Merja Kyllönen: Ikääntymisen onni ja autuus?

Keskiviikko 28.10.2009 klo 9:00

Useimmat meistä ajattelevat, että saisinpa terveen vanhuuden, pärjäisin omillani mahdollisimman pitkään ja saisin elää itsenäistä elämää. Kuitenkaan läheskään kaikki meistä eivät saa osakseen aktiivista vanhuutta, vaan sairauksien ja ajan runtelema keho päättää toisin, usein jopa vastoin pääkopan toiveita.

Olen usein miettinyt, että mikä viisaus elää siinä, jotta lainsäädäntö evää yli 65-vuotiaalta kuntoutuksen, kun juuri vanhenemisen edetessä, jokainen meistä tarvitsisi edes jossain määrin toimintakykyä ylläpitävää ja omaehtoiseen liikkumiseen kannustavaa kuntoutusta. Varsinkin monisairaiden kohdalla kuntoutus olisi elintärkeä keino turvata itsenäisen elämän jatkuminen, ilman varhaista joutumista laitoshoitoon.

Rahahan se hyvin pitkälti toimii konsulttina ja sanelee tämänkin lainsäädännön perustan, mutta merkillistä on, ettei haluta nähdä kuntoutuksen laajakantoista yhteiskunnallista merkitystä myös ikääntyvien kohdalla, kun koko ajan suureen ääneen huudetaan kotona asumisen autuutta ja ihmisten omatoimista selviytymistä. On surullista vuosi toisensa jälkeen koettaa saada rahoitusta budjettiin ja kuulla samat perustelut miksei asiaa voida laittaa kuntoon.

Maksaa liikaa, ei perusteltua, työikäiset ensin ja niin edelleen. Työikäisten kuntoutus on tärkeä asia, mutta kansantalouden kannalta on kestämätöntä, ettei myös ikääntyvän väestön selviytymistä ja aktivointia nähdä merkityksellisenä. Uskon, että moni murtuma jäisi syntymättä ja moni pitkäaikaissairas saisi elää inhimillisemmän ja turvatumman vanhuuden. 

Minulle inhimillinen ja turvattu vanhuus ei tarkoita hellan sulakkeiden poistamista sähkötaulusta ja lukitsemista päiväksi neljän seinän sisälle niin, että joku käy pari kertaa ja tuo ruoan tai jakaa lääkkeet. Inhimillisyys on poissa silloinkin, kun täytyy pelätä oman ja läheisten selviytymisen puolesta joka päivä ja joka yö. Lähimmäisenrakkaus on kadonnut, kun dementoituneen osalle ei mahdollisteta sairaalakäyntiä tai hänen vaivojaan vähätellään ja sanotaan kaiken liittyvän Alzheimerin tautiin, vaikka yhdessä yössä olisi kadonnut 30 vuotta elämästä.

Mieleesi voi tulla kysymys – ovatko esimerkit arjen elämästä? Kyllä, valitettavasti hyvinvointi – Suomesta suoraan. Paljon on tehty vanhustenhoidon ja ikääntyvien elämänlaadun parantamiseksi, mutta paljon on vielä tehtävää. Raha ratkaisee liian usein ja menee ohi ihmisyydestä. Mahdollisuuksia on, tekijöitä ja paikkoja on, mutta kukkaronnyörit ovat useimmiten suurimpana esteenä järkevän ja kestävän ratkaisun tekemiseen.

Kaikista meistä ei ole elämään omassa kodissaan turvattua elämää, eikä kaikista meistä ole selviytymään ilman uutta mahdollisuutta päästä asumaan esimerkiksi palveluasunnossa tai hoitokodissa. Raha ei saisi ratkaista silloin, kun on kyse ihmisistä, jotka rakensivat ja raivasivat tämän maan. He ovat tukeneet ja kasvattaneet meidät, uuden sukupolven ja kuinka me kiitämme heitä nyt? Poistetuilla sulakkeilla ja ainaisella ikävällä. Menikö kasvatus harakoille – vai mitä tapahtui? On arvokeskustelun ja toiminnan aika!

Kirjoittaja on kainuulainen kansanedustaja, Vasemmistoliiton eduskuntaryhymän varapuheenjohtaja Merja Kyllönen