Kabul 8.3.2011
Fyysinen turvallisuus tai pikemminkin sen puute on luonut kukoistavan bisneksen, joissa valtioiden, yhteisöjen ja järjestöjen turvallisuushankkeita Afganistanissa rakennetaan ruokkimalla yksityistä turvallisuusliiketoimintaa kymmenillä tai jopa sadoilla miljoonilla euroilla.
Halvimmillaan yhden hengen suojaksi rakennettu suoja maksaa yli 50 000 dollaria. Turvallisuusbisneksessä pyörii siis niin isot rahat, että iso osa Kabuliin rakentuvista uusista puolipalatseista tulee juuri yksityisen
turvabisneksen pyörittäjille.
Yksityiset turvallisuusfirmat työllistävät kasvavalla vauhdilla ex-sotilaita Isosta-Britaniasta ja Afganistanin lähialueilta. Samalla maahan luodaan monia hampaisiin aseistettuja ryhmiä, jotka kukin pelaavat eri säännöillä, ja joiden läsnäolo katukuvassa herättää kaikkea muuta kuin turvallisuuden tunnetta.
Muurit, betoniblokit, piikkilangat, hiekkasäkit ja aseistetut turvamiehet ympäröivät ulkomaalaisten yhteisöjen keskittymiä. Paikalliset sanovatkin, että “jos auttajien pitää rakentaa itselleen turvabunkkereita, voi meitä autettavia”.
Yksityiset turvamiehet tai betonoidut eliitin turvapesät eivät kuitenkaan rakenna inhimillistä turvallisuutta, joka on paljon, paljon muuta kuin aseita ja liikkumismahdollisuuksien kaventumista.
Afganistanissa aidosti vaakalaudalla ovat ruokaturva, puhdas vesi, katto pään päälle, koulutus ja terveydenhuolto. Maassa on huikea työttömyysaste, jopa puolen kansasta arvioidaan olevan ilman työtä ja siitä saatavaa toimeentuloa.
Suomen tavoin katu on täällä usein miehille vaarallisin paikka, naiselle koti.
Naisiin kohdistuvan väkivallan saralla Suomi on Afganistanin kanssa samojen haasteiden edessä: asennemuutokset, lainsäädäntö ja turvakotien määrän lisääminen vaativat lisää sitoutuneita tekijöitä ja taloudellisia resursseja kauniiden sanojen sijaan.
