Kaarina Kailo : Ikääntyvän ihmisen ääni mukaan Euroopan Unioniin

Maanantai 4.5.2009 klo 9:00

Aikamme kestoteema kunnanvaltuustoissa, medioissa ja kuntaseminaareissa on väite, että suurin tulevaisuuden uhkamme ovat eläkepommi sekä huoltosuhdekriisi. Ensinnäkin, eläkeläiset eivät ole pommeja, vaan elämänsä ajan hyvinvointivaltion sekä isänmaan puolesta uurastaneita kansalaisia, jotka ansaitsevat tulla kohdelluiksi ihmisarvoisesti. He eivät ole resurssirasite, loppusijoitustaan odottava menoerä kuntakriisissä tai pörssiyritysten tuottoisa sijoituskohde.

On tarpeen vahvistaa erilaisia Suomessakin yleistyneitä senioriliikkeitä ja -adresseja, sekä tukea mm. Sirkka-Liisa Kivelän ansiokasta työtä geriatrian kehittämiseksi sekä vanhusten lääkeväkivallan suitsimiseksi. EU:hun tarvitaan myös erityinen komissaari huolehtimaan jäsenmaiden (sekä kehitysmaiden) puolustuskyvyttömimpien kansalaisten perusoikeuksista, joihin kuuluu nimenomaan oikeus riittävään huolenpitoon, hoivaan ja hyvään vanhuuteen.

EU:n asiakirjoista ei löydy vanhuuspoliittisia linjauksia tai ohjelmaa, joka edustaisi ikäihmisten omia tarpeita ja jotka olisivat sitovia miniminormeja tai hoivatakuita. Päinvastoin, ikääntyviä lähestytään samoin kuin nuoria ja palkansaajia; pohditaan keinoja miten EU:n taustalla lobbaavat suuryritykset ja ylikansalliset ketjut voisivat päästä sisämarkkinoiden avulla hyötymään tuottoisiksi ja pomminvarmoiksi sijoituskohteiksi määritellyistä kasvavista hoivamarkkinoista. Koska yritysten velvoite on takoa voittoa, vanhustenhuollon vapauttaminen ahneiden suuryritysten reviiriksi on lyhytnäköistä, raadollista ja riskialtista. Kuten mm. Oululehti kertoi 3.5.09, monet yksityiset palveluntarjoajat säästävät henkilökunnassa ja jopa ruoka-annosten suuruudessa lisätäkseen voittomarginaaliaan. Koska vanhusten hoito on kallista myös kotona, tehokkuutta ja samalla tuottoisia innovaatioita otetaan käyttöön vanhusten "avuksi": on älyvaippoja, -mattoja ja etävideopalveluita. Helsingissä on ollut koekäytössä vanhustenruokinta-automaatti. "Menumat" on ateria-automaatti, johon voidaan ladata viikon ateriat, niin että muutenkin yksinäiseltä vanhukselta viedään se pienikin elävä ihmiskontakti. Ruokinta-automaatti vanhuksille on kuin koneistetun lypsykoneen käyttöönotto navetoissa.

Tämä markkinavetoinen peli on puhallettava poikki ja verovarojamme käytettävä julkisten ja julkisesti valvottujen palvelujen vahvistamiseksi sen sijaan että sallitaan kunnallinen huutokauppa sillä, kuka suostuu halvimmalla hoitamaan vanhukset. Suurin pommiuhka tulevaisuudessa on demokratian ja perusoikeuksiin perustuvan palveluntarjonnan alasajo ja korvaaminen kovalla kilpailutaloudella. Vaikka talouskasvu olisi kuinka vahvaa tulevaisuudessa, tärkeintä on miten kasvun hedelmät jaetaan-eikä mikään anna nykyeetoksessa viitteitä, että ne haluttaisiin edelleenkään jakaa tasapuolisesti.

Eläkeläisten määrää kasvattaa muukin kuin suurien ikäluokkien tulo eläkeikään, mutta on helpompi syyttää ikäihmisiä kuin talouselämää ja päättäjiä. Erilaisia tukipalveluja vähennettiin vuosien 1988-98 välillä. Yli 75-vuotiaiden vanhusten kodinhoitoapu väheni 46,2 prosentista 26,2 prosenttiin. Vanhusten tukipalvelut 36,1 prosentista 32,7 prosenttiin. Vanhainkotipaikat 10,5 prosentista 7,6 prosenttiin. Sairaalan pitkäaikaispaikat katosivat melkein kokonaan 3 prosentista 0,3 prosenttiin. 2000-luvulla kehitys on mennyt vielä huonompaan suuntaan. Vanhustenhoidossa oli pari vuotta sitten ainakin 4 000 uuden viran tarve. Miten käy syvenevässä lamassa?

Viime vuosikymmeninä vanhuspalvelujen rakenne on muuttunut ja palvelujen tarjonta suhteessa vanhusväestön määrään on supistunut selvästi. Niin terveys- kuin vanhuspalveluihin käytetyt menot jäävät Suomessa huomattavasti alla muiden Pohjoismaiden tason. 2000-luvulla eläkkeiden taso ja yksityisten palvelujen hintojen kuilu on vain syventynyt.

Julkisuudessa on huolestuttu tulevasta työvoimapulasta, mutta silti kuntien tuottavuusohjelmilla työntekijöistä pyritään eroon. Huolen aiheena on erityisesti väestön vanheneminen ja se että he juuri tulevat tarvitsemaan paljon hoivapalveluja. Työvoimapulaa akuutimpi ongelma on hallituksen linjauksilla aiheutettu rahoitusvaje. Jos keskimääräinen vanhainkotipaikka maksaa kolme kertaa enemmän kuin keskimääräinen eläkeläinen saa eläkettä, niin on turha syyttää ongelmia vain mystisesti tapahtuneesta työvoimavajeesta. Senkin on annettu syntyä.

Nykyisellä yhteiskunnan palveluiden ulkoistamisen aikakaudella vanhusten kunnioittaminen on ulkoistettu muiden rönsyjen kuten yhteisvastuun ja solidaarisuuden mukana. Vanhukset ovat myös joutuneet maksamaan finanssimarkkinoiden vastuuttoman vapauttamisen ja pankinjohtajien riskikäyttäytymisen laskuja. Eläkeläisten verosyrjintä on sekin pahentunut samaan aikaan kun kiinteistö- ja mediaverot kaadetaan heidänkin niskaansa piittamatta heidän monien heikosta maksukyvystä. Eläkeläiset joutuvat maksamaan korkeampaa kunnallis- ja kirkollisveroa, vaikka äyrin hinta on sama kaikille kuntalaisille.

Työeläkejärjestelmä ei enää takaa, että eläkkeelle jäänyt säilyttää vakiintuneen asumisen tai elämisen tasonsa ja ostovoimansa. Laman aikana eläkeläistenkin etuja supistettiin. Laitoshoidossa joka neljäs vanhus kärsii aliravitsemuksesta (Rintala 2000). Ongelma on, että henkilökuntaa ei ole auttamassa heitä ruokailutilanteessa.

Varattomat ja yksinäiset vanhukset jäävät usein oman onnensa nojaan. 90- luvulla myös vanhusten palvelut vähenivät. Eläkkeelle jouduttiin entistä useammin mielenterveyssyistä, ja masennuslääkkeiden kulutus kolminkertaistui. Vanhukset saivat mielenterveyspalveluja selvästi vähemmän kuin 90-luvun alussa. 65 vuotta täyttäneiden osuus psykiatristen sairaaloiden potilaista putosi kolmannekseen vuosien 1991-98 välillä (Vappu Taipale). Myös itsemurhien määrä on noussut.

EU-vetoisella yksityisten eläkevakuutusten käyttöönotolla on myös myös pimeä puoli, josta ei juuri puhuta: ihmisten eriarvoisuus kasvaa olennaisesti. Valtaväestön eläke-edut heikkenevät, mutta varakkain ja muutenkin etuoikeutettu osa kansalaisista jää yksityisten eläkevakuutusten turvin runsaalle eläkkeelle terveinä, hyväkuntoisina ja nuorina. Vanhuksemme ansaitsevat parempaa. Vastakkainasettelu nuorten ja vanhusten oikeuksien välillä on sekin tarkoitushakuista. Näin hämärretään, että molempien asiat voidaan hoitaa kuntoon jos siihen löytyy tahtoa. Suomi on edelleen rikkaampi kuin koskaan ennen. Vain sen päättäjien moraali on köyhtynyt tasolle, joka hävettää.

On korkea aika edistää lainsäädäntöä ja asenteita niin kansallisesti kuin EU:ssa, joiden avulla ikäihmisistä huolehtimisesta tehdään kunniakysymys eikä yritysten kilpailukykyä heikentävä menorasite.

Dosentti Kaarina Kailo on tietokirjailija ja tutkija, vasemmistonaisten varapuheenjohtaja, Kiimingin kunnan- ja kirkkovaltuutettu sekä kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja. Hän on vasemmistoliiton Oulun seudun eurovaaliehdokas. Kaarina on asunut pitkään ulkomailla ja joutunut toteamaan, että ns. kehitysmaissa vanhuksia kohdellaan paljon kunnioittavammin ja paremmin kuin vauraissa länsimaissa.