Kategoria: Puhetta taiteesta

Tästä osiosta löytyvät tekemäni taiteen ja kulttuurin ammattilaisten ja asiantuntijoiden haastattelut sekä omia puheenvuorojani taiteesta, kulttuurista ja niiden tekijöistä.

Kukaan ei synny kukkahatuksi

Kukaan ei synny kukkahatuksi

0 0
Read Time:2 Minute, 28 Second
Elisa Karppanen, Lemon Tree, 2017.
Elisa Karppanen, Lemon Tree, 2017. Foto © Minna Sirnö.

20.8.2018, Kulttuuribudjetista muutaman promillen tähden, osa 2

Ihmisenä kasvaminen edellyttää jokapäiväisiä kosketuspintoja taiteeseen.
Ihmisen on alati altistuttava taiteelle ymmärtääkseen itseään ja ympäröivää maailmaansa.
Taide kuuluu julkisiin tiloihin, päiväkoteihin, kouluihin, sairaloihin, kauppoihin, asuinkortteleihin, palvelutaloihin.

Pääministeri Sipilän hallitusohjelma kesältä 2015 sisälsi 26 kärkihanketta, joiden toteuttamiseen se sitoutui miljardin euron panoksella.

Herkullinen ajatus kärkihankkeissa oli yhdistää aika-ajoin vahvasti sektorirajoistaan ylläpitävien ministeriöiden työpanosta yhteisiin hankkeisiin. Herkulliseksi asian mielestäni teki se, että ihminen on kokonaisuus, jonka tarpeet ylittävät tsaarinaikuiset hallintorajat.

Osaamisen ja koulutuksen osuudeksi kärkihankerahoituksesta sovittiin 300 miljoonaa euroa.

Yksi opetus- ja kulttuuriministeriölle sovituista kärkihankkeista liittyi taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantamiseen. Sen tavoitteena oli edistää kulttuuria osaksi lasten ja nuorten arkea sekä lisätä taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta laajentamalla prosenttiperiaatetta taide- ja kulttuurisisältöisten hyvinvointipalveluiden hankintaan sosiaali- ja terveyssektoreille.

Prosenttiperiaatteen laajentamiseen liittyvän kehittämishankerahoituksen päätöksistä vastasi Taiteen edistämiskeskus. Hankerahaa jaettiin vuosina 2016 – 2018 Taiken kautta yhteensä 1,1 miljoonaa euroa.

Kukaan ei synny kukkahatuksi. Mutta taiteen saatavuutta ja saavutettavuutta edistämällä taiteen kokemisemme arkipäiväistyy ja kynnys kokea taidetta oma-aloitteisesti alentuu.

Siksi taiteen ja kulttuurin kärkihanke tavoitteli jotain sellaista, mitä kannatan. Kannatan ajatusta siitä, että taide ja sen kokeminen kuuluvat meistä kaikille. Ajatusta, että valtiolla on vahvempi rooli kulttuuristen oikeuksiemme toteutumisessa. Ajatusta, ettei kulttuuristen oikeuksiemme edistäminen rajoitu vain kulttuuriministeriön tehtäväksi.

Mutta vuoden 2019 talousarvioesityksissä kärkihankkeet päättyvät kuin seinään. Maininta “Kärkihankerahoituksen päättyminen” toistuu pelkästään opetus- ja kulttuuriministeriön budjettiosuudessa kymmenen kertaa.

Silti budjettikirjauksissa kärkihankkeiden tulosten oletetaan jalostuvan ja jalkautuvan.

Esimerkiksi vuoden 2019 talousarvioehdotusten 29.80 Taide ja kulttuuri -osan yhtenä tuloksellisena tavoitteena on, että taide-, kulttuuri- ja kirjastopalveluja on saatavilla eri väestöryhmien tarpeisiin ja palvelujen käyttö pysyy vähintään vakiintuneella tasolla.

Työvälineeksi tähän valmistellaan vuoden 2019 aikana “esitys siitä, miten koulupäivän yhteydessä tapahtuva harrastaminen saataisiin koskemaan kaikkia peruskoululaisia ja miten varhaiskasvatus voisi nykyistä enemmän tukea lasten kulttuurikompetenssin vahvistamista kärkihankekauden päättymisen jälkeen” (lähde: OKM Tae2019).

Lisäksi tavoitteena on, että “hyvinvointia ja terveyttä edistävä taide- ja kulttuuripalvelutoiminta vakiintuu osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa”. Työkaluksi tähän on “taiteen prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihankkeenasiantuntijatyöryhmän esittämien jatkotoimenpiteiden toteutuminen” (lähde: OKM Tae2019). Tekijä näiden kärkihanketavoitteiden toteuttamiseen lienee opetus- ja kulttuuriministeriö.

Vuoden 2019 talousarvioesityksissä taiteen ja kulttuurin saavutettavuuteen liittyvän kärkihankkeen toimenpiteitä tuetaan osana opetus- ja kulttuuriministeriön Muita avustuksia -osuutta (29.80.50).

Taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden edistämisen ja prosenttitaiteen periaatteen laajentamisen toteuttaminen kisaavat muun muassa rauhantyön valtakunnallisten järjestöjen toiminnan, Ihmisoikeusliiton, Bulevardin Teatteriyhdistyksen, kulttuuripolitiikan tutkimus-, selvitys- ja kehittämishankkeisiin liittyvien avustusten kanssa samasta 840 000 euron valtionavustuksesta.  Taide- ja kulttuuripolitiikan tutkimus-, selvitys- ja tiedotustoimintaa rahoitetaan myös veikkausvoittovaroista (29.80.52)

Tyhjästä on kulttuuribudjetissa ilmeisesti pakko nyhjäistä. Sillä:

Taiteen ja kulttuurin saatavuuteen liittyvän kärkihankkeen edistämistavoite koskee siis meitä kaikkia. Mutta vuoden 2019 budjettikirjausten oletus ilmeisesti on, ettei hyvien kärkihankekokemusten siirtäminen osaksi peruskoulua ja varhaiskasvatusta tai sosiaali- ja terveydenhuoltoa vaadi  kovinkaan monta euroa.

Harmi. Olisimme ansainneet enemmän.

 

 

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %

Kulttuuribudjetista muutaman promillen tähden

0 0
Read Time:23 Second

9.8.2018

Kerään elo-lokakuussa ajatuksiani valtion roolista taiteen ja kulttuurin rahoittajana Kulttuuribudjetista muutaman promillen tähden -otsikon alle.

Olen viettänyt useita tunteja vertailemalla lempparibestsellerin uusimman painoksen kahden eri tekijän luonnosta. Sekä opetus- ja kulttuuriministeriö että valtiovarainministeriö julkaisivat elokuussa 2018 omat versionsa valtion vuoden 2019 budjetista.

Pääkiinnostukseni kohdistuu kulttuuribudjettiin.

Lasken kulttuuribudjettiin tässä vain sen osan kulttuurin rahoituksesta, joka löytyy valtion talousarviosta kohdasta 29.80.

Sen lisäksi valtio osallistuu mm. kuntien valtionosuuksissa kuntien kulttuuritoimen ja taiteen perusopetuksen rahoitukseen.

 

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Solidaarisempi maailma yksi taiteilijan turvapaikka kerrallaan

Solidaarisempi maailma yksi taiteilijan turvapaikka kerrallaan

0 0
Read Time:1 Minute, 1 Second

Taiteen edistämiskeskus myöntää vuosittain teemavuoteensa liittyen 5 000 euron suuruisen palkinnon taiteilijalle tai taideyhteisölle, joka edistää kyseisen teemavuoden tavoitteita ja arvoja.

Tänä vuonna #taideliikuttaa #ArtMoves-teemallaan Taiteen edistämiskeskus halusi muistuttaa, että taide liikuttaa tunteitamme, taide ja taiteilijat kiertävät, taide saa kokijansa liikkeelle taiteen äärelle ja tekijänsä kohtaamaan yleisönsä tuttujen toimintaympäristöjensä ulkopuolella. Tärkeänä teemana kaikissa teemavuosissamme on tarve muistuttaa oikeudestamme taiteeseen ja kulttuuriin kokijana ja tekijänä. Tänä vuonna teemavuodella haluttiin myös nostaa esiin, että taiteilijat ovat taiteellisen työnsä johdosta haavoittuvassa asemassa ja saattavat joutua työnsä vuoksi vainon kohteeksi.

Taiteen edistämiskeskus myöntää vuoden 2017 #taideliikuttaa-palkinnon Perpetuum Mobilen ARTISTS AT RISK-ohjelmalle, jonka se katsoo toteuttavan teemavuotensa arvoja parhaalla mahdollisella tavalla. Artist at Risk -ohjelma rakentaa inhimillisempää ja solidaarisempaa maailmaa, yksi taiteilijan turvapaikka kerrallaan.

Vainottujen taiteilijoiden ilmaisunvapaus on vaarantunut, eivätkä he voi ilmaista itseään kotimaassaan vaarantamatta vapauttaan tai henkeään.

Turvaresidenssissä vainotuille taiteilijoille fyysisen turvallisuuden lisäksi mahdollisestaan oikeus ilmaista itseään ja oikeus toteuttaa taidettaan.

Palkinnon tulevat noutamaan Artist at Risk -ohjelman käynnistäjät eli kuraattorit Marita Muukkonen ja Ivor Stodolsky.

Perpetuum Mobile -yhteisön liikkeelle laitattama Artists at risk -ohjelman turvaresidenssitoiminta on saamassa laajempaa jalansijaa Suomessa ja maailmalla. Turvaresidenssityön arvostuksesta osoituksena Perpetuum Mobilen ”Artists at Risk”-ohjelma palkittiin Euroopan parlamentin “Civi Europeaeo Praemium” (European Citizen’s Prize) palkinnolla vuonna 2016.

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Prosenttiperiaatteessa kohtaa parhaimillaan oikeutemme luoda ja oikeutemme kokea taidetta

Prosenttiperiaatteessa kohtaa parhaimillaan oikeutemme luoda ja oikeutemme kokea taidetta

0 0
Read Time:1 Minute, 24 Second

“Genom enprocentregeln kunde ett stabilt och mer långsiktigt ekonomiskt utrymme skapas för konsten i planeringen och byggandet av offentliga miljöer. Enprocentregeln har aldrig varit en enhetlig regel utan mer en
ekonomisk princip som fått tre politikområden att mötas; offenlikt makt, byggsektorn och kultursektorn.” Men för mig handlar det om de mänskliga rättigheterna. Vi behöver konst och därför måste det vara väsenlig
del av våra vardag.

Prosenttiperiaatteessa kohtaa parhaimmillaan Yhdistyneiden kansakuntien yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen 27. artiklan kaksi puolta: perustavanlaatuinen oikeutemme luoda ja perustavanlaatuinen oikeutemme kokea taidetta.

Viime vuosina valtio ja Taiteen edistämiskeskus ovat määrätietoisesti tukeneet prosenttiperiaatteen juurruttamista rakennusalalle. Prosenttiperiaatetta laajennetaan valtion tuella koskemaan myös sosiaali- ja
terveyspalveluitamme. Tutkitusti taide tekee hyvää meille ja siksi on hyvä, että taide palaa juurilleen eli sinne, missä ovat ihmisetkin.

Taidetarjonta on yhä useammin osa arkeamme. Mutta vielä on matkaa siihen, että taide on aidosti osa tietoista arkeamme, sillä kilpailu ajastamme on kova.

Siksi Taiteen edistämiskeskus on mukana käynnistämässä kampanjaa, jossa haastamme itse kunkin käyttämään sata minuuttia viikossa taiteen tekemiseen ja kokemiseen. Kyseessä on prosenttiperiaatteen ulottamisesta ajankäyttöömme, sillä sata minuuttia on noin prosentti viikosta.

Päiväannoksena se tarkoittaa 15 minuuttia.

Hanasaari on tänään erinomainen esimerkki siitä, miten kolme prosenttiperiaatteen ulottuvuutta eli rakennettu ympäristömme, palvelumme ja ajankäyttömme saadaan kohtaamaan arjen tasolla. Täällä taidetta
käytetään parantamaan rakennetun ympäristön laatua viihtyisyyttämme lisäämällä ja paikassa, jota emme voi ohittaa.

Hanasaari on myös hyvä esimerkki siitä, että prosenttiperiaatetta toteuttavat Mirza Cizmicin, Susanne Gottbergin ja Markus Kåhren kaltaiset nykytaiteen huippunimet. Kiitos Hanasaaren, heidän teoksensa ovat täällä koettavissa pysyvästi.

Vi har rätt till mat, tryghet, hem, utbilding och konst. Inte bara nånstans, inte bara till hands utan att vi uppnår verkligen det. Idag konsten är mer närvarande. Tack Hanaholmen och tack Mirza, Susanne och Markus.

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Eläköön ja kukoistakoon tuntemattoman kohtaaminen ja yllätykset!

Eläköön ja kukoistakoon tuntemattoman kohtaaminen ja yllätykset!

0 0
Read Time:2 Minute, 37 Second

Tänään avattavan Accident-näyttelyn yhtenä sivuteemana on tuntemattoman kohtaaminen ja yllätys. Tämä teema on ajankohtainen. Maailmamme ja vaikkapa käsityksemme kotimaasta ovat ison murroksen äärellä.

Elämme ehkä jopa isomman murroksen keskellä, kuin koskaan kansallisvaltioiden historian aikana.

Monelle maailman kansalaiselle tänään ainut kotimaa on oma kieli ja kulttuuri. Globaisoituvassa maailmassa kiinnekohta maahan on se paikka, jossa jalkamme kulloinkin astelevat ja jonka kamaralle voimme nukahtaa
turvallisesti yöksi.

Suomi on aina ollut kotimaa monella kielellä ja kulttuurilla, mutta tänään se on sitä vahvemmin kuin koskaan. Stereotyyppiset jaottelut sellaisiin kategorioihin kuin suomalainen, pohjoismaalainen tai eurooppalainen
rytisevät, kun esimerkiksi Ruotsissa arabia on ohittamassa suomen kielen toiseksi suurimpana kieliryhmänä ruotsin jälkeen.

Taide on lähtökohtaisesti aina hyvä peili maailman ja Suomemme muutoksille, sillä taide tarvitsee aina lainakin kaksi yksilöllistä ja erilaista toimijaa, taiteilijan ja taiteen kokijan. Taiteilijan vuoropuhelu yleisönsä kanssa on parhaimmillaan moniäänistä, hämmentävää, inspiroivaa ja erilaisia mielipiteitä sisältävää.

Taide on myös yksi parhaista tavoista saavuttaa ne uudet suomalaiset ja maailmankansalaiset, jotka eivät äidinmaidossaan imeneet Sibeliuksen, Gallen-Kallelan, Kiven tai Kaj Franckin ja Timo Sarpanevan muokkaamaa taidekäsitystä.

Esteettinen identiteettimme ja muotokielemme on kovaa vauhtia moninaistumassa. Yhtenäiskulttuurin sijaan olemme rikkaan kulttuurien ja kokemusten kirjon äärellä myös silloin, kun puhumme nykytaiteesta ja
muotoilusta osana sitä.

Taiteen edistämiskeskuksessa haasteenamme onkin tunnistaa ja ennakoida se suomalaisen taiteen 2020-luvun ilmaisutapojen moninaisuus, joka viimeistään on tehnyt irtioton Taiteen edistämiskeskuksen edeltäjän, Taiteen
keskustoimikunnan, perustamisen ajan konsensukseen ainoasta seitsemästä tunnistetusta taiteenalasta.

Enää näyttämötaide, kirjallisuus, säveltaide, kamerataide, kuvataide, taideteollisuus ja rakennustaide eivät kata kaikkien taiteilijoiden taiteenalaidentiteettiä. Ja yhä useammin taiteilijat kokevat paikkansa olevan
niiden seitsemäntoista taiteenalan, jotka Taiteen edistämiskeskus tänään tunnistaa, väliltä, keskeltä tai ulkopuolelta.

Taiteenalojen sirpaloituminen, taiteen tekemisen intertaiteellistuminen ja uusien ilmaisumuotojen synty ovat kuitenkin rikkaus, jota taiteen rahoittajien on syytä vaalia ja rahoituksellaan mahdollistaa nyt ja tulevaisuudessa.

Taiteen edistämiskeskuksella ja kaikilla julkista valtaa käyttävillä on myös haasteenaan tunnistaa, keistä me puhumme, kun puhumme niistä joiden perusoikeuksien taide mukaan lukien saatavuutta ja saavutettavuutta
työksemme edistämme. Sillä Yhdistyneiden kansakuntien yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen 27. artiklan mukaanhan jokaisella meistä on perustavanlaatua oleva oikeus omaan kulttuuriinsa ja oikeus taiteen
kokemiseen ja sen tekemiseen. Siis myös niillä, jotka ovat juuri saapuneet Eurooppa ja tänne Suomeen.

Siksi Taiteen edistämiskeskus on tänä keväänä käynnistänyt hankkeen, jossa pyrimme tunnistamaan Suomeen juuri tulleiden pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden joukosta taiteen ammattilaiset. Samalla pyrimme
selvittämään, miten oman kulttuurin ja taiteen kokemisen oikeudet toteutuisivat paremmin myös niiden keskuudessa, jotka odottavat oleskelulupaa tai ovat sen juuri saaneet.

Taide on erottamaton osa ihmisyyttä. Taide on yksilöllistä ja jo siksi moninaista. Taide on kansainvälistä. Taide saa vaikutteita uusista tulijoista ja vieraista kulttuureista. Taide on jatkuvassa muutoksessa. Ja näin on ollut aina.

Sitä todistaa vaikkapa lasin kuusituhatvuotinen tie muinaisista egyptiläisistä lasihelmistä tämän näyttelyn vaikuttaviksi lasitaideteoksiksi.

Taide on tahtoessaan aina tuoretta ja uutta. Sen näkökulmat heijastavat taiteilijan niin tahtoessa sitä elämän kirjoa, jonka keskellä kulloinkin elämme.

Taide haastaa ajattelemaan. Taide saa voimaan pahoin tai pysäyttää meidät pahan ja hyvän äärellä, taide saa meidät kohtaamaan tuntemattomia, romuttamaan ajattelumme ennakkoluuloja. Taide saa meidät yllättymään.

Ja taide kertoo meille tarinoita itsestämme ja niistä, joihin meidän on syytä tutustua.

Kaikkea tätä näemme tänään täällä ympärillämme kymmenen hienon lasintaiteilijan töinä. Lämmin kiitos kaikille taiteilijoille ennakkoluulottomuudestanne ja rohkeudestanne tarttua uuteen ja uskalluksestanne usuttaa meidät kokemaan teoksenne.

Eläköön ja kukoistakoon tuntemattoman kohtaaminen ja yllätykset!

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Luominen ja taiteen kokeminen ovat perustarpeitamme

Luominen ja taiteen kokeminen ovat perustarpeitamme

0 0
Read Time:4 Minute, 23 Second

Imagine… nothing to read.
Imagine… no music.
Imagine… no dancing.
Imagine… no drama.
Imagine… no design.
Imagine… no paintings.
Imagine… no films.
Imagine… no photographs.
(Day without art)

Arkeemme kuuluu olennaisesti taide ja kulttuuri, usein huomaamattamme, heti herättyämme ja vieläpä öisin nukkuessamme.

Juuri taide erottaa meidät eläimistä. Esimerkiksi nukkuminen, syötävän hankkiminen, viestintä ovat asioita, joissa emme paljonkaan eroa muista elollisista. Sen sijaan tarve saada elämäämme sisältöä, tarve luoda ja tarve
saada elämyksiä ovat vahvasti inhimillistä. Luominen ja taiteen kokeminen ovat perustarpeitamme, sillä miksi muuten jo 24/7 ruokaa metsästävät ja niukalla kalorimäärällä elävät esivanhempamme olisivat käyttäneen
energiaansa ja aikaansa taiteen luomiseen – veistoksiin, luolamaalauksiin, tarinoihin ja lauluihin.

Vaikka taiteen kokeminen ja tekeminen ovat selkeästi perustarpeitamme, harvoin ymmärrämme miten elämämme muuttuisi, jos televisiot sammuisivat, kirjastot katoaisivat, yhtään laulua ei olisi olemassa, yhtään
kuvaa ei olisi nähtävänämme ja vain tietokoneohjelmat suunnittelisivat ja toteuttaisivat elinympäristöämme.

Taiteesta on selkeästi tullut saavutettu etumme, jonka arvoa emme aina tunnusta tai edes tunnista.

Taiteessa ja kulttuurissa kyse on kuitenkin paljon muustakin kuin siitä, että näemme kauniita asioita ja viihdymme vapaa-ajalla.

Taide ja kulttuuri ovat kiinteä osa perusoikeuksiamme. Taide ja kulttuuri ovat elävä perintömme. Taide ja kulttuuri ovat osa paikallisidentiteetistämme. Ja taide ja kulttuuri tekevät minuista meitä.

Kulttuuriset oikeudet

Toisen maailmansodan päättyessä joukko valtioita päätyi pohtimaan keinoja, joilla sotia tulevaisuudessa estetään. Osana tuota prosessia syntyi edelleenkin ajankohtainen, mutta usein unohdettu YK:n yleismaailmallisten ihmisoikeuksien julistus. Muun muassa Suomi on sitoutunut kaikessa
toiminnassaan noudattamaan tätä julistusta.

Tämä tänä vuonna 65 vuotta täyttävä asiakirja sisältää perustarpeistamme kumpuavia oikeuksia. Oikeuden ruokaan, oikeuden turvallisuuteen, kotiin, koulutuksen. Sekä perustavanlaatuisen oikeutemme taiteeseen ja kulttuuriin.

Tuon sitoumuksemme mukaan taiteen ja kulttuurin puuttuminen arjestamme on siis ihmisoikeusloukkaus. Ei siis riitä, että taide on olemassa jossakin satojen kilometrien päässä. Saatavuuden lisäksi kaikkien viranomaisten ja päättäjien velvollisuutena on varmistaa, että taide on myös saavutettavissamme. Osa arkeamme ilman, että taloudellinen asema, asuinpaikka, ikä, terveydentila tai muu tekijä estää taiteen tekemisen ja kokemisen arjessamme.

Eri perusoikeuksiamme voi toki arvottaa päätöksissä keskenään, mutta perusoikeuksiin liittyvää toteuttamisvelvollisuuttaan julkinen valta ei voi ulkoistaa yksityisille.

Jos ja kun tulevina vuosina poliittisessa retoriikassa edelleen painotetaan koko maan asuttuna pitämistä, haasteena ei ainoastaan ole yhdenvertaisten ja tasa-arvoisten sosiaali- ja terveys- tai koulutuspalveluiden toteutuminen maan eri kolkissa.

Perustuslakiuudistuksemme vuonna 1999 nosti kulttuuriset ja taiteelliset oikeutemme tasa-arvoisiksi taloudellisten ja sosiaalisten perusoikeuksiemme kanssa. Mutta siitä huolimatta lähes kaikkia tämän vuosituhannen kuntauudistuksia, säästökuureja ja hallinnonkeskusteluja yhdistää sen keskustelun puute, miten myllerrysten keskellä kansalaisten oikeus kulttuuriin ja taiteeseen taataan.

Taidemuseot työllistävät taiteilijoita. Taidemuseot luotaavat sitä, mitä asioita ja arvoja ajassamme liikkuu. Taidemuseot, kuten myös kirjastot, ovat yhteisiä olohuoneitamme ajatusten, uusien virtausten ja ahaa-elämysten äärellä.

Luovuuden äärelle pysähtyminen yksinkertaisesti luo luovuutta ja kasvattaa meitä ihmisinä.

Taannoin erään ammattikorkeakoulun kuvataidelinjan lopettamista perusteltiin – ehkäpä tahattomastikin – sillä, että ilman taidetta voi elää.

Ajatus elämästä ilman taidetta herätti minussa vahvan tunnemyrskyn. Mutta hetken asiaa pohdittuani totesin, että kyllä. Kyllä ilman taidetta voi elää, mutta millaista elämää?

Taide tai sen kokeminen ja tekeminen eivät ole salaatin lehtiä jokapäiväisessä leivässämme. Taide, sen kokeminen ja tekeminen ovat elämämme leipä, veteen piirtyneen viivan taltiointi. Sillä elämä ei voi olla vain syömistä, nukkumista ja elannon hankkimista. Hyvään elämään kuuluu erottamattomasti myös sisältöä, asioita, jotka herättävät meissä tunteita, ajatuksia ja mielipiteitä.

Taiteella on selkeä itseisarvo, syy olla olemassa jo sellaisenaan. Mutta perusoikeutanamme sillä on myös laajempi merkitys meille kaikille. Lisäksi taiteen merkitys talouteemme, asuinpaikkamme valintaan,
elämänlaatuumme, hyvinvointiimme ja jopa kuolinhetkeemme on tutkitusti kiistämätön. Silti tuo taiteen lisäpanos hyvään elämäämme ja hyvään yhteiskuntaan ei nauti arvostusta arjen tasolla tai euroina.

Nälkä ei huhupuheista huolimatta ole kestävä pohja taiteen tekemiselle. Siksi on ymmärrettävää, että Taiteen edistämiskeskuksen erityissuunnitelija Kaija Rensujeffin syksyllä 2013 julkaistava Taiteilijan asema 2010 -tutkimus osoittaa, että ammattitaiteilijamme siirtyvät isoihin keskuksiin, sinne missä on edes
jonkinlainen toimeentulomahdollisuus taiteilijana.

Taiteeseen ja kulttuuriin liittyvien perusoikeuksiemme toteutuminen harrastajana ja kokijana edellyttää kuitenkin, että on olemassa ammattitaiteilijoita. Läsnä arjessamme tai edes läheisyydessä. Jossei
pysyvänä, niin edes vierailijoina.

Taiteen perusoikeudet toteutuvat jo nyt eriarvoisesti. Tänään joka toinen ammattitaiteilijamme asuu Helsingissä, kaksi kolmasosaa Uudellamaalla tai ulkomailla, neljässä asukasluvultaan suurimmassa eteläisessä maakunnassa neljä viidestä taiteilijasta. Ja vain yksi viidesosa taiteilijoista asuu eteläisen ruuhkasuomen ulkopuolella. Esimerkiksi vain kaksi prosenttia taiteilijoistamme elää täällä Pohjois-Savossa.

Siksi maassamme, joka ei huou pelkästään taide- ja kulttuurimyönteisiä asenteita, tarvitaan rohkeita päättäjiä tekemään rohkeita päätöksiä perusoikeuksiemme toteutumisen varmistamiseksi. Tarvitaan uusia, tämän
ajan haasteisiin vastaavia toimintatapoja, joilla taataan, että taiteilija ja kokija kohtaavat sielläkin, missä taidetarjonta ei ole kattavaa saatikka edes itsestään olemassa.

Paikallisidentiteetti

Kulttuuri on tutkitusti vahva myös alueellinen vetovoimatekijä ja alueellisten uudistusten moottori.

Välttämättömien ja lakisääteisten investointien rinnalla kuntien onkin panostettava oman vetovoiman ylläpitämiseen ja lisäämiseen.

Taiteen prosessit, taiteilijoiden tapa havaita yhteiskunnan heikoimmatkin signaalit, taiteilijoiden uskallus ottaa riskejä ja taiteilijoiden kyky tehdä olemattomasta tai näkymättömästä valmis teos ovat asioita, joita nykyistä
enemmän voitaisiin käyttää uudistuvan ja asukkaiden osallisuuden varmistavan kuntahallinnon edistämiseksi.

Taide voi olla myös tekijä, joka sitouttaa ihmisen aktiiviseksi ja osallistuvaksi kuntalaiseksi. Kuuluvathan taide ja kulttuuri myös elävään perintöömme. Ne kiinnittävät meidät tiettyyn aikaan ja paikkaan. Muodostavat meistä paikallisen yhteisön.

Mielikuvamme itsestämme suomalaisina, uusmaalaisina ja hyvinkääläisinä lepää toki monen muunkin asian varassa. Mutta vankan pohjan sille rakentaa juuri meille ja meistä tehty taide.

Ihminen on sitä, mitä syö. Mutta paljon myös sitä, missä asuu.

Paikallisidentiteettimme ei muodostu ylhäältä annettuna tai määrättynä.

Paikallisidentiteettimme rakentuu arkemme ja kokemustemme ympärille, mutta myös muistojen, elämysten tai monien paikkojen varaan.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Parhaimmillaan juuri kunta on se paikka, jossa voimme kuulua yhteen.

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Vastauksiani Ylen kulttuuriuutisten kysymyksiin

Vastauksiani Ylen kulttuuriuutisten kysymyksiin

0 0
Read Time:2 Minute, 1 Second

1. Mikä on puolueenne tärkein kulttuuriin liittyvä saavutus nyt päättyvällä vaalikaudella?

Olemme omalta osaltamme olleet vahvistamassa kulttuuri- ja taidejärjestöjen omaa hienoa edunvalvontatyötä, jolla aikaansaatiin muun muassa yli neljän kuukauden apurahansaajien sosiaaliturvapäätös, estettiin kulttuuripolitiikan siirto TEMin alaisuuteen ja työsuhdetekijänoikeuden laajennus sekä varmistettiin, että veikkauksen vaalikaudella euromääräisesti kasvaneet sääntömääräiset tuloutukset käytettiin sinne, mihin niiden pitääkin kohdistua eli tieteen, taiteen, liikunnan ja nuorisotyön rahoitukseen.

Toki olimme myös muun muassa ajamassa sosiaaliturvaa alle neljän kuukauden apurahalaisille, halusimme uudistaa hyvitysmaksua koskevan asetuksen siten, että Suomen maine hyvien artistien, muusikkojen ja
kapellimestareiden maana pystyttäisiin pitämään, ja olemme tehneet vuosittain talousarvioesityksiä muun muassa vapaan taidekentän tuen sekä taiteilijaeläkkeiden määrän ja suuruuden tuntuvasta nostosta. Näihin
esityksiimme emme vielä saaneet vastakaikua tällä kaudella. Toivottavasti seuraavassa eduskunnassa kulttuurin ja taiteen arvon tunnustavia löytyisikin entistä vahvemmin kaikista puolueista.

2. Minkä taiteenalojen rahoitukseen ensi vaalikaudella tulisi erityisesti panostaa?

Tanssi, kuvataide ja niin sanotut lainsuojattomat teatteriryhmät ovat monellakin tavalla jääneet jälkeen panostuksissa viime vuosina, mutta koko kulttuurikentänkin osalta olemme vielä kaukana Vasemmiston tavoitteesta nostaa kulttuurin ja taiteen rahoitusta vähintään 0,4 prosenttiin bruttokansantuotteestamme.

3. Kulttuurialalle koulutetaan nykykäsityksen mukaan liikaa tekijöitä. Pitäisikö taide- ja/tai media-alan opiskelupaikkojen määrää vähentää?

Taide ja kulttuuri ovat viestinnän ohessa maan vetovoimaisimpia koulutusaloja. Ja monet oppilaitokset ovatkin lisänneet runsain mitoin kulttuurin ja taiteen koulutuspaikkoja. Valitettavasti eriasteisten oppilaitosten
kirjava koulutustarjonta ei kuitenkaan ole taannut aina opetuksen laatua eikä etenkään työllistymistä.

Esimerkiksi elokuva-alalla ylitarjonta työmahdollisuuksiin nähden onkin jo niin suurta, että koko alan ammattilaiset voitaisiin vaihtaa muutaman vuoden välein. Samaan aikaan toisaalta esimerkiksi teatteritekniikan osalta vasta nyt on ensimmäistä kertaa käynnistynyt ammatillista koulutusta.

Siksi Vasemmiston mielestä onkin aika yhdessä taide- ja kulttuurijärjestöjen kanssa perata koulutuskenttää siten, että se aidosti aina vastaa laadultaan ja määrältään alan tarpeita ja todellista imuvoimaa. Tehtävä ei tule olemaan helppo, sillä taiteen ja kulttuurin ammattilaiset saavat usein puuttuvan leipänsä opetustehtävistä.

Vasemmisto kuitenkin katsoo, että ammattiin tähtäävän ylikoulutuksen sijaan panoksia on siirrettävä varhaiskasvatukseen ja peruskoulutukseen, jotta kaikilla lapsilla ja nuorillamme olisi nykyistä parempi mahdollisuus luoda, kokea ja osallistua kulttuurin ja taiteen saralla.

4. Miten puolueenne suhtautuu Helsingin kaupungin tilaamaan selvitykseen Guggenheimin taidemuseon perustamisesta?

Kulttuurin ja taiteen on oltava perusoikeutemme. Moniääninen ja monipuolinen taidetarjonta ruokkii tuon perusoikeutemme vahvistumista.

Siksi Vasemmisto tervehtii ilolla jokaista uutta kulttuuritoimijaa ja -laitosta, joka aidosti täydentää ja tuo uutta kulttuuritarjontaamme. Suomalaisen (kulttuuripoliittisen) päätöksenteon heikkous vain on usein laittaa kaikki
munat samaan koriin. Siksi Vasemmiston mielestä Guggenheim-hankkeen rinnalla on varmistettava jo olemassa olevien kulttuurilaitostemme, kuten Kiasman, Ateneumin, Emman tai Sara Hildénin taidemuseon
toimintamahdollisuudet nykyisten supistus- ja leikkauslinjausten sijaan.

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Kulttuurilla ei ole tulevaisuutta ilman tekoja tänään

Kulttuurilla ei ole tulevaisuutta ilman tekoja tänään

0 0
Read Time:4 Minute, 7 Second

“Taiteen maailmassa tapahtuu usein se merkillinen
muodonmuutos että kuoliaaksi potkittu koira
muuttuu karjuvaksi leijonaksi.”

Nämä Elmer Diktoniuksen sanat ovat olleet enemmän kuin totta sinivihreän
hallituksen aikana. Tällä hallituskaudellahan kulttuurialan ammattilaiset ovat
joutuneet toistuvasti näyttämään joukkovoimansa.

Sinivihreän hallituksen hampaissa ovat erityisesti olleet tekijänoikeudet ja
julkinen rahoitus. Onneksi kulttuurialan järjestöt onnistuivat torjumaan
Elinkeinoelämän keskusliiton masinoimat ja hallituksen edistämät hankkeet
siirtää tekijänoikeudet opetusministeriöstä Temmiin pekkaroitavaksi sekä
yritykset laajentaa työsuhdetekijänoikeutta, mikä olisi siirtänyt merkittävän
omaisuusmassan korvauksetta työntekijöiltä työnantajille.

Kulttuurin ja taiteen ammattilaisten voimannäyte oli myös apurahansaajien
saaminen sosiaaliturvan piiriin. Tosin sinivihreä hallitus löi tähänkin oman
ideologisen leimansa jättämällä kaikista pienituloisimmat kulttuurin ja tieteen
ammattilaiset, alle neljän kuukauden apurahalaiset, sosiaaliturvan
ulkopuolelle.

Kulttuurin ammattilaisten torjuntavoitot näkyvät myös tässä kulttuurin
tulevaisuusselonteossa. Kiitos kulttuurin ammattilaisten aktiivisuuden emme
nyt joudu käsittelemään selontekoa, joka ulkoistaisi, kaupallistaisi ja
eriarvoistaisi kulttuurisia oikeuksiamme yhtä avoimesti ja sitovasti kuin
selonteon edellinen versio teki.

Nyt käsissämme oleva selonteko tulvii yleviä ajatuksia kulttuurista. Mutta
sinivihreän hallituksemme toimintalinjaa noudattaen siitä uupuvat konkretia
ja kunnianhimo. Sinivihreä selontekoslangi edistää, jatkaa, lisää, laatii,
kehittää ja tunnistaa sen sijaan että se takaisi, rahoittaisi, päättäisi, innovoisi
ja tekisi.

Selonteon heikko kohta on siihen sisällytetty huipputason poliittisen
sitoutumisen epävarmuus. Oireellista on, ettei hallitus enää esitäkään
kulttuurille omaa politiikkaohjelmaa. Oireellista on myös, että
valtiovarainministeriötä ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sitouteta
selonteon toimenpiteisiin lainkaan.

Todennäköistä onkin, että maamme seuraava valtiovarainministeri hautaa
edeltäjiensä tavoin tämänkin selonteon mappi ö:hön, josta jo löytyvät sellaiset
hankkeet kuin Taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma, Strategiset linjaukset
kulttuuri- ja taideinstituuttien tukemiselle, Kulttuuri tietoyhteiskunnassa –
strategia sekä Kirjasto maaseudun ja taajamien monipalvelukeskuksena –
ohjelma. Kaikki nämä hankkeet on jäädytetty siksi, että sinivihreältä
hallitukselta ei löytynyt halua tehdä niille tilaa kehyksissään.

Kulttuurikenttä odotti tältä selonteolta paljon. Mutta kulttuurin
ammattilaisten ja vasemmiston yllätykseksi selonteko ei vastaa tämän päivän
kulttuurisiin haasteisiin, vaan siirtää ongelmien ratkaisua vuosikymmenillä.

Vasemmiston mielestä kulttuuripoliittisten linjausten on oltava
johdonmukaisia, samoin kulttuuria koskevien päätösten. Siksi
kulttuuripoliittista selontekoa ei voi yksinkertaisesti irrottaa niistä ratkaisuista,
joita sinivihreä hallitus on tehnyt ja on parhaillaan tekemässä.

Vain kepulaisissa tupailloissa kulttuuri kukoistaa ilman kulttuurin
ammattilaisia. Toisin kuin usein kuuluu väitettävän, nälkä ja rahanpuute eivät
luo luovuutta. Päinvastoin ne karkottavat alan ammattilaiset sinne, missä on
työtä ja missä kulttuuria juhlapuheiden lisäksi myös euroina arvostetaan.
Siksi vuonna 2035 ei ole kulttuurin ammattilaisia, ellemme ratkaise jo tänään
kulttuurin ammattilaisten työllistymiseen ja toimeentuloon liittyviä ongelmia.

Tarvitsemme monikertaiset panokset taiteen perusopetukseen. Tarvitsemme
rohkeita päätöksiä kulttuuri- ja viestintäalan koulutusmääristä jo nyt.

Tarvitsemme välittömästi päätöksiä, joilla kaikkien taiteen ja tieteen
ammattilaisten toimeentulo, eläkkeet sekä sosiaaliturva turvataan.

Tarvitsemme jo ensi vuoden budjettiin päätöksiä taiteilijaeläkkeiden ja
taiteilijapalkan saajien määrän moninkertaistamisesta.

Hyvitysmaksuilla on oleellinen merkitys monen kulttuurialan ammattilaisen
toimeentuloon. Siksi sinivihreän hallituksen on käännettävä kelkkansa ja
tuotava vielä tällä eduskuntakaudella esitys, jossa myös uudet
tallennusvälineet otetaan hyvitysmaksujen piiriin.

Vasemmiston mielestä reilu kulttuuri edellyttää myös reiluja pelisääntöjä ja
reilua työnantajuutta. Siksi tilaajavastuu onkin ulotettava koskemaan myös
kulttuurialoja. Siksi verottajan, poliisin ja työsuojeluviranomaisten resursseja
ja kulttuurialan osaamista on vahvistettava välittömästi ja sanktioita reilujen
pelisääntöjen rikkomisesta kovennettava.

Vasemmiston mielestä tekijänoikeuksien on oltava tulevaisuudessakin aidosti
tekijöiden oikeuksia. Tarvitsemme myös tekoja, joilla torjutaan isojen
mediayritysten halut rajoittaa kuluttajien mahdollisuuksia nauttia taiteesta ja
teoksista. Sinivihreän hallituksen haave siirtää tekijänoikeusasiat
markkinaoikeuden ratkaistavaksi vie kuitenkin pohjan siltä, että
tekijänoikeusjärjestelmää kehitettäisiin kunnioittaen sekä tekijöiden oikeuksia
ja toimeentulomahdollisuuksia että edistäen kulttuurin kuluttajien oikeuksia.

On myös turha puhua julkisen palvelun radio- ja tv-toiminnan tehtävästä
säilyttää kulttuuriperintöämme tai turvata kulttuurista moninaisuutta ja
yhdenvertaisuutta vuonna 2035, jos ei Yleisradiomme rahoitusongelmaa
ratkaista välittömästi.

Moni teatteri, orkesteri ja musiikkitapahtuma ajautuu konkurssiin jo
lähivuosina, jos ei valtionosuuksiin tule lisäyksiä, jos ei epävarmalla
veikkausrahalla tai kunta-avustuksilla eläviä laadukkaita kulttuuritoimijoita
päästetä lain suojiin ja verorahoituksen piiriin tai jos hallitus toteuttaa
aikeensa myydä esittävän taiteen tarvitsemien langattomien mikkien
käyttämät radiotaajuudet.

Tuottavuusohjelma tappaa yhtä varmasti harmaan talouden
torjuntamahdollisuuksia kuin valtion kulttuurilaitoksia. Siksi
tuottavuusohjelmasta on luovuttava nyt eikä vasta vuonna 2035.

Tänään marginaalikulttuurien, kolmen saamen kieliryhmän ja muiden eri
vähemmistöjemme kulttuurien tuki on olematonta tai korkeintaan hataralla
pohjalla. Siksi tarvitsemme aitoja panoksia kulttuurikirjomme vaalimiseen jo
ensi vuoden budjettiin, ja ennen kaikkea tarvitsemme pikaisesti lisää julkista
budjettirahoitusta estämään kulttuuristen lähipalveluidemme täydellinen
tuhoutuminen.

Sanojen tasolla selonteossa kulttuuri määritellään kuuluvaksi
perusoikeuksiimme ja kulttuuripalvelut määritellään osaksi
peruspalveluitamme. Käytännössä kulttuuri ei kuitenkaan ole subjektiivinen
oikeutemme. Sen osoittaa Vanhasen hallitusten rapauttama kirjasto-, museo-,
teatteri-, musiikkiopisto- ja vapaan sivistystyön verkosto, joka vielä muutama
vuosi sitten kattoi lähes koko maan.

Kulttuuriset lähipalvelut, yhteiset henkiset olohuoneemme, eivät
yksinkertaisesti enää ole kaikkien ulottuvilla Ruuhka-Suomen ulkopuolella, ja
Helsingin ylipormestari Jussi Pajusen lahtauslista tuskin on ainokainen
Ruuhka-Suomen sisälläkään.

Tekoja kulttuurin pelastamiseksi tarvitaan siis tänään. Vasemmiston mielestä
kulttuuristen lähipalvelujen on oltava aidosti kaikkien saavutettavissa ja
saatavissa. Siksi julkisin varoin on varmistettava, että kaikilla suomalaisilla on
asuinpaikasta ja varallisuustasosta riippumatta mahdollisuus
kulttuuripalveluiden käyttämiseen ja kulttuurin omaehtoiseen harrastamiseen
jo tänään.

Vasemmiston mielestä kulttuuri ja taide ovat elämänlaatumme ja
hyvinvointimme kannalta itseisarvo, jonka merkitystä emme voi euroina
mitata. Ihminen ei etsi elämyksiä televisiosta, radiosta, konserteista,
teattereista, kirjastoista tai museoista lisätäkseen aineellista hyvinvointiaan,
vaan lisätäkseen ymmärrystään maailmasta, rakentaakseen minäkuvaansa ja
kerätäkseen ajatuksia ja voimia arjesta selviämiseen.

Parhaimmillaan kulttuuri luo yksilöistä yhteisöjä. Se tekee minusta meitä.

Siksi kulttuuri on yksinkertaisesti liian arvokas asia jätettäväksi markkinoiden
armoille tänään ja huomenna.

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Elävien taiteilijoiden kerho

Elävien taiteilijoiden kerho

0 0
Read Time:2 Minute, 20 Second

“Kulttuuri on kokijalleen kaikin puolin mukavaa ja kivaa, mutta sen olemassaolo edellyttää, että elävät taiteilijat pysyvät leivässä.”

Eduskuntaryhmämme aamukahvivieraana oli jokin aika sitten joukko kulttuurin ammattilaisten edunvalvojia.

Yhteistä näille eri kulttuurialojen ammattilaisille oli huoli siitä, että taiteilijoiden on nyky-Suomessa perusteltava päivittäin sitä, että heillä on oikeus olla olemassa.

Yllättävää kyllä ongelmat kulttuurin saralla muistuttavat kovasti niitä ongelmia, joissa koko julkinen sektori painii. Miten matalapalkkaiselle alalle saadaan houkuteltua pysyviä työntekijöitä ruuhka-Suomen ulkopuolellekin? Koska päättäjät oivaltavat työvoimavaltaisen kulttuurin olevan olennainen osa aluepolitiikkaa ja ennaltaehkäisevää sosiaalityötä?

Menneitten vuosisatojen mesenaatteja on tänään vaikea löytää kulttuuriamme tukemaan. Eikä harvinainen kielemme ja vähälukuinen kansamme luo todellista pohjaa kaupallistuneelle tai ylikansalliselle kulttuurituotannolle. Siksi yhdentyvässä Euroopassa ja pienentyvässä maailmassa julkinen tuki kulttuurille on tärkeämpää kuin koskaan.

Suomen teatteri-, kirjasto- ja musiikkikasvatusverkostot ovat ainutlaatuinen voimavara, jota meillä ei ole varaa hukata. Kansainvälisestikin kadehdittavasti meillä on jokaisessa yli 25 000 asukkaan kaupungissa kiinteä teatteri. Ja ammattilaisten tiheä verkko ruuhka-Suomesta Euroopan syrjäkyliin takaa myös meille muille mahdollisuuden harrastaa ja kehittää itseämme ihmisenä.

Suomessa on noin 15 000 ihmistä, jotka uskaltavat tunnustautua taiteilijoiksi.

Muutaman vuoden kuluttua heitä on kaksinkertainen määrä – kiitos vetovoimaisen koulutuksen. Tästä joukosta kuitenkin vain murto-osa saa nyt ja näillä näkymin myös tulevaisuudessa jokapäiväisen leipänsä pelkästään tekemästään taiteesta.

Suomessa arvostetaan menneiden aikojen menehtyneitä mestareita. Jotta myös tulevaisuudessa on oman aikamme mestareita ihailtavaksi, on varmistettava, että myös nyt on eläviä taiteilijoita. Mutta eläviä taiteilijoita ei ole, jolleivät mahdollisuudet työskennellä, elää tai vaikkapa sairastaa ja jäädä ansaitulle eläkkeelle ole olemassa.

Pelkillä aplodeilla ja kiitoksilla eivät edes kulttuurin ammattilaiset elä. Yhä useammalla taiteilijalla ei ole vakituista työsuhdetta, ei vakituisen työsuhteen tuomaa sosiaaliturvaa eikä eläkettä. Varsinkin kuva- ja tanssitaiteilijoiden asema Suomessa on heikko. Alhaisista, epäsäännöllisistä ja epävarmoista tuloista ei myöskään ole varaa maksaa itselleen kohtuukokoista yrittäjäeläkettä tai sosiaaliturvaa, ja monen yllätyksesi vuosien yrittäjäeläkkeen maksamisen tuloksena onkin vain muutama euro kansaneläkkeen lisukkeena.

Eräillä kulttuurialoilla palkkatyön osuus taiteilijan tuloista on pienenemässä ja erilaisten tekijänoikeuskorvausten merkitys kasvamassa. Ongelmana kuitenkin on, että osa kulttuurin ammattilaisista on järjestäytymättömiä, jolloin taiteilijoiden edunvalvontakin tekijänoikeus-, sosiaali- ja verotuskysymyksissä on vaikeaa. Esimerkiksi muusikoista 2/3 on “villejä ja vapaita” eli lähes täysin markkinoiden armoilla. Siksi tänä syksynä käsittelyyn tuleva tekijänoikeuslaki ja sen valvonta ovat enemmän kuin elinehto kulttuurimme hengissä säilymiselle.

Taiteessa ei ole olemassa ilmaista lounasta. Vaihtotalouden soveltaminen kulttuuriin tuo takuu varmasti esiintymistilaisuuksia, muttei kasvata esiintyjien tilipussia. Ja samalla on otettu aimo askel lähemmäksi harmaan talouden valvomatonta aluetta, jossa hyödyn keräävät muut kuin tekijät itse.

Lamavuosien leikkuri iski raskaasti kulttuuriin, jonka osuus julkisista rahoista laski sekä kunnissa että valtiontaloudessa. Pientä ja hiljaista oli helppo lyödä näkemättä, minkälaisen loven lyhytnäköiset säästöt kulttuurin saralla saivat pitkällä tähtäimellä aikaan hyvinvoinnissamme. Jotta omaleimaisella ja monimuotoisella kulttuurillamme on tulevaisuutta ja sisältötuotannolla tekijänsä, julkista tukea kulttuurille on pikaisesti nostettava. Kulttuuria ei tarvitse tukea siksi, että joku julistaa olevansa taiteilija isolla T:llä. Sitä on
tuettava siksi, että kyse on meidän kaikkien edusta.

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %