Lokikirjastani Tarjaton taival

Olen joskus leikkisästi sanonut, että politiikanteko on haastavalla tavalla kivaa siihen asti, kun tehdään henkilövalintoja.

Eduskuntaa ei yleensä voi sanoa jännittäväksi työpaikaksi. Mutta tänään vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuli sen verran isona mötikkänä, että sulatteluun menee aika.

Kun eduskunta tänään teki historiaa, en hämmästyttänyt sinänsä edustajien antamia epäluottamuslauseita Sauli Niinistölle. Oireitahan tästä oli ilmassa jo kuukausia sitten.

Mutta minua hämmästytti se, että epäluottamuksen taakse asettui eduskunnan enemistö, kuka äänestämällä herrasmiessopimusten mukaan jotakuta toista kokoomuslaista, kuka tyhjää, aku ankkoja tai Veltto Virtasta.

Koska epäluottamuslauseen takana oli siis eduskunnan enemmistö, sen takana oli myös iso joukko hallituspuolueiden edustajia. Väitänpä, että julkisesti esitettyäkin vielä isompi joukkue, koska osa oppositioedustajista varmasti äänesti Niinistöä.

Puhemiesrallin jälkipyykkinä onkin mielenkiintoista nähdä, miten ensimmäinen oikea istuntomme kyselytunnein lähtee liikkeelle. Päättäähän puhemies yksin muun muassa siitä, kuka kyselytunnilla saa suunvuoron ja kuka ei.

Niinistön kohtaloa isompi ihmetys oli minulle kuitenkin vallanvaihdokset toveripuolueessa. Yleensä yritän olla kommentoimatta muiden puolueiden sisäisiä asioita, mutta tällä kertaa kyse ole tuntemistani kolleegoista, joiden työtä arvostan.

Vallanvaihto tuli ilmeisesti kulman takaa myös monelle demarikolleegalleni. Tähän liittyen yllätyin (jälleen kerran politiikassa) siitä, miten raakaa peliä henkilövalinnoissa harjoitetaan. Tänäänkin vaikutti siltä, että syrjäytettyjä ei oltu varoitettu etukäteen mahdollisista vaihdoksista, sen verran sponttaaneja heidän reaktionsa olivat vielä täysistunnossakin.

Ulkopuolisin silmin Heinäluoman nosto eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi ja Filatovin heitto varapuhemieheksi vähensi sdp:n varmojen puheenvuorojenpitäjien määrää, ja kavensi kasvogalleriaa julkisuudessa rajusti. Heinäluomahan saa ihan yhtä monta puheenvuoroa kuin aiemmin, mutta Filatovin jälkeensä jättämää aukkoa ei pitkään aikaan kukaan täytä.

Tunnustan fanittavani joitakin poliitikkoja. En siksi, että he edustaisivat omia ajatuksiani, vaan siksi, että heidän esiintymisensä saa minut ajattelemaan. Tarja Filatov on yksi näistä poliitikoista.

Siksi tämänpäiväiset vallanvaihdokset ovat mielestäni suuri epäonni koko eduskunnalle. Mielestäni Filatov on nimittäin ollut yksi parhaiten asioiden ytimiin osuvista kansanedustajistamme, häntä on oikeasti ollut ilo kuunnella, vaikkei asioista aina samaa mieltä ole ollutkaan. Ja kinastelussakaan hän ei koskaan ole mennyt henkilökohtaisuuksiin, sekin taito, jolle nostan hattua.

Väitän myös, että tarjaton taivol heijastuu suoraan eduskunnan ulkonäköön. Esimerkiksi naiskansanedustajien saamien debattipuheenvuorojen määrä hyvin todennäköisesti romahtaa sdp:n ryhmäpuheenjohtajavaihdon jälkeen entistäkin olemattomammaksi. Ja se on sääli. Äänestäjistähän yli puolet on naisia, ja ainakin iso osa heistä kuulisi mielellään eduskunnasta myös naisten äänen.

Olen myös oikeasti pahoillani Johannes Koskisen puolesta. Hänen on näemmä kerta toisensa jälkeen uhrattava oma ura ja annettava tilaa jollekulle muulle, jos johto niin vaatii. Poliitikko, joka uhrataan toisen poliitikon eduksi. Tämäkään ei taida olla se viesti, minkä eduskunnasta haluamme lähettää.

Onneksi en tänään istunut ryhmässä, joka saneerasi omiaan.