästi enemmän kuin silloisten kokonaisansioiden mediaani. Vaikka taiteilija-apurahojen suuruus jäikin jo 1970-luvulla selvästi jälkeen kokonaisansioiden kehityksestä, kuilu kokonaisansioiden mediaanin ja taiteilia-apurahojen välillä syveni rajusti 1990-luvulla ja on sen jälkeen jatkanut syvenemistään.
Valtiovarainministeriön TAE 2019:sta esitettään, että taiteilija-apurahan suuruus on tammi-maaliskuussa 1 709,37 euroa kuukaudessa ja loppuvuoden 1 733,37 euroa kuukaudessa (29.80.50).
Syynä kesken vuotta tapahtuvaan korotukseen on, että taiteilija-apurahoja tarkistetaan aina valtion virkamiesten palkkatarkistuksia vastaavaksi.
Kun vertaa taiteilija-apurahaa keskitulojen kehitykseen, huomaa, että viimeiset 20 vuotta ovat rapauttaneet lainlaatijoiden tavoitetta tuesta taiteellisten toimintamahdollisuuksien varmistajana.
Vuonna 2017 yksityisellä sektorilla ylioppilastutkinnon suorittaneiden mediaaniansiot olivat tilastokeskuksen mukaan 3 000 euroa kuukaudessa.
Kiitos 2000-luvun taide- ja mediakoultuspanosten, nuoret taiteilijamme ovat usein suorittaneet tutkintonsa korkeakouluissa. Silti tilastollisesti kuilu heidän ja muiden korkakoulutettujen välillä kasvaa. Sillä ykistyisellä sektorilla alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden mediaaniansiot olivat 3 359 euroa ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden 4 347 euroa kuukaudessa (lähde: http://tilastokeskus.fi/til/yskp/2017/yskp_2017_2018-06-28_tie_001_fi.html).
Harva, siis todella harva taiteilija pääsee edes yhdeksi kuukaudeksi näiden ansioiden äärelle – ainakaan taiteellisella työllään.
Useissa tutkimuksissa (mm. Kaija Rensujeffin Taiteilija asema 2010), selvityksissä ja kyselyissä on todettu, että taiteilija-apurahoilla on vahva vaikutus siihen, pystyykö taiteilija tekemään työtään ja onko taide saatavilla ja saavutettavissamme.
Valtion taiteilija-apurahat ovat hyvin kilpailtuja.
Valtiovarainministeriön TAE2019-esityksessä kiintiöidään valtion taiteilija-apurahojen kiitiöksi 545 apurahavuotta. Luku pitää sisällään aiempina vuosina myönnetyt kolmen ja viiden vuoden apurahat.
Luku 545 näyttää olevan kiveen hakattu, sillä sitä eivät ole moneen vuoteen heilauttaneet sellaiset seikat kuin taiteilijoiden määrän kehitys tai taiteilija-apurahaa hakeneiden määrät.
Vuodelle 2018 taiteilija-apurahan sai vain joka joka yhdeksäs hakija. Eniten apurahoja saivat kuvataiteen, kirjallisuuden, musiikin ja näyttämötaiteen ammattilaisille. Heidän osuutensa hakijoista oli 64 prosenttia ja apurahan saajista 62 prosenttia. (lähde: http://www.taike.fi/fi/uutinen/-/news/1179878)
Taiteen edistämiskeskus tilastoi vuosittain taiteenaloittain valtion taiteilija-apurahojen hakijoita ja saajia. Taiteenalojen kirjo on muutamassa vuodessa moninaistunut, mutta yleisenä trendinä on, että apurahan saaminen on erityisen vaikeaa kuvataiteessa ja monitaiteessa. (lähde: erityisasiantuntija Paula Karhunen, Taiteen edistämiskeskus, http://www.taike.fi/fi/apurahatilastot)
Apurahojen euromääräistä pienuutta perustellaan usein sillä, että sitä riittäisi useammalle.
Esimerkiksi Suomen Taiteilijaseuran tekemän kyselyn mukaan ammattikuvataiteilijat hakevat tyypillisimmin alle 10 000 euron apurahoja.
Kysely koskee pitkälti yksityisten säätiöiden jakamia apurahoja, mutta arvomaailmaltaan sen tulokset heijastelevat suhdetta apurahoihin yleisemminkin. Iso kysymys on on, jakaako apurahoja vähemmän monille vai enmmän harvoille.
Taiteilijaseuran kysely paljastaa taiteilijakentän solidaarisuuden toisia taiteilijoita kohtaan tai vaihtoehtoisesti epätoivon apurahan saamisen suhteen. 45 % kyselyyn vastanneista toivoo, että säätiöt jakaisivat pienempiä summia useammalle taiteilijalle. Vain 19 % toivoisi suurempia apurahoja harvemmille taiteilijoille.
Oma vastaukseni isoon kysymykseen on: kun pyytää vähän, saa vähän. Ja kun antaa vähän, saa vähemmän.
Taiteen ammattilaiset ansaitsevat kohtuullisen korvauksen työstään. Ja siihen tarvitaan yksikertaisesti nykyistä enemmän veroeuroja.
