Isän kuolema

Maanantai 2.1.2012

Kolmatta kertaa hän ei enää huijannut märkää kuolemaansa. Viimeisinä minuutteinaan hänen silmiensä ohi eivät lennelleet muistot lapsuudesta, Leningradista, puolisosta, lapsista. Hänen koko tietoisuutensa keskittyi vain kahden tapahtuman ympärille. Suojärvelle Ivalon yläpuolella ja Inarijärven aalloille. Lappia hän oli rakastanut aina. Ja sinne hän oli vienyt perheensäkin aina, kun taloudellinen tilanne oli sallinut kalliit matkat pohjoiseen.

Mutta Lappi oli yrittänyt riistää hänen henkensä kahdesti. Uintiretkellä suojärvellä ja myrskyävää Inarijärveä ylittäessä.

Hän muisti seuranneensa oman kamppailunsa aikana myrskyaaltojen kanssa kisaavaa uroshirveä, joka vain muutamia metrejä ennen rantaa huuhtoutui veden pinnan alle nousematta enää hengittämään.

Hän oli selättänyt suojärven ja Inarin aallot. Mutta ennen tätä hän ei ollut ymmärtänyt uroshirven tyyneyttä lopun edellä. Kuinka sen katse oli pyyhkinyt yli maiseman ja todennut, että nyt on hyvä.

Oli kohtalon ivaa, että hänen loppunsa tapahtui Vääräjärvellä. Kaukana hänen rakastamastaan Lapista.

Juuri ennen, kun hän vajosi jäiden alle, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä, joiden virta ei pysähtynyt edes ruumishuoneella ennen kuin hänen tyttärensä pyyhki ne pois vapisevin käsin.