Pekka Ristelä: EU ratkaisuna kansallisvaltion demokratiavajeeseen

Perjantai 29.5.2009 klo 9:00

Euroopan unionin kohdalla on jo pitkään puhuttu demokratiavajeesta. Sanalla on viitattu EU:n päätöksenteon rakenteisiin ja käytäntöihin, joita pidetään demokratian kannalta ongelmallisina.

On hyvä, että EU:n demokraattisuuden puutteet tiedostetaan ja niistä puhutaan. Ilman avointa keskustelua EU-demokratiaa ei pystytä vahvistamaan.

Jotta keskustelu demokratiavajeesta olisi oikeasti demokratiaa edistävää, on kuitenkin vältettävä yksi sudenkuoppa - nimittäin ajatus siitä, että meillä olisi jo enemmän tai vähemmän täydellinen kansallinen demokratia, johon palaaminen voisi olla ratkaisu EU:n demokratiavajeeseen.

Tämän päivän maailmassa keskustelun demokratiavajeesta olisi liikuttava sujuvasti ja kriittisyyden säilyttäen kaikilla tasoilla paikallisyhteisöistä aina maailmanpolitiikkaan asti. Erityisen tärkeää on hahmottaa ongelmat niissäkin demokratian muodoissa, jotka ihmisille ovat tutuimpia ja siten helpoiten jäävät tarkastelun ulkopuolelle.

Tässä hengessä kääntäisinkin päälaelleen ajatuksen kansallisen päätöksenteon vahvistamisesta ratkaisuna EU:n demokratiavajeeseen. Minusta voidaan vähintään yhtä perustellusti sanoa, että EU:n vahvistaminen on yksi ratkaisu kansallisvaltion demokratiavajeeseen.

Kansallisen tason demokratiavaje on Suomessakin niin hälyttävä, että on itse asiassa ihme, ettei siitä puhuta enempää.

Ajatellaan esimerkiksi verotusta. Suurin osa suomalaisista olisi valmis korkeampiin veroihin, jos niiden avulla voitaisiin laittaa kuntoon terveydenhuollon kaltaiset peruspalvelut. Myös verotuksen painopisteen siirtämisellä palkkaveroista enemmän pääomatulojen puolelle olisi taatusti kansalaisten enemmistön tuki.

Miksi kumpaakaan näistä esimerkkinä esittämistäni uudistuksista ei kuitenkaan tehdä? Hallitus toisensa perään vetoaa viime kädessä aina samaan asiaan eli kansainväliseen verokilpailuun. Toisinaan vastaus on varmasti pelkkä tekosyy, mutta realismia taitaa joka tapauksessa olla tämä: Niin kauan kuin nykyisenlainen verokilpailu jatkuu, merkittävää oikeudenmukaista verouudistusta ei Suomessakaan nähdä.

Verotus on oikeudenmukaisen yhteiskuntapolitiikan välttämätön työkalu, mutta Suomen eduskunnan todellinen valta sen käytössä näyttää kutistuneen kovin pieneksi. Kansallisen demokratian rajat ovat kapeat myös monessa muussa asiassa, kuten tunnetusti valtioiden rajoja kunnioittamattomissa ympäristöongelmissa.

Kansallisvaltio Suomi - kuten muutkin, varsinkin pienet, valtiot - kärsii siis vakavasta demokratiavajeesta, jonka ratkaisu voi löytyä vain kansallisvaltiota laajemmasta demokratiasta. On asioita, joista pitäisi ihannetapauksessa päättää globaalin demokratian puitteissa. Siihen taas on niin pitkä matka, että on välttämätöntä rakentaa alueellisia ratkaisuja, mikä Euroopassa merkitsee EU:n kehittämistä.

Jos haluamme, että demokratiassa on kyse aidosta vallankäytöstä ja valintojen tekemisestä eikä pelkistä muodollisista rakenteista - olivatpa ne sitten kuinka "lähellä ihmistä" hyvänsä - meidän on pakko lähteä siitä, että merkittävän osan päätöksenteosta tulee olla ylikansallista. Tämä on myös keskustelussa EU:n demokratiavajeesta hyvä pitää mielessä.

Kirjoittaja on SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntija Pekka Ristelä

Joonas Lepistö: Palkansaaja tarvitsee euroopanlaajuista vasemmistoyhteistyötä

Torstai 28.5.2009 klo 9:00

Tilanteessa, jossa Eu:n tasolla vuodesta 2002 eteenpain neljässa vuodessa yösopimuksia on muutettu määrä-aikaisiksi 41 miljoonaa kappaletta, on syytä imettiä ammattiliittojen roolia kansainvalisessa työn muutoksessa. Kun tähän vielä lisätään, että uusista työpaikoista kolme neljästa on määrä-aikaisia, ei voida puhua kuuluisasta "flexicurity" -käsitteestä, joka itsessään on
haastanut suureen debattiin koko Euroopan työmarkkinat.

Ongelma laajeemmin on ay-liikkeen heikko ote työpaikkatasolla Euroopassa. Toinen ongelma saadaan itse "flexicurity" -agendasta. Työnantajapuolella kyseinen asia on synnyttänyt johtopäätoksen, jossa turva muodostuu pidemmistä työajoista. Joustavuutta taas lisätään heikentämällä työntekijän oikeuksia. Joustavuutta on niin monenlaista. Jo nyt maksimityöaikaa ollaan onnistuttu kasvattamaan arvelluttaviin lukuihin, kun taas toisaalta, suurimmilla osalla työn määrä ei riitä kohtuulliseen elintasoon.

Meidän ei tarvi mennä Afrikkaan hakieksemme nälkaa näkeviä. 16 prosenttia EU-jäsenistöstämme elää köyhyysrajan alapuolella. Työmarkkinamme ovat amerikoitumassa, jolla tarkoitan työssäkäyvän köyhälistöluokan lisääntymistä. Kahtiajakautuminen on nähtavissa: meitä on kahta sorttia - the haves and havenots. Vaikka työllisyyskehitys on kohenemaan päin ja uusia työpaikkoja on syntynytkin 3 miljoonaa vuonna 2006, Euroopassa on yli 20
miljoonaa ihmistä ilman tyotä.

Pitää kuitenkin muistaa, etta me pystymme muuttamaan tilannetta, jos poliittista tahtoa löytyy. EU:n tulee tehdä laatumittarit ja -standardit työnteolle työn laadun nostamiseksi. Ei riitä, etta saamme aikaan lisaa työpaikkoja, vaan niiden pitää olla myos laadukkaita.

Meillä on velvollisuus, mutta myös oikeus viedä työmarkkinamalliamme etelään. Se on suorastaan välttämätöntä sosiaalisen Euroopan aikaansaamiseksi.Ammattiyhdistysliikkeen pitää yhdessa vaatia EU:n minimisäännoksia työntekijän oikeuksiin. Tämä voidaan aloittaa minimipalkasta. Valtioiden on tuettava verohelpotuksin, mutta myos kepein työpaikkojen muodostumista alkaen esimerkiksi siitä, etta kuinka kallista määrä-aikaisen työsopimuksen tekeminen pitää olla. Ja sita ei saisi uusia
kuin kerran.

Vain noin 30 prosenttia yli 55-vuotiaista naisista työskentelee. Vain
kolmannes maailman naisista ylipäätänsä saa palkkaa. Euroopassa palkkaa monet saavat, mutta samasta työstä nainen saa 13 kuukaudessa ja kolmessa viikossa saman palkan kuin mies vuodessa. Samaan aikaan nuorisotyöttömyys on lähes kaikissa jäsenmaissa muuta työttömyytta selvästi korkeammalla tasolla.

Viidennes Euroopan nuorista on vailla työtä. Kysymys on valtavista
resurssien hukkaamisesta. Työmarkkinajärjestelmamme rakoilee molemmista paista, olet sitten vanha tai nuori. Suomi kuuluu joukkoon suureen mukaan.

Vielä naisista: firmat, joissa naiset ovat vähäisissä asemissa tai niitä ei ole ollenkaan, pärjäävät selvästi huonommin Euroopassa, kuin naisvoimaiset yhtiöt.

Samaan soppaan kun tungetaan vielä vanhenemisongelma, EU:n laajuinen sellainen, voisin kysyä, kuka hoitaa 20 vuoden päästä eläkkeemme? Saati hoivaa eläkeläisiä? YK:n arvion mukaan vuonna 2040 Euroopan keski-ikä on 60 vuotta, kun se samaan aikaan, esimerkiksi USA:ssa, on 30 vuotta.

Kehityksemme on täysin kestämätönta. Koventunut työelämä saa yhä useamman naisen sanomaan ei lapsenteolle, joten pikkuväkeä ei ole odotettavissa Eurooppaan jatkossakaan.

Takaisin vuosiin 2002 - 2006. Tällä ajanjaksolla EU suhteessa muihin
maihinosiin on pärjännyt huonommin sijoituksissa, tuottavuudessa,
kilpailukyvyssä ja työllisyydessä. On siis havaittavissa selvä yhteys työn pilkkomisessa määra-aikaisiin suhteisiin sekä talouskasvussa. Ne yhtiöt, jotka sijoittavat eniten tutkimukseen ja henkilöstöönsa, ovat
tuottavuudeltaan edelläkävijöitä.

Viime vuodet linja on ollut turvallisen huono. Lissabonin tavoitteita ei
tulla tavoittamaan pitkään aikaan, koska strategian keskeisin idea,
sosiaalinen koheesio, on jätetty taka-alalle, tuskin nähtavillä. Sosiaalinen dimensio on otettava uudestaan käsittelyyn ja luotava siitä vahva pohja turvallisimmille työmarkkinoille. Epävarmuus ajaa Eurooppaa matalapalkkojen markkinoille. Sosiaalinen dumppaus on silmiinpistävää. Ajanjakso on sitä pidempi, mitä enemmän ay-liike pysyy taustalla.

Vaalien ennakkoäänestys on nyt käynnissä. Meidän on aloitettava taistelun paremman työn puolesta. Yhdessä. Se on meidan kaikkien etu. Ay-liike ja vasemmisto puhuvat kovin vähän yhteisen Eurooppamme asioista. Tuntuu, että kansainväliset asiat eivät kiinnosta edes Suomen ykköspoliitikkoja. Meidän ei pidä käpertyä pieneen lintukotoomme, vaan ajettava yhä vahvemmin työntekijöitten jatkuvasti uhassa olevaa asemaa.

Kirjoittaja on SDP:n tamperelainen kaupunginvaltuutettu ja ajattelija Joonas Lepistö

Mahmoud Machaal: EU-maiden vastuu nälänhädästä

Maanantai 25.5.2009 klo 9:00

Maailman yksi suurimmista häpeän aiheista on nälänhätä, se jatkuu vieläkin, vaikka eletään 2000-luvulla. Tänä päivänä ihmisillä olisi tietotaitoa, jos tahtoa löytyisi ratkaista nälänhätä, josta kärsi; YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO:n  mukaan yli 800 miljoonaa pysyvästi nälkäistä ihmistä, heistä 792 miljoonaa kehitysmaissa. FAO listasi 36 maata Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, jotka kärsivät ja tarvitsevat ulkopuolista apua. Ruokaan liittyvät levottomuudet, mielenosoitukset ja väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet. Mielenosoittajat vaativat hallituksilta toimia hinnannousun hillitsemiseksi.

Nälkä johtuu useimmiten köyhyydestä ja työvälineiden puutteesta. Köyhyys on paitsi rahan puutteesta ja hintojen jatkuvasta noususta, myös kuivuudesta, tulvista ja sodista johtuvaa.

YK:n ympäristöohjelma UNEP:n mukaan maailmalla tuotetaan lähes kymmenen miljardin ihmisen tarpeisiin, mutta yli puolet siitä pilaantuu tai jätetään muista syistä syömättä. Esim. Britanniassa tuotetusta ruoasta lähes kolmannes jää syömättä. Ihmiset hoitavat ruokahuoltonsa erittäin tehottomasti, ruoka hävitetään kolossaalisia määriä ja samaan aikaan sadat miljoonat ihmiset näkevät nälkää. Järjestön mukaan ruoantuotantoa ei tarvitse lisätä, mutta sen hävikki pitäisi saada kuriin ja samalla tarkistaa ruoan jakelu-, myynti- ja kulutustavat.

EU ja muiden teollisuusmaiden tulisi tarkoin harkita kenelle aseita myydään. Suurin osa köyhistä maista joissa kanssa näkee nälkää, tuhlaa omia varojaan aseisiin.

Ihmisten tulisi työskennellä yhdessä luonnon kanssa, ei sitä vastaan. Ympäristön kannalta kestäviä biopolttoaineita kehotetaan tuottamaan, sen tuotanto ei kilpaile ruoantuotannon kanssa.

Edellä on mainittu vain osa nälänhätään vaikuttavista tekijöistä.

Minun mielestäni jokainen meistä voi aidosti miettiä, mitä on nälänhätä ja miltä tuntuisi olla samassa tilanteessa.

Nyt jos koskaan olisi aika yhdistää meidän voimavarat, tietoa, taitoa ja ryhtyä tositoimiin nälänhädän poistamiseksi.

EU-mailla olisi mahdollisuus vaikuttaa maailmassa ja olla esimerkkinä olemalla reilu liikekumppani kehitysmaiden kanssa. Auttamalla nälänhädän ihmisiä, tarjoamalla heille tarvittavat välineet ruoan tuottamiseen ja edistämällä rauhaa alueille.

Kirjoittaja on tamperelainen libanonilaissyntyinen vasemmistovaikuttaja, erikoissairaanhoitaja Mahmoud Machaal.

Bezrodnyi kosmopolit: Voiton päivä vai Euroopan?

Sunnuntai 17.5.2009 klo 9:00

Ulkona sateista ja viileää. Katselen televisiosta Voiton päivän lähetystä Moskovasta. Aurinkoinen, kaunis sää. Puolustusministeri Serdjukov kiertää toria avoautossa seisten; pysähtyy toivottamaan kullekin joukko-osastolle hyvää vuotuista ja tällä kertaa 64. voitonpäivää. Siihen vastataan uraata huutaen.

Serdjukov siirtyy kunniakatsomoon. Sotilasosastot marssivat toria pitkin perässään panssaroidut miehistönkuljetusautot, tankit, moottoroidut tykit, ilmatorjunta-ohjukset, iskanderit ja topolit. Torin yli lentää taisteluhelikoptereita, hävittäjiä, strategisia pommikoneita.

Veteraaneilla mitaleja rintapielet täynnä. Ihmisillä myös Pyhän Yrjön ristin nauha rintapielessä isänmaallisuuden symbolina. Liekö presidentinhallinnon politteknologien keksintö?

Ja koko päivän tulee ykköskanavalta ja NTV:ltä toista maailmansotaa filmeinä. Taas kerran lyödään saksalainen. Yhdessä elokuvassa Ville Haapasalo saksalaisessa asepuvussa mutta onkin neuvostotiedustelija valepuvussa.

Venäjän kansa menetti toisessa maailmansodassa kaatuneita ja vammautuneita. Mutta tapa jolla tragediaa muistetaan palvelee vallanpitäjiä.

Ulkona meillä on Euroopan päivä. Sitä ei juhlita, ei ole totuttu.

Euroopan päivällä ei ole sellaisia pitkiä ja vakiintuneita perinteitä kuin juhannuksella, joululla, itsenäisyyspäivällä tai vapulla. Näihin tuttuihin liittyy kuhunkin oma juhlintatapansa ja sen me olemme oppineet jo lapsuudesta.

Euroopan päivä. Ei kotona perhepiirissä Eurooppa-lauluja laulellen, ei mökillä saunakaljan ja kokon kanssa, ei kynttilöitä ikkunalla jouluun pimeydessä presidentti televisiossa, ei valkolakkeja ja kännäämistä kaduilla ja seuraavan päivän krapulaa. Haalea juhlapäivä jos sitäkään.

Kuitenkin Euroopan päivää olisi aihetta juhlia siksi, että siinä unohdetaan kaksi maailmansotaa ja korostetaan sitä mikä meille eurooppalaisille on rauhanomaisesti yhteistä. Euroopan päivänä emme uhittele ulospäin: ei sotilasparaatia Brysselissä, ei ohjuksia, tankkeja.

Euroopan päivässä on hyvää sekin, että siinä ei korosteta yhtä kansakuntaa toisten kustannuksella.  Kansakunta, 1800-luvulla kehitelty fiktio, levisi kuin pandemia ja tuotti enemmän tuhoa. Olisi riittänyt, jos ihmiset olisivat taistelleet oikeudestaan tulla täysivaltaisiksi kansalaisiksi ja osallistua päätöksentekoon ja päättäjien valintaan kielestä, kulttuurista tai kuvitellusta etnisestä (häveliäisinä emme enää puhu rodullisesta) alkuperästä riippumatta. Toki kansakuntien keksimiseen liittyi myös emansipatoorinen puoli, mutta valitettavan paljon kollektiivista hulluutta yksilöiden ja ulkopuolisiksi leimattujen kustannuksella.

Euroopan päivää kannattaisi juhlia. Lisää karnevaalia ehkä, mutta vähemmän sekoilua kuin vappuna. Niin ja itse pidä parempana Euroopan päivää kuin Eurooppa-päivä.

Kirjoittaja on vahva vasemmistovaikuttaja, joka haluaa esiintyä nimimerkillä 

Ele Alenius: Kirje Minnalle

Perjantai 15.5.2009 klo 9:00

Hei Minna!

Kun sain tietää, että olet asettunut ehdokkaaksi EU:n parlamenttiin, olin ensin hieman sitä ajatusta vastaan. Minusta Suomen varsin tosikkomaisessa poliittisessa elämässä tarvitaan sinun kaltaisiasi vakaumuksellisia, mutta samalla iloisen pirteitä vasemmistolaisen aatteen edustajia ja nyt olisit valmis lähtemään täältä pois ainakin toistaiseksi. Sitten tuli mieleen, että sielläkin tarvitaan tosiaan samaa aatteellista pirteyttä, jotta pohdittaisiin tulevaisuuden näköaloja toisin silmin kuin tähän asti.

Mielestäni EU:ssa on syytä kiinnittää huomiota länsimaissa paraikaa esiintyvään ns. Obama - buumiin. Se on nimittäin siinä mielessä merkittävä ilmiö, että se kertoo omalla tavallaan länsimaisten ihmisten todella kaipaavan uudenlaista humaania tapaa pyrkiä löytämään ratkaisuja maailman ongelmiin. Onnistuuko Obama ja miten, se on eri asia. Toivottavasti edes jotenkin. Ongelmat ovat joka tapauksessa niin suuret ja moniulotteiset, että niitä ei ratkaista lyhyessä ajassa eikä ilman syvemmälle meneviä yhteiskunnallisia muutoksia.

Samalla on kuitenkin selvää se, että meidän vanhasta ja nyt uudesti heränneestä Euroopastamme riippuu paljon se, miten maailmankehitys kulkee eteenpäin, ja että siinä ratkaisevassa asemassa on juuri EU parlamentteineen. Kysymys ei ole vain siitä, miten EU:ta itseään rakennetaan, vaan ennen kaikkea siitä, minkälaista yhteiskuntafilosofiaa se maailmalle tarjoaa nykyisten suurten muutostarpeiden aikana.

EU:n parlamenttia nyt valittaessa on aiheellista suhtautua vakavasti edellä mainittuun ilmiöön ja sen mukaisesti pyrkiä valitsemaan oikeita henkilöitä realisoimaan ilmiön syvintä sanomaa. Mielestäni sinä olet juuri yksi tällaisia ihmisiä ja sen vuoksi sinut pitäisi sinne valita. Samalla olen sitä mieltä, että jos tulet valituksi, se on hyvä asia ja jos et, sekin on hyvä asia. Kummassakin tapauksessa Suomi vottaa.

Onnea toivottaen Ele

Kirjoittaja on pitän linjan vasemmistopoliitikko, ajattelija ja ihmisyyden rakastaja Ele Alenius (myös lapsuudensankarini) 

Kati Peltola: Keinottelutaloudesta valvotumpaan yhteisvastuuseen

Keskiviikko 13.5.2009 klo 9:00

Euroopan Unionin piti hoitaa vain niitä asioita, joita valtiot, kunnat ja muut meitä lähempänä olevat systeemit eivät pysty hoitamaan. Hienoa läheisyysperiaatetta onkin syytä ruveta heiluttamaan tässäkin vaalikeskustelussa.

Mutta ei vain EU-politiikassa, vaan vielä enemmän tässä kotimaisen ja muun läheisen politiikan arkipäivässä. Vain suomalaiset pystyvät huolehtimaan siitä, että EU ei kilpailuta meidän omia kunnallisia palvelujamme olemattomiin. Tai että suomalaiset yritykset ja kunnat eivät pura ay-liikkeen rakentamia työehtoja ulkomaisen sosiaaliturvattoman ja alipalkatun työvoiman avulla.

Varsinkin Rakennusliitto on tarmokkaasti asialla suomalaisten työehtojen ja sosiaaliturvan puolesta, mutta Suomen hallitus ja monet kunnatkin vesittävät sekä rakennusväen että muiden alojen työntekijöiden mahdollisuuksia jättämällä valvomatta lakien ja lain turvaamien sopimusten toteuttamista.

Valvomalla palkkojen, sosiaaliturvan ja verojen maksua yhdessä muiden EU-maiden kanssa valtion viranomaiset pystyisivät edistämään ratkaisevasti sosiaalisen Euroopan rakentamista. Nythän poliitikkoja varoitellaan kovasti kiristämästä liikaa sekä rahapolitiikan että yritysten rahaliikenteen sääntelyä ja valvontaa.

EU:n parlamenttiin tarvitaan kuitenkin sellaisia ihmisiä, jotka luottavat avoimen ja rehellisen työnteon ja rahapolitiikan mahdollisuuksiin. Keinottelutalouden ja sen kuplien hyöty on aina tilapäistä ja loppupeleissä kaikki kuplat kasaavat maailman rikkaille entistä suuremmat omaisuudet. Samalla kasautuu myös heidän valtansa päättää entistä enemmän meidän muiden asioista.

Me muut hyödymme kohtuullisesta töiden ja tulojen jakamisesta ja tasavertaisista yhteisistä palveluista. Mutta nepä eivät synny itsestään, vaan rauhallisella poliittisella yhteistyöllä. EU tarvitsee meidän osallistumistamme. Esimerkiksi tukemalla Minnaa EU-parlamenttiin!

Kirjoittaja on kansalaisaktivisti ja perustulon puolestapuhuja Kati Peltola

Maiju Kaajakari: Koirallani on EU-passi

Maanantai 11.5.2009 klo 9:00

Matkustaminen Euroopassa koiran kanssa on helppoa. Pakataan kummankin passit ja hammasharjat mukaan ja heivataan koira lentokassiin. Täältä tullaan Tallinna, Berliini ja Pariisi!

Koirien ja kissojen EU-passi on nerokas keksintö. Siihen on Britannian, Maltan ja Ruotsin matkoja varten kirjattu rabies-vasta-ainetutkimus ja kulloistakin kotiinpaluuta varten merkitään tarvittavat loishäädöt. Euroopan Unionissa sovittujen yhteisten sääntöjen tiedän takaavan sen, että kuulokoirana työskentelevä Rosani pääsee aina matkustamoon kanssani.

Kaikkien koirien asema ei Euroopassa ole kuitenkaan hyvä. Erityisesti Romaniassa ja Bulgariassa kulkukoiria elää kaduilla, eivätkä ne tietenkään voi hyvin. Hyviäkin esimerkkejä löytyy. EU:n jäseneksi liittyminen sai Viron laajamittaisesti kohentamaan koirien asemaa. Haapsalussa vilisi kulkukoiria vielä viisi vuotta sitten, nyt ei. Koiratarhoja perustettiin hylätyille eläimille, asennekasvatusta annettiin mediassa. Eläinlääkärit ovat siellä rokottaneet ilmaiseksi kotieläimiä sillä seurauksella, että esimerkiksi rabies-vaara on olennaisesti vähentynyt.

Pro Animals Finland on vaatinut vuosi sitten EU:ta ryhtymään toimiin kulkukoirien ja -kissojen huonon kohtelun lopettamiseksi. Yhdistys vaatii mm. laajamittaisia sterilointiohjelmia narttukoirille ja -kissoille. Näille yhdistyksen vaatimuksille suon täyden tukeni.

EU on toiminut hyvänä kirittäjänä myös tuotantoeläinten ja villieläinten suojelussa. Euroopan yhteisössä on valmisteilla uusi neuvoston asetus, joka koskee tuotantoeläinten suojelua lopetuksen ja teurastuksen yhteydessä. Terveiset vaan kaikille sikateurastamoille!

EU voisi ja sen pitäisi toimia eläinten aseman parantamiseksi nykyistäkin aktiivisemmin. Ainakin koirani Rosa ja minä kannatamme hyvinvoivien eläinten Eurooppaa! Sellaisessa maanosassa on kiva ja turvallista matkustella ja tassutella.

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän tiedottaja ja kansalaisaktivisti Maiju Kaajakari

Vasemmistonaiset ja naisehdokkaat: Työvoiman riistolle loppu!

Sunnuntai 10.5.2009 klo 9:00

Vasemmistonaisten hallituksen Valtikan ja Vasemmistoliiton naisehdokkaiden mielestä on kestämätöntä, että suomalaiset yritykset käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen työntekijöiden heikkoa asemaa niin Suomessa kuin halvemman työvoiman EU-maissa sekä kehitysmaissa.

Suomessa on selvät lait ja määräykset siitä, että kaikkien, myös ulkomaalaisten työntekijöiden, kohdalla on noudatettava työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia. Pitkään on ajateltu, että ulkomailta tullutta työvoimaa käytetään etenkin rakennuksilla ja

muilla miesvaltaisilla aloilla mutta myös naisvaltaiset palvelualat työllistävät jatkuvasti enemmän ulkomailta tulleita ihmisiä. Jotkin suomalaiset yritykset käyttävät estoitta hyväkseen ulkomaalaisten työntekijöiden huonompia mahdollisuuksia vaatia omia oikeuksiaan.

Ongelmana onkin se, ettei viranomaisilla ja ammattiyhdistysliikkeellä ole riittävästi rahaa ja työntekijöitä epärehellisten työnantajien metsästämiseen saati monipolvisten alihankkijaketjujen setvimiseen. Ammattiliitoille on annettava kanneoikeus, jotta työntekijät voisivat ilmiantaa lakia tai työehtosopimuksia noudattamattomat työnantajat pelkäämättä työpaikan menettämistä. Ammattiliitoilla on myös oltava aito valmius palvella myös erikielisiä sekä liittoon kuulumattomia työntekijöitä.

Toinen merkittävä ongelma on se, että lakien rikkomisesta, esimerkiksi veronkierrosta, ei saa juuri minkäänlaisia rangaistuksia vaan pälkähästä pääsee hoitamalla maksamattomat verot. Nykyinen tilanne suorastaan kannustaa käyttämään työntekijöitä ja koko yhteiskuntaa hyväksi. Oikeuskäytäntöjä on ensisijassa tiukennettava, jotta lain rikkomisesta tulee aidosti riskialtista bisnestä. Rikoksista tuomittujen yritysten ja niiden omistajien nimet on myös julkaistava ammattiliittojen lehdissä ja verkkosivuilla, jotta ihmiset voisivat huomata, että riistoon kannattaa puuttua.

Kolmas keskeinen ongelma on se, että EU mahdollistaa työvoiman epäinhimillisen kilpailuttamisen. Siitä on jo nyt seurauksena se, että tuottava yritys siirtää toimintansa heikon palkkatason maahan, jolloin työntekijät parempien palkkojen ja työolojen maissa jäävät työttömiksi ja toisen maan työläiset tekevät töitä onnettomilla ehdoilla ja riittämättömällä palkalla. Työnantajien harjoittamasta sosiaalisesta dumppauksesta kärsivät kaikkien maiden työntekijät ja voittajina selviävät yritykset ja niiden osakkeenomistajat.

Sen sijaan syytä harmaaseen talouteen ja työnantajien loputtomaanahneuteen ei voi etsiä niistä ihmisistä, jotka tulevat Suomeentekemään töitä. Paremman elämän ja elintason etsiminen on kaikkienihmisten luovuttamaton oikeus ja Vasemmistonaiset ja naisehdokkaatvastustavat tiukasti kaikkia ratkaisuja, jotka rajoittavat ihmisten oikeutta liikkua vapaasti.

Vasemmistonaisten ja Vasemmistoliiton naisehdokkaiden kannanotto 9.5.2009.

Aila Paloniemi: Nuoret tarvitsevat välittävää aikuista

Lauantai 9.5.2009 klo 9:00

Nuoret, heidän hyvinvointinsa ja elinolonsa ovat olleet viime aikoina enemmän kuin pitkiin aikoihin huomion keskipisteenä. Julkisen keskustelun pitäisi johtaa siihen, että löydetään keinoja ja tehdään päätöksiä asioiden parantamiseksi.
.
Emme saa nyt toistaa 90-luvun laman virheitä ja säästää lasten ja nuorten palveluista. Perheet eivät ole vieläkään päässeet kuiville edellisen laman leikkauksista. Muun muassa professori Tytti Solantaus vaatii, että kotien, koulujen ja lasten päivähoidon toimintakykyä olisi kiireesti vahvistettava. Lisäksi pitäisi panostaa lasten ja nuorten vapaa-ajan toiminnan ohjaamiseen. Solantauksen vaatimukseen on helppo yhtyä.

Aseman Lapset ry:n Walkers-Hubu-bussi on hyvä esimerkki ruohonjuuritason nuorisotyöstä. Nuoria kohdataan siellä, missä he ovat, kynnykset pidetään matalina. Vastuullisten aikuisten on puhuttava avoimesti nuorille päihteistä ja samalla kuunneltava nuorten ajatuksia. Nuoruus ei tarvitse tuekseen kemiallista mielihyvää. Nuoruus tarvitsee tuekseen harrastuksia ja kavereita sekä vastuullista aikuisuutta.

Myönteistä kehitystä ehti jo tapahtua nuorten suhtautumisessa alkoholiin ja sen käyttöön. Myönteinen kehitys kuitenkin pysähtyi, sillä viime vuoden tietojen perusteella peruskoulun yläluokkalaisten ja lukiolaisten päivittäinen tupakointi, kuukausittainen humalaan juominen ja huumeiden kokeilu ei enää vähentynyt. Tämä viesti on otettava vakavasti. Tarvitsemme Aseman Lapset ry:n kaltaista, vastuullisten aikuisten vapaaehtoistyöhön perustuvaa nuorisotyötä entistä kipeämmin. On myös uskallettava nostaa esiin kysymys, kuka tarvitsee alkoholimainontaa? Eivät ainakaan määrätietoisen mielikuvamainonnan piiriin joutuvat lapset ja nuoret.

Aseman Lasten selvityksessä seitsemäsluokkalaiset listasivat parhaiten mielenterveyttä ja hyvinvointia edistäviksi asioiksi hyvät sosiaaliset suhteet, perheen, ystävät ja läheiset, jotka välittävät aidosti. Tärkeää on myös muilta saatu kannustus ja tuki, tunne kuulumisesta ryhmään ja hyväksytyksi tuleminen. Yhtä lailla mielenterveyttä edistävät mukava tekeminen, onnistumiset ja yleinen hyvä terveydentila, seiskaluokkalaiset totesivat.

Eduskunnassa ja hallituksessa on tehty töitä nuorten kasvu- ja elinolojen parantamiseksi. Yksi esimerkki tästä on nuorten työpajatoiminnan vahvistaminen. Työpajojen ja etsivän työn avulla tukea tarvitsevat nuoret halutaan saattaa niiden palvelujen piiriin, jotka parantavat arjen hallintataitoja ja valmiuksia hakeutua koulutukseen ja työhön. Tämä on entistä tärkeämpää nyt, kun nuorisotyöttömyys on kasvussa.

Kirjoittaja on keskustan jyväskyläläinen kansanedustaja Aila Paloniemi.

Samppa Sirnö: Piraattimusiikki ja kopiolääkkeet

Perjantai 8.5.2009 klo 9:00

Maanantaina 27.4. tuli julki, että Yhdysvallat aikoo asettaa Suomen tarkkailulistalle lääkkeiden viitehintajärjestelmän vuoksi. Tämän järjestelmänhän mukaan joutuvat suomalaiset Kelan korvausta saavat reseptiasiakkaat jatkossa ottamaan halvemman kopiolääkkeen, vaikka itse haluaisivat ottaa kalliimpaa alkuperäislääkettä tai maksamaan omasta kukkarostaan hintojen välisen erotuksen.

Samaan aikaan on Suomella hyvin jyrkkä kanta esimerkiksi musiikin, elokuvien ja tietokonepelien tekijänoikeuksien puolesta. Mistä tässä on oikein kyse? Ovatko piraattimusiikki ja piraattielokuvat pahempi asia kuin kopiolääkkeet?  Kysymyshän on aivan samasta asiasta, immateriaalisten oikeuksien kunnioittamisesta.

Lääkkeiden kohdalla kopiolääkkeet merkitsevät usein halvempia hintoja kuluttajille. Kopiolääke tunnetusta särkylääkkeestä on usein myös halvempi. Samoin on ymmärrettävää, että esimerkiksi kehitysmaat haluavat halpoja kopiolääkkeitä kalliista Amerikkalaisista AIDS -lääkkeistä. Vaihtoehtoisen, halvemman lääkkeen tarjoaminen tuntuu myös järkevältä Suomalaiselle kuluttajalle. Vai onko asia näin Suomen uudessa viitehintajärjestelmässä?

Kuvitellaanpa tilanne, jossa jokin rock-yhtye Metallica menettää puolet tuloistaan piraattituotteille. Tämä tuskin vaikuttaa Metallican luovuuden määrään, vaikka on kieltämättä moraalisesti epäoikeudenmukaista. Toisin on lääkkeiden kanssa. Niissä kyse ei ole vain moraalisesta oikeudenmukaisuudesta, vaan asiakkaiden oikeudesta saada uusia ja parempia lääkkeitä. Jos rahat otetaan pois alkuperäislääkkeistä, ovat nämä rahat suoraan pois lääkkeitten kehittelyvaroista. Tämä merkitsee, että esimerkiksi mielenterveyspotilaat eivät saa uuden sukupolven lääkkeitä, joilla on parempi vaikutuskyky ja vähemmän sivuoireita. Tämä taas näkyy suoraan potilaiden terveydentilassa, joka puolestaan näkyy esimerkiksi sairauksista johtuvissa kustannuksissa.

Kaiken lisäksi potilaalle oli vanhassa järjestelmässä usein aivan sama, maksaako hän alkuperäis- vai kopiolääkkeestä. Hinta kuluttajalle oli sama ja oli helppo ottaa tuttu ja turvallinen lääke, vaikka se tulisi Kelalle kalliimmaksi. Nyt siis on lähes pakko ottaa halvempaa kopiolääkettä. Kuten Aamulehti toteaa (2.4.2009) : "...lääkkeet ja niiden rinnakkaislääkkeet ovat aiemminkin kuuluneet lääkevaihdon piiriin, mutta asiakkaat eivät ole välttämättä vaihtaneet niitä halvempiin, koska Kela on maksanut näiden lääkkeiden täyden hinnan. Nyt tilanne muuttuu. Asiakkaiden on aprillipäivästä alkaen ollut pakko valita halvin vaihtoehto, jolleivät he halua maksaa kallista lääkettä itse."

Tässä onkin asian ydin: kysymys on siitä kuka säästää. Kelalle on tietenkin edullisempaa että se joutuu korvaamaan halvempaa kopiolääkettä. Siitä ei ole hyötyä apteekeille ja ennen kaikkea ei asiakkaille (voisi tietenkin kuvitella, että näin säästetyt rahat ohjattaisiin potilaille tai lääkkeitten kehittelykustannuksiin, mutta tämä lienee toiveajattelua.) Ja on varmasti yhtä perusteltua sanoa lääkeyhtiöstä kuin isosta ylikansallisesta musiikkikustantajasta, että se on oikeutettu saamaan korvauksen tuotteestaan, johon se on uhrannut rahaa. "On perusteltua, että lääkkeen kehittänyt yhtiö saa korvauksen tutkimuksesta", kuten Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes toteaa Uuden Suomen haastattelussa (25.6.2008).

Kokonaan toinen kysymys on missä määrin kopiointia tulisi hyväksyä noin periaatteessa, oli tuotannonala mikä tahansa. Kysymys tuntuukin olevan jostain aivan muusta. Monessa kohtaa uutta järjestelmää on perusteltu "säästöillä veronmaksajille".  Eli suomeksi sanottuna Kelan kuluista vähennetään noin 85 miljoonaa euroa vuodessa, jotka viime kädessä olisi maksettu verovaroista ja Kela-maksuista. Tietenkin "Saavutetut säästöt voidaan käyttää muuhun terveydenhoitoon", kuten sosiaali- ja terveysministeriön julkaisussa todetaan (Esitteitä 2009:3). Niinpä, tämän haluaisinkin nähdä.

Veronmaksajat varmasti hyötyvät, työnantajat varmasti hyötyvät, jopa tavallinen palkansaaja voi hyötyä... Kuulostaa kivalta! Kuka ei hyödy? No tietenkin Kela-etuuden saajat, joilta on viety taikatempulta 85 miljoonaa euroa vuodessa hänelle kuuluvaa sosiaaliturvaa, johon ajanmukaiset lääkkeet kuuluvat. Ja voitte olla varmoja, etteivät suuret lääkeyhtiöt poista näin menetettyjä rahoja voitoistaan tai "lääkäreitten pippaloista", joista jotkut sanovat kilpailun säästöjen tulevan.

Eikä vika ole vain nykyisessä Suomen hallituksessa. Ihmetyttää, että musiikin, elokuvien ja tietokonepelien ollessa kysymyksessä nousi suoranainen kansanliike piratismin puolesta, mutta paljon (kuoleman)vakavammassa asiassa ei mitään kansanliikettä nouse. Ehkä asia on vaikeampi käsittää tai epäsuositumpi, kun kuluttajana pitäisi puolustaa julkisia menoja. Tässä tunteekin vasemmistolaisena reseptilääkeasiakkaana olevansa oudossa seurassa: ovatko Yhdysvaltain valtio ja isot lääkeyhtiöt minun ainoat puolustajani?

Tuula Väätäinen: Aika vasemmistolaiselle Euroopalle

Torstai 7.5.2009 klo 9:00

Tehdäänpä ajatusleikki Euroopan kartasta, jossa konservatiiviset maat on väritetty siniseksi, ja vasemmistolaiset maat punaiseksi. Jaetaan värit pääministeripuolueen mukaan. Sitten otetaan vielä aika mukaan: ajatellaan animaatiota jossa värit vaihtuvat vaikkapa vuosisadan puolestavälistä sen mukaan kuka missäkin maassa hallitsee.

Olisi hauskaa nähdä joskus tällainen animaatio. Minulla on sellainen tuntuma että tällaisella animaatiokartalla vaihtelisivat punaiset ja siniset "aallot" melko tasaisesti. Eli sininen ja punainen eivät tuiki sattumanvaraisesti siellä täällä, vaan pyyhkivät koko Euroopan peittäen edestakaisin. Ajatellaanpa vaikka viime vuosikymmenen alkua. Silloin useimmissa Euroopan maissa oli vallalla konservatiivipuolue. Ruotsissa pääministerinä oli oikeiston Carl Bildt. Iso-Britanniassa pääministerinä toimi konservatiivi John Major. Suomessakin hallitsi Ahon porvarihallitus.

Vuosikymmenen puolesta välistä kartta vaihtuu. Samaan aikaan demari Lipposen kanssa pääministerinä olivat demari Göran Persson ruotsissa, työväenpuolueen Tony Blair Iso-Britanniassa, demari Gerhardt Schröder Saksassa (liittokanslerina), demari Poul Nyrup Rasmussen Tanskassa, ja niin edelleen. Tämän vasemmistoaallon jälkeen on taas alkanut oikeistoaalto. Nyt Suomessa on porvarihallitus, kuten myös Ruotsissa Fredrik Reinfeldtin vetämänä. Saksassa vallassa ovat konservatiivit Angela Merkelin johdolla, Tanskassa Lars Lökke Rasmussenin johdolla. Iso-Britannian työväenpuolue pääministeri Browneineen on poikkeus, mutta sielläkin konservatiivit ovat kyselyissä suositumpia.

Nyt vasemmisto ei ole aallonhuipulla yleisesti Euroopassa. Vasemmistopuolueet ovatkin ajautuneet ankaraan itsetutkiskeluun. Mitä me teimme väärin? Eikö vasemmiston sanoma ole riittävän kirkas? Jääkö se kaikenlaisen mainostoimistovetoisen oikeistovyörytyksen alle?

On hyvä huomata kaksi asiaa. Ensinnäkin, vasemmistolainen sanoma yhteisvastuullisuudesta ei ole aikaan sidottu, ja sitä tullaan taas tarvitsemaan. Vasemmistoaalto nousee taas, ehkä jo näissä eurovaaleissa. Jääkaappi pitää aika ajoin sulattaa, yöllä nukutaan päivän puuhien jälkeen, talvella luonto vetäytyy kesän jälkeen lepoon, ja niin edelleen. Tällainen hengittävä rytmi on aika luonnollinen maailmassa. Nyt vasemmisto on "lepotilassa", joka on hyvä käyttää aatteen ja puolueiden käytäntöjen uudistamiseen. Mutta varmaa on, että vasemmistolaista yhteisvastuuta tarvitaan taas kunhan Euroopassa ollaan päästelty oikeiston johdolla pahimmat individualistiset höyryt.

Toiseksi, aallot näyttäisivät hyvin yleiseurooppalaisilta. Vasemmiston vahvuutena on jo aatteellinen yhteneväisyys Euroopan laajuisesti. Tästä yleiseurooppalaisuudesta kannattaa ottaa vaarin, ja tehdä yhdessä eurooppalaista vasemmistopolitiikkaa!

Millaista aaltoa nyt voi odottaa? Vasemmistoa tarvitaan nykyisessä Euroopan yhteiskunnallisessa tilanteessa. Sanoma on aina tärkeä, mutta erityisesti nyt. Ei voi olla niin, että kun tulee nousukausi, vähäosaisten hyvinvointi ei lisäänny, ja laman aikana se pienenee. Vasemmistolaisuutta - sitä että huolehditaan heikoimmista - tarvitaan aina, mutta erityisesti kovina aikoina. Nyt on aika vasemmistolaiselle Euroopalle!

Kirjoittaja on Valtovarainvaliokunnan Kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Tuula Väätäinen

Mikko Aaltonen: Raportti CEMR-kongressista

Keskiviikko 6.5.2009 klo 9:00

Euroopan kuntaliittojen kattojärjestö CEMR piti huhtikuun lopulla yleiskokouksensa Malmössä, Ruotsissa. Kongressin teemana oli, ovatko Euroopan kunnat ja alueet valmiit ja kuinka ne valmistautuvat tulevaisuuteen. 

Yli 35 maassa toimivan 40 jäsenliittonsa kautta CEMR edustaa lähes 100 000 eurooppalaista kuntaa. CEMR on vahvasti poliittinen paikallishallinnon painostusjärjestö erityisesti EU:iin päin. Kuntaliitto on CEMR:in jäsen.

Malmössä pääosin puheet olivat turhan yleispäteviä. Itse en ainakaan tarvitse jonkin alan professoria tai suuren kaupungin pormestaria paikalle kertomaan, että mm. talouden tilanne ja väestön ikääntyminen ovat ongelmia. Konkretiaan tai ongelmien ratkaisuihin ei koko tapahtuman aikana juurikaan päästy.

Puheissa painottui kaupunkiseutujen rooli talouden vetureina. Puhujat olivat toki suurista kaupungeista. Talouskasvu ja toiminta kehittyy nyky-yhteiskunnassa kaupunkeihin joten niiden merkitys koko yhteiskunnan kannalta on kasvanut. Johtopäätöksenä on että kaupunkien toimintaan kehittymismahdollisuuksiin on panostettava kansallisella(kin) tasolla.

Eräänlaisena iskulauseena mieleen jäi "kaupunkiystävällinen yhteiskunta", jolla tarkoitettiin päätöksenteon suhtautumista kaupunkien kehittämiseen.

Väestön ikääntymisen aiheuttaman haasteen lisäksi haasteeksi ja ongelmaksi ähtiin lasten vähäinen määrä erityisesti suhteessa vanhempaan väestöön.

Tästä pääteltiin varsin oikean suuntaisesti, että yhteiskunnan tulisi tukea apsiperheitä voimakkaammin, jotta kynnys lasten hankintaan laskisi. Toki elkästään yhteiskunnan toimin tätä asiaa ei voida ratkaista, mutta siihen oidaan kyllä vaikuttaa. Tähän liityen käytiin mielenkiintoista keskustelua Pohjois- ja Etelä-Euroopan yhteiskuntien tavoista hoitaa vanhuksia ja apsia. Yhteiskunnallinen ja demograafinen muutos pakottaa yhteiskunnan voimistamaan rooliaan lasten ja vanhusten hoidossa, eikä siitä selvitä enää ainoastaan perheiden (naisten) voimin.

Ehkä mielenkiintoisinta oli huomata, että Malmön keskustassa markkinoitiin uorille koulutusta ilta-/yöaikaan. Tällä toiminnalla oli ymmärtääkseni arkoitus tavoittaa kaupungilla iltaisin notkuvat nuoret jotka ovat yrjäytymässä. Ajatuksena tämä voisi olla sovellettavissa Tampereellekin.

Syrjätymisvaarassa olevat nuoret voisi parhaiten tavoittaa sieltä missä he viettävät aikaansa, sopivasti tehdyllä markkinoinnilla kiinnostun kouluun palaamiseen voisi kasvaa.

Matkalla havaittiin myös, että Euroopan kaupungeilla on yhteinen
tasa-arvojulistus tms. Tampere ei kuulu allekirjoittajiin, mutta muutama kaupunki Suomesta kuuluu.

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Mikko Aaltonen 

Eero Väätäinen: Kohti lapsellista maailmaa!

Tiistai 5.5.2009 klo 9:00

YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 20 vuotta marraskuun 20. päivänä 2009. YK:n lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus ja se koskee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia.

Haluan, että kaikkien päätösten yhteydessä tehdään lapsivaikutusten arviointi. Se tarkoittaa sitä, että jokaisen päätöksen yhteydessä, Vantaalla, eduskunnassa, Euroopan parlamentissa, tulee kysyä: "Miten tekeillä oleva päätös vaikuttaa lapsen elämään ja lapselle tärkeiden ihmisten elämään?"

Se tarkoittaa sitä, että kaikkia asioita katsotaan lasten ihmisarvoisen elämän näkökulmasta. Lapset eivät tarvitse isän tai äidin työttömyyttä tai pitkiä työpäiviä, pätkätyösuhteita, lasten elämä ei kaipaa ympäristömyrkkyjä, yksinäisyyttä, riistoa, sotaa!

Lapset tarvitsevat rauhaa elämään, turvaa ja suojaa sekä osuutensa yhteiskunnan voimavaroista.

Se mikä on hyvää lapsille, on hyvää kaikille!

Olen ehdokkaana Eurovaaleissa, koska haluan Euroopasta lapsellisemman! Lapsellinen Eurooppa on osa ihmistä kunnioittavaa maailmaa, jossa vallitsee sopusointu ihmisten ja luonnon kesken!

Lapsellinen maailma on ihmisoikeuksien ja rauhan kunnioittamisen maailma! Siinä maailmassa ovat kansalaisoikeudet markkinaoikeuksien edellä. Siinä maailmassa ovat Ihminen ja luonto ensin markkinahöpötys sitten.

Yhdessä kohti lapsellisempaa Eurooppaa, kohti lapsellisempa maailmaa!

Työelämää on kehitettävä niin, että ansiotyössä käyvän omaishoitajan ei tarvitse olla työnantajan hyväntahtoisuuden varassa!

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton eurovaaliehdokas, rehtori Eero Väätäinen.

Kaarina Kailo : Ikääntyvän ihmisen ääni mukaan Euroopan Unioniin

Maanantai 4.5.2009 klo 9:00

Aikamme kestoteema kunnanvaltuustoissa, medioissa ja kuntaseminaareissa on väite, että suurin tulevaisuuden uhkamme ovat eläkepommi sekä huoltosuhdekriisi. Ensinnäkin, eläkeläiset eivät ole pommeja, vaan elämänsä ajan hyvinvointivaltion sekä isänmaan puolesta uurastaneita kansalaisia, jotka ansaitsevat tulla kohdelluiksi ihmisarvoisesti. He eivät ole resurssirasite, loppusijoitustaan odottava menoerä kuntakriisissä tai pörssiyritysten tuottoisa sijoituskohde.

On tarpeen vahvistaa erilaisia Suomessakin yleistyneitä senioriliikkeitä ja -adresseja, sekä tukea mm. Sirkka-Liisa Kivelän ansiokasta työtä geriatrian kehittämiseksi sekä vanhusten lääkeväkivallan suitsimiseksi. EU:hun tarvitaan myös erityinen komissaari huolehtimaan jäsenmaiden (sekä kehitysmaiden) puolustuskyvyttömimpien kansalaisten perusoikeuksista, joihin kuuluu nimenomaan oikeus riittävään huolenpitoon, hoivaan ja hyvään vanhuuteen.

EU:n asiakirjoista ei löydy vanhuuspoliittisia linjauksia tai ohjelmaa, joka edustaisi ikäihmisten omia tarpeita ja jotka olisivat sitovia miniminormeja tai hoivatakuita. Päinvastoin, ikääntyviä lähestytään samoin kuin nuoria ja palkansaajia; pohditaan keinoja miten EU:n taustalla lobbaavat suuryritykset ja ylikansalliset ketjut voisivat päästä sisämarkkinoiden avulla hyötymään tuottoisiksi ja pomminvarmoiksi sijoituskohteiksi määritellyistä kasvavista hoivamarkkinoista. Koska yritysten velvoite on takoa voittoa, vanhustenhuollon vapauttaminen ahneiden suuryritysten reviiriksi on lyhytnäköistä, raadollista ja riskialtista. Kuten mm. Oululehti kertoi 3.5.09, monet yksityiset palveluntarjoajat säästävät henkilökunnassa ja jopa ruoka-annosten suuruudessa lisätäkseen voittomarginaaliaan. Koska vanhusten hoito on kallista myös kotona, tehokkuutta ja samalla tuottoisia innovaatioita otetaan käyttöön vanhusten "avuksi": on älyvaippoja, -mattoja ja etävideopalveluita. Helsingissä on ollut koekäytössä vanhustenruokinta-automaatti. "Menumat" on ateria-automaatti, johon voidaan ladata viikon ateriat, niin että muutenkin yksinäiseltä vanhukselta viedään se pienikin elävä ihmiskontakti. Ruokinta-automaatti vanhuksille on kuin koneistetun lypsykoneen käyttöönotto navetoissa.

Tämä markkinavetoinen peli on puhallettava poikki ja verovarojamme käytettävä julkisten ja julkisesti valvottujen palvelujen vahvistamiseksi sen sijaan että sallitaan kunnallinen huutokauppa sillä, kuka suostuu halvimmalla hoitamaan vanhukset. Suurin pommiuhka tulevaisuudessa on demokratian ja perusoikeuksiin perustuvan palveluntarjonnan alasajo ja korvaaminen kovalla kilpailutaloudella. Vaikka talouskasvu olisi kuinka vahvaa tulevaisuudessa, tärkeintä on miten kasvun hedelmät jaetaan-eikä mikään anna nykyeetoksessa viitteitä, että ne haluttaisiin edelleenkään jakaa tasapuolisesti.

Eläkeläisten määrää kasvattaa muukin kuin suurien ikäluokkien tulo eläkeikään, mutta on helpompi syyttää ikäihmisiä kuin talouselämää ja päättäjiä. Erilaisia tukipalveluja vähennettiin vuosien 1988-98 välillä. Yli 75-vuotiaiden vanhusten kodinhoitoapu väheni 46,2 prosentista 26,2 prosenttiin. Vanhusten tukipalvelut 36,1 prosentista 32,7 prosenttiin. Vanhainkotipaikat 10,5 prosentista 7,6 prosenttiin. Sairaalan pitkäaikaispaikat katosivat melkein kokonaan 3 prosentista 0,3 prosenttiin. 2000-luvulla kehitys on mennyt vielä huonompaan suuntaan. Vanhustenhoidossa oli pari vuotta sitten ainakin 4 000 uuden viran tarve. Miten käy syvenevässä lamassa?

Viime vuosikymmeninä vanhuspalvelujen rakenne on muuttunut ja palvelujen tarjonta suhteessa vanhusväestön määrään on supistunut selvästi. Niin terveys- kuin vanhuspalveluihin käytetyt menot jäävät Suomessa huomattavasti alla muiden Pohjoismaiden tason. 2000-luvulla eläkkeiden taso ja yksityisten palvelujen hintojen kuilu on vain syventynyt.

Julkisuudessa on huolestuttu tulevasta työvoimapulasta, mutta silti kuntien tuottavuusohjelmilla työntekijöistä pyritään eroon. Huolen aiheena on erityisesti väestön vanheneminen ja se että he juuri tulevat tarvitsemaan paljon hoivapalveluja. Työvoimapulaa akuutimpi ongelma on hallituksen linjauksilla aiheutettu rahoitusvaje. Jos keskimääräinen vanhainkotipaikka maksaa kolme kertaa enemmän kuin keskimääräinen eläkeläinen saa eläkettä, niin on turha syyttää ongelmia vain mystisesti tapahtuneesta työvoimavajeesta. Senkin on annettu syntyä.

Nykyisellä yhteiskunnan palveluiden ulkoistamisen aikakaudella vanhusten kunnioittaminen on ulkoistettu muiden rönsyjen kuten yhteisvastuun ja solidaarisuuden mukana. Vanhukset ovat myös joutuneet maksamaan finanssimarkkinoiden vastuuttoman vapauttamisen ja pankinjohtajien riskikäyttäytymisen laskuja. Eläkeläisten verosyrjintä on sekin pahentunut samaan aikaan kun kiinteistö- ja mediaverot kaadetaan heidänkin niskaansa piittamatta heidän monien heikosta maksukyvystä. Eläkeläiset joutuvat maksamaan korkeampaa kunnallis- ja kirkollisveroa, vaikka äyrin hinta on sama kaikille kuntalaisille.

Työeläkejärjestelmä ei enää takaa, että eläkkeelle jäänyt säilyttää vakiintuneen asumisen tai elämisen tasonsa ja ostovoimansa. Laman aikana eläkeläistenkin etuja supistettiin. Laitoshoidossa joka neljäs vanhus kärsii aliravitsemuksesta (Rintala 2000). Ongelma on, että henkilökuntaa ei ole auttamassa heitä ruokailutilanteessa.

Varattomat ja yksinäiset vanhukset jäävät usein oman onnensa nojaan. 90- luvulla myös vanhusten palvelut vähenivät. Eläkkeelle jouduttiin entistä useammin mielenterveyssyistä, ja masennuslääkkeiden kulutus kolminkertaistui. Vanhukset saivat mielenterveyspalveluja selvästi vähemmän kuin 90-luvun alussa. 65 vuotta täyttäneiden osuus psykiatristen sairaaloiden potilaista putosi kolmannekseen vuosien 1991-98 välillä (Vappu Taipale). Myös itsemurhien määrä on noussut.

EU-vetoisella yksityisten eläkevakuutusten käyttöönotolla on myös myös pimeä puoli, josta ei juuri puhuta: ihmisten eriarvoisuus kasvaa olennaisesti. Valtaväestön eläke-edut heikkenevät, mutta varakkain ja muutenkin etuoikeutettu osa kansalaisista jää yksityisten eläkevakuutusten turvin runsaalle eläkkeelle terveinä, hyväkuntoisina ja nuorina. Vanhuksemme ansaitsevat parempaa. Vastakkainasettelu nuorten ja vanhusten oikeuksien välillä on sekin tarkoitushakuista. Näin hämärretään, että molempien asiat voidaan hoitaa kuntoon jos siihen löytyy tahtoa. Suomi on edelleen rikkaampi kuin koskaan ennen. Vain sen päättäjien moraali on köyhtynyt tasolle, joka hävettää.

On korkea aika edistää lainsäädäntöä ja asenteita niin kansallisesti kuin EU:ssa, joiden avulla ikäihmisistä huolehtimisesta tehdään kunniakysymys eikä yritysten kilpailukykyä heikentävä menorasite.

Dosentti Kaarina Kailo on tietokirjailija ja tutkija, vasemmistonaisten varapuheenjohtaja, Kiimingin kunnan- ja kirkkovaltuutettu sekä kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja. Hän on vasemmistoliiton Oulun seudun eurovaaliehdokas. Kaarina on asunut pitkään ulkomailla ja joutunut toteamaan, että ns. kehitysmaissa vanhuksia kohdellaan paljon kunnioittavammin ja paremmin kuin vauraissa länsimaissa.

Aimo Minkkinen: Kansalaisten Eurooppa ja Venäjä - historiallista taustaa

Sunnuntai 3.5.2009 klo 9:00

Karl Marx totesi aikoinaan, että Belgia on kapitalistien paratiisi. Brysselissä Marx ja Engels kirjoittivat "Kommunistisen puolueen manifestin".  Sosialistien kansainvälinen toiminta keskittyi viime vuosisadan alussa Brysseliin. Kansainvälinen sosialistitoimisto piti vuosikokouksensa tavallisesti Brysselissä. Lenin osallistui niihin 1908, 1909 ja 1911.  Sosialistisen Internationaalin juoksevia asioita hoidettiin Brysselistä. Leninkin pyysi hoitamaan Brysselin kautta postiyhteytensä. Myös suomalaiset olivat yhteydessä Leniniin Brysselin välityksellä.

Ensimmäisen kerran Lenin saapui Brysseliin huhtikuun alussa 1902. Hän seurasi työläisten mielenosoitusta. Lenin oli vähällä tempautua mukaan mielenosoitukseen, mutta poliisien vahva läsnäolo hillitsi hänen intoaan. Brysselissä järjestettiin vuosisadan alussa paljon työläisten mielenosoituksia. Esimerkiksi 3.6.1903 järjestettiin mielenosoitus Venäjän hallituksen Suomen-politiikkaa vastaan.

Bolshevikkipuolueen perustaminen

Bolshevikkipuolueen perustava kokous  avattiin Brysselissä heinäkuussa 1903. Lenin saapui innostuneena kokoukseen. Brysselissä asunut venäläinen sosialisti Koltsov otti tehtäväkseen edustajakokouksen järjestämisen. Mutta se ei ollutkaan helppoa. Kokousedustajien tapaaminen oli sovittu Koltsovin luokse. Mutta sen jälkeen kun hänen vuokra-asunnolleen oli tullut peräjälkeen neljä venäläistä, asunnon emäntä ilmoitti Koltsoville, ettei hän siedä enempää tätä "kansainvaellusta" ja jos tulee vielä yksikin sielu, saavat Koltsovit äkkilähdön asunnostaan.

Lenin ja Krupskaja lähestyivät tuolloin pahaksi onnekseen asuntoa, mutta Koltsovin puoliso ennätti kadulle vastaan ja ohjasi heidät ravintola "Kultakukkoon". Kokousedustajat leiriytyivät äänekkäästi "Kultakukkoon" ja Gusev nappasi konjakkilasillisen ja alkoi laulaa iltaa myöten sellaisella voimalla ooppera-aarioita belgialaista olutta kokeilleiden kokoustovereidensa säestyksellä, että ravintolan ulkopuolelle kerääntyi väkijoukko. Lenin piti erityisesti Gusevin laulamasta kappaleesta "Ei meitä kirkossa vihitty".

Brysselin poliisi alkoi olla kiinnostunut venäläislaulusta. Edustajakokous joutui siirtymään salaiseen paikkaan. Belgian sosialistipuolue päätti piilottaa kokouksen lumppuvarastoon. Sinne tunkeutumisellaan venäläiset vallankumoukselliset säikähdyttivät  Krupskajan mukaan sekä rotat että poliisit.

Trotski on muistellut, että bolshevikkipuolueen perustava kokous avattiin Brysselissä varastorakennuksessa, missä säilytettiin lumppupaaleja. "Me jouduimme mielettömän kirppuarmeijan hyökkäyksen kohteeksi. Istunnot olivat todellista ruumiillista kidutusta."

Kokousta jatkettiin Lontoossa.

Suomea puolustettava Brysselissä

Lenin esitelmöi lokakuussa 1909 Belgiassa kansallisuuskysymyksestä Suomi esimerkkitapauksena. Hän totesi, että Venäjän taantumukselliset voimat ovat aloittaneet uuden rynnistyksen Suomea vastaan. "Sen perustuslain hävittäminen, joka suojelee suomalaisten oikeuksia Venäjän itsevaltiaiden mielivallalta, Suomen rinnastaminen erikoisasetuksin säädetyssä oikeudettomuudessaan muuhun Venäjään - sellainen tarkoitus on tällä rynnistyksellä..."

Lokakuun vallankumouksen päämäärä

Amerikkalainen lehtimies John Reed kyseli lokakuun vallankumouksen aattona Trotskilta bolshevikkien päämääriä. Trotski vastasi tarkoituksena olevan eteneminen kohti Euroopan liittotasavaltaa. "Eurooppa uudelleen muovattuna, ei suinkaan diplomaattien toimesta, vaan proletariaatin... Euroopan liittotasavalta - Euroopan Yhdysvallat-  siinä meillä on päämäärä...Talouselämän kehitys vaatii kansallisten rajojen poistamista... Vain Euroopan liittotasavalta voi taata rauhan".

Kirjoittaja on Lenin-museon johtaja Aimo Minkkinen

 

 

Esko Helle: Yhteistyö välttämätöntä

Lauantai 2.5.2009 klo 9:00

Ihmiset, tavarat, keksinnöt, tavat ja aatteet ovat aina kulkeneet valtioiden rajojen yli, ovat rajat olleet matalia tai korkeita. On tehty sopimuksia valtioiden (hallitsijoiden) kesken, sovittu säännöistä.

Mm. Kansainvälinen Televiestintäliitto on perustettu jo 1865 ja Maailman Postiliitto 1874. YK:n siipien suojissa on kymmeniä kansainvälisiä järjestöjä.

Yhteistyö kansallisten rajojen yli on välttämätöntä. Suomen yhteiskunta pysähtyisi, jos tavaroiden, palvelujen ja tiedon kulku yli raja loppuisi. Vasemmistolaisuuden yksi perusulottuvuus on aina ollut kansainvälisyys.

Muutama vuosi sitten Suomi oli mukana yli 1300 kansainvälisessä sopimuksessa. Euroopan unioni on yksi näistä. Se poikkeaa monesta muusta laaja-alaisuutensa vuoksi. Mutta se eroaa niistä myös siksi, että EU:ssa poliittisilla päättäjillä on valmisteluvastuuta ja -valtaa.

EU on olemassa oleva. Mitä EU:ssa päätetään ja mitkä asiat ovat etusijalla riippuu politiikasta, poliittisista voimasuhteista. EU-parlamentin vaikutusvalta on jatkuvasti kasvanut. Sen myötä EU:n päätöksenteossa kansalaisten perusoikeudet, ay-liikkeen näkemykset ja ns sosiaalinen ulottuvuus ovat korostuneet.

Viimeisin esimerkki on se, kun Euroopan parlamentin enemmistö ei hyväksynyt työolojen huononnusdirektiiviä ja äänesti kumoon näin myös Suomen porvarihallituksen ajaman mahdollisuuden poiketa 48 viikkotunnin enimmäismäärästä.

Monista heikkouksistaan huolimatta myös paljon parjattu "Lissabonin-sopimus" lisäisi parlamentin valtaa, sosiaalista ulottuvuutta, perusoikeuksien korostamista ja toisaalta vähentäisi oikeusistuimien poliittista valtaa.

Vaalit ratkaisevat EU:n kehityksen suunnan. Poliittisten ryhmien voimasuhteet ovat kaiken a ja o. Suomalainen porvari on ensisijaisesti porvari Brysselissäkin. Saavatko oikeistolaiset "vapaan markkinatalouden" edustajat lisää kannatusta vai kykeneekö politiikan vasen laita kanavoimaan talousmyllerryksen aiheuttaman tyytymättömyyden omakseen.

Passiiviset ratkaisevat. Suomen rikkaimman kunnan, Kauniaisten, asukkaat äänestävät paljon innokkaammin (edusk. 85 %, EU-v 69%) kuin vasemmistolaisten kuntien, mm Kemin (64 % ja 35 %) ja Karkkilan (67 % ja 40 %) asukkaat. Ja se on näkynyt porvarien kasvaneena valtana.

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja, Suomen edustaja konventissa Esko Helle.

Jyrki Sinisalo: Mitä taide on? Mikä on taiteen tehtävä?

Perjantai 1.5.2009 klo 9:00

Kun puhutaan taiteesta kysymys on myös taidosta. Kysymys on ennen kaikkea kokemisesta. Taiteeksi ei riitä pelkkä esteettisyys, taiteella tulee olla jokin syvempi merkitys. Taide on ajatuksia herättävä, keskusteleva, toimii peilinä, ei anna valmiita vastauksia.

Mielestäni taiteen tehtävä ei ole jäljitellä todellisuutta, vaan tuoda erilaisia asioita näkyväksi, koettavaksi, havaittavaksi, mahdollisesti jollakin uudella tavalla, joka herättää kokijan asian äärelle. Taide pitää sisällään arvoja, tarinoita ja ajatuksia.

Taiteen tehtävänä on osoittaa, miltä tämä kansa ja maa näyttää.

Taide heijastaa vallitsevaa yhteiskuntaa, kokijat ovat sen keskellä.

Usea suomalaisen kuvataideteos on Venäjän vallan ajalta. Moni tämän ajan työ pitää sisällään poliittisen tai yhteiskunnallisen viestin. Eetu Iston vuonna 1899 maalaama Hyökkäys oli aikansa ehkä poliittisin ja samalla tärkein kuva  käydessämme kamppailua sortovaltaa vastaan. Kuva kiellettiin ja sitä jouduttiin jakamaan salaa. Tämän päivän suomalaiselle kuva on tuttu, puhutteleva ja ajatuksia herättävä. Voisiko lakikirjan paikalla olla raha? Mitä kotka voisi edustaa - ahneutta?

Mikä on tämän päivän puhutteleva taideteos?

"Pääministeri Matti Vanhanen arvosteli kärkevin sanoin Suomen Kansallisteatterin Tuntematon sotilas- esitystä. Pääministeri jatkaa siten samalla linjalla kuin valtiosihteerinsä Risto Volanen, joka myös paheksui esitystä näkemättä sitä."(HS. 22.12.2007) "Ruuskanen huomauttaa, että Smedsin näytelmät nostavat esiin ristiriitoja, joiden keskellä ihmiset elävät. Tavoitteena on ollut saada aikaan keskustelua yhteiskunnallisesta tilanteesta, taiteesta ja taiteen rajoista ja vaikutusmahdollisuuksista." (Teatteri-lehden päätoimittaja Annukka Ruuskanen HS. 19.12.2007)

Taideyhteisö älähti varsin kiivaasti pääministerin ja valtiosihteerin ilmaisemiin mielipiteisiin. Volanenhan muutti käsitystään nähtyään esityksen, entä pääministeri. Tuliko isokin kolhu pääministerin kylkeen, taiteen arvottamisesta, näkemättä sitä?

Voiko taidetta arvottaa ja määritellä kokematta sitä? Osallistuuko taiteen määrittelyyn, arvottamiseen vain taideyhteisö? Ketä tällaiseen yhteisöön voi kuulua?

Tuntemattoman sotilaan esitykset jatkuvat syksyllä. Suosittelen.

p.s. Ota pesukone mukaan.

Kirjoittaja on valosuunnittelija Jyrki Sinisalo.