Koko kansan kaunoliike

Lauantai 28.1.2012

Kannatan aina asioiden ja tavaroiden uusiokäyttöä. Nytkin suunnittelen itselleni kattolamppua kaikennäköisestä romusta - uusiokäytön onnihan on, että saa luoda uutta käyttöä vanhalle. Uusiokäytön hyvä puoli on myös, että voi ottaa epäonnistumisen riskejä aivan eri tavalla kuin kaupan hyllystä  uutena hankittujen, kotona karmeiksi ja suoraan komeron perukalle häviäviksi osoittautuvien tavaroiden kohdalla. 

Harvoin uusiokäyttö on kuitenkaan yhteisöllistä. Siksi olikin ilo törmätä uusiokäyttöön, joka on sekä kekseliäs uusi tapa käyttää vanhaa että ylistys kansanliikkeelle ja demokratialle.

Kuluvan viikon aikana on Helsingin kerrostalojen ikkunoihin ilmestynyt jouluvaloja - kakkoseksi väännettynä. Ensin niitä sattui silmiin yksi. Ja eilen bongailin niitä jo eri puolilla Helsinkiä useampia.  Upea osoitus siitä, että ihmiset ottavat ylpeästi kantaa ja pitävät osallisuuden liekkiä yllä.

***

Upeata oli myös ihailla kansallista kaunoliikkeen uusiokäyttö Kansallisbalettimme juhliessa 90-vuotista taivaltaan. Juhlagaala  oli hyvä läpileikkaus menneistä menestyksistä ja tästä päivästä. Näytepaloista jäi esteettinen nälkä nähdä ja kokea kokonaisuuksia - erityisesti Tuonelan joutsen  ja Seitsemän veljestä -balettien näytteet avasivat ainakin minulle uusia ovia kahteen kansallisraamattuumme.

Gaalan helmiä olivat kuitenkin illan lopuksi lavalle parveilleet 180 balettikoululaista.  Nuorimmat, vasta natiaisen kokoiset pojat ja tytöt uhmasivat tanssillaan taannoista populistista tahtotilaa lakkauttaa tämän maan oopperat ja baletit. He olivat elävä muistutus siitä, että yhdellekkään populistille ei saa antaa valtaa sammuttaa noiden alle kouluikäisten intohimoa ilmaista itseään ja herättää tunteita muissa.

Perusnaisen paikka

Sunnuntai 22.1.2012

Eduskunnassa perusnaisen paikka on kellarissa. Siis, jos perussuomalaisten eduskuntajärjestelyjä on uskominen. Muissa puolueissa Eduskunnan ryhmäkansliakerroksen kiistaton asukas on eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueiden varsinaiset puheenjohtajat tyytyvät riviedustajien tapaan tavallisiin työhuoneisiin muissa kerroksissa.

Mutta perussuomalaisilla kaikki on toisin. Herra puheenjohtaja huseeraa ryhmäkansliaa ja ryhmän rouva puheenjohtaja juoksee portaita päästäkseen eduskuntaryhmien puheenjohtajien palavereihin ja keskinäisiin neuvotteluihin.

Sitkeän huhun mukaan kyse on siitä, että herra puheenjohtajan on kontrolloitava kaikkea - myös naispuoleisen ryhmänpuheenjohtajan työtä.

***
Tammikuussa perusnaisen paikka on alennusmyynneissä, laihdutuskuurilla ja jumpassa. Mediat tihkuvat ristiriitaista mielikuvaa naiseudesta.

Alennusmyynneistä metsästetään syksyllä ja jouluna pyöristyneille muodoille verhoa. Ja laihdutuskuurilla ja jumpilla taas metsästetään sitä bikinikautta - joka samojen lehtien mukaan ei kuitenkaan oikeasti ole aikuisen perusnaisen juttu. Kokovartalosukelluspuku ja erilaiset mummokalsarit kun silottavat naisen ikääntynyttä pintaa bikineitä paremmin.

***
Kotona perusnaisen paikka on puolison vierellä edustamassa. Ainakin presidenttikandidaattipuolison.

***
Palkkahaitarissa perusnaisen paikka on pääsääntöisestä 0,8:n kohdalla ja silpputyösuhteissa.

Naisen on oltava missimittainen, kiiltokuvan kaunis ja kiukkunen pärjätäkseen pärjätäkseen vähemmän missimittaisille miehille. Kilttien kitukasvuisten pullukoiden taistelu oikeudenmukaisemmasta palkasta saa palkakseen vain säälipisteitä, jotka eivät näy naisen jääkaapissa.

***
Hyvällä säkällä perusnaisen paikka on hyvän kumppanin sydämessä. Vaikka väkivalta ja riidat värittävätkin monen perusnaisen arkea, on myös onnekkaita, jotka saavat rinnalleen elämänkumppanin, joka haastaa, tukee ja rakastaa ja odottaa samaa naiselta.

Tänäkin aamulla huomasin jälleen kerran kuuluvani noihin perusonnellisiin perusnaisiin. Sunnuntaini kun alkoi hymyllä ja hyrinällä kumppanini kainalossa.

Isän kuolema

Maanantai 2.1.2012

Kolmatta kertaa hän ei enää huijannut märkää kuolemaansa. Viimeisinä minuutteinaan hänen silmiensä ohi eivät lennelleet muistot lapsuudesta, Leningradista, puolisosta, lapsista. Hänen koko tietoisuutensa keskittyi vain kahden tapahtuman ympärille. Suojärvelle Ivalon yläpuolella ja Inarijärven aalloille. Lappia hän oli rakastanut aina. Ja sinne hän oli vienyt perheensäkin aina, kun taloudellinen tilanne oli sallinut kalliit matkat pohjoiseen.

Mutta Lappi oli yrittänyt riistää hänen henkensä kahdesti. Uintiretkellä suojärvellä ja myrskyävää Inarijärveä ylittäessä.

Hän muisti seuranneensa oman kamppailunsa aikana myrskyaaltojen kanssa kisaavaa uroshirveä, joka vain muutamia metrejä ennen rantaa huuhtoutui veden pinnan alle nousematta enää hengittämään.

Hän oli selättänyt suojärven ja Inarin aallot. Mutta ennen tätä hän ei ollut ymmärtänyt uroshirven tyyneyttä lopun edellä. Kuinka sen katse oli pyyhkinyt yli maiseman ja todennut, että nyt on hyvä.

Oli kohtalon ivaa, että hänen loppunsa tapahtui Vääräjärvellä. Kaukana hänen rakastamastaan Lapista.

Juuri ennen, kun hän vajosi jäiden alle, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä, joiden virta ei pysähtynyt edes ruumishuoneella ennen kuin hänen tyttärensä pyyhki ne pois vapisevin käsin.

Ja 300 sähköpostia myöhemmin

Perjantai 2.12.2011

Tietotulvayhteiskunnassa hukun aika ajoin sähköpostisokkeloihin. Tilannetta ei helpota vähäänkään se, että satun olemaan parillakin aika vilkkaalla keskustelulistalla. Ja vaikka kyseiset sähköpostit tulevatkin henkoht-osoitteeseeni, niiden tulva alkaa vastauspyyntöhuhuilujen myötä tunkeutua myös työpostiini.

Parin viime viikon aikana olen juossut sopimusneuvotteluissa, koulutuksissa, vuosikokouksissa ja palkintojenjakotilaisuuksissa edustammassa työnantajiani. Ja vaikka verkostoitumisen kannalta nämä juoksut ovat mitä parhainta antia, työpäiväni ovat pirstoutuneet niin pieniin osiin, että pääsen kokoilemaan arkeani vasta perjantai-illan jo sarastaessa.

Ja ensi töikseni törmään viikon sisällä tulleisiin 390 sähköpostiin. Nyt 300 tietoisuuteeni purettua tekstiä myöhemmin, silmäni yksinkertaisesti kieltäytyvät vastaanottamasta enää yhtään uutta tietoa ja aivoni lakkasivat jo ajat sitten työstämästä päivämääriä, kysymyksiä, vastauksia ja ideoita, joita sähköpostit väistämättä pitävät sisällään.

Aivojumppani on johtanut aivolakkoon. Harmaat aivosoluni yksinkertaisesti rynnivät barrikadeille lepohetken toivossa.

Onkohan johonkin hyvän työntekemisen tavan omasäätelyetiikkaan kirjattu pakollista aivolomaa?

Ohikiitäneelle paratiisilleni

Keskiviikko 9.11.2011 klo 21:53

Matkustin tänään kaksi kertaa junalla kotini ohitse. Sen paratiisin, jonka saavutin hetkeksi Pispalassa. Ensimmäisessä ja ainoassa kymmenistä elämäni asunnoista, jonka olen elänyt kodikseni. Lintukodokseni. Hiljaisuuden lehdokseni. Turvasatamakseni. Voimaannuttajakseni.

Yöllä ohi kiitäessäni näin ikkunassa uusien asukkaiden valot. Ja vaikka unelmani päättymisen todistaminen onkin aika karvasta, en voinut olla hymyilemättä.

Pala parasta elämääni, kotini Pispalassa, eli omaa elämäänsä. Niin kuin se oli elänyt ennen kuin minä vierailin sen seinien sisällä. Ja niin kuin se toivottavasti tulisi elämään näiden uusien asukkaiden jälkeenkin.

En tiedä, voiko jonkin niin materiaalisen asian kuin asunnon sanoa hyrisevän elämänilosta. Mutta kiiruhtaessani valaistujen ikkunoiden ohitse, olin vakuuttunut, että unelmani oli saanut vain toiset toteuttajat.

Petini on linnani

Sunnuntai 6.11.2011

Huokasin hetki sitten, että minne kokonainen komppania sosiaalisen elämäni palasia katosi. Tätä nykyä vapaa-aikani nimittäin mahtuu 200x80 senttimetriin. Omaan puoliskooni parivuoteestamme.

Tuntuu siltä, että viimeiset kuukaudet olen vaeltanut aamulla töihin ja töistä kotiin ja suoraan petiin. Sängystäni on tullut koko vapaa-aikani keskus. Avaan television ja tuijotan sitä - sängystäni. Syön iltapalaa - sängyssäni televisiota katsoen. Selaan nettiä - sängyssäni. Pelaan pasianssia - sängyssäni. Luen pätkiä juuri sillä hetkellä kesken olevasta kirjastani - sängyssäni. Ja käyn harvat työn ulkopuoliset päivittäiset keskusteluni - sängyssäni.

Petini on aina ollut linnani. Mutta linnani luonne on muuttunut aiemmasta.

Edellisessä elämässäni juhlin harvoja vapaitani - nukkumalla ja lorvimalla sängyssäni. Kun työkseni olin yleensä kuusi päivää viikossa ylisosiaalinen aamuseiskasta lähes puoleenyöhön, sinä ainoana vapaapäivänäni en halunnut ja jaksanut tavata ketään, en aktivoitua mihinkään, vaan halusin ainoastaan nauttia laiskoista aamuista, sängyssä nautitusta kahvista, hiljaisuudesta, tv:n saippuasarjoista.

Nyt tuo sama petini paratiisi ahdistaa. Siinä missä ennen uneksin petini pumpulitaivaasta, nyt haaveillen pääsystä irti petikierteestäni. Elän siis jälleen kerran todeksi sitä viisautta, että pitää varoa, mitä toivoo.

Hänen olemassaolonsa happi

Lauantai 22.10.2011

Hääpäivämme aattona heräsin hämmentyneenä, eikä kukaan osannut kertoa, miksi? Mieheni lepäsi sylissäni ja hänen ihana tuoksunsa ja lämpönsä levisi sieluni jokaiseen sopukkaan. Hänestä oli tullut elämäni. Aurinkoni, joka saneli pelkällä olemassaolollaan, koska minun oli hyvä hengittää. Eksyin, jos hänen olemassaolonsa happi ympärilläni kävi vähiin.

Tiesin olevani onnekas. Mutta olinko onnellinen?

Siitä en voinut olla varma. En ainakaan yksin. Sillä en enää aina tiennyt, koska hän alkaa ja minä lopun. Ja tuo olotila oli minulle ennen niin vieras, että se herätti minussa pelkoa.

Eheytymisiä

Maanantai 27.6.2011

Elämä on aika kummallinen juttu. Välillä se heittelee myrskyn lailla. Ja välillä kaikella tuntuu olevan tarkoitus.

Viikko, pari sitten murehdin, ettei 26 vuodestani politiikassa jää mitään käsin kosketeltavaa omiin kouriini. Vain muutamia kirjauksia hajanaisiin pöytäkirjoihin, muistoja ihmisistä ja tapahtumista. Ja kasa vihkoja, joihin tehdyistä muistiinpanoista ei apteekkarikaan ota selvää.

Mutta tänään tilanne on toinen. Yht'äkkiä vuosien aikana kertyneillä kokemuksillani, koulutuksillani, luottamustehtävilläni, intohimoillani ja harrastuksillani on taas jokin tarkoitus. Uusi työni Suomen Näytelmäkirjailijaliitossa. Ja olen jälleen ehjä.

Itsetuntoni eheytymisen lisäksi myös ajankäyttöni eheytyi. Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan voin kehua eläväni normaalia aikuisten elämää, jossa työ ja vapaa-aika aidosti vuorottelevat.

Yksi mielipide ei edusta koko kansaa

Lauantai 30.4.2011

Nykyaikaisen demokratian kivijalka on kaikkien osallisuus, moniäänisyys ja mielipidevapaus. Soinilaisessa retoriikassa tämä kivijalka on typistetty vuoresta hiekanjyväksi.

"Suomen kansa on puhunut, pulinat pois", hokee Soini. Ja yrittää mitätöidä suvaitsevaisuuden, yhdenvertaisuuden ja solidaarisuuden puolesta huolestuneet.

Kyllä. Kansa on puhunut. Tai ainakin osa kansasta. Äänioikeuttaanhan käytti vain seitsemän kymmenestä. Äänioikeuttaan käyttäneistä puolestaan kahdeksan kymmenestä ei äänestänyt perussuomalaisia.

Soinin sloganlogiikalla siis 16 prosenttia kansasta on Suomen kansa. Keitä me muut äänestäjät sitten olemme? Keitä taas ne suomalaiset, jotka eivät ääntänsä käyttäneet?

Todennäköisesti soinilaisesta kansastakin joku joukko on eri mieltä johtajansa kanssa ainakin yhdestä asiasta, olipa sitten kyse ydinvoimasta, kulttuurista, Natosta, abortista, uskonnosta, rasismista,... 

Ainakin toivon, että Soini hartaana kristittynä lähimmäisenrakkaudessaan ajattelee maahanmuuttajien ihmisarvon kuinnioittamisesta toisin kuin seurakaverinsa setä Hakkarainen.

Vaalit osoittivat aivan varmasti kuitenkin ainakin sen, että kahdeksan kymmenestä äänestäjästä on eri mieltä kuin Soini. Tämä joukkio toki pieneni näissä vaaleissa merkittävästi edellisiin vaaleihin verrattuna, mutta on silti moninkertainen soinilaisiin verrattuna.

Vaalitulos myös osoitti kiistämättä sen, että Soini on vahva mielipidevaikuttaja. Hänen erikoistaitonsa on kiteyttää omat mielipiteensä muutamaan sanaan. Luoda monimielisiä iskulauseita ja toimittajien monistamia otsikoita. 

Soini on myös taitava kärjistämään kaikki vastaukset kylläksi tai eiksi. Ja tuottamaan puhetta ilman konkreettista ratkaisuja. Samaan toki pystyy moni muukin poliitikko.

Aina avatessaan suunsa julkisuudessa Soini kuitenkin ilmaisee mielipiteensä - joko puolueen puheenjohtajana tai ihan itsenänsä. Ja siihen hänellä on täysi oikeus, kuten Soini itsekin usein toteaa.

Toisille Soini ei kuitenkaan tunnu suovan samaa. Soinilla oli nimittäin varaa todeta Ylen ykkösaamussa taannoiseen suvaitsevaisuusmielenosoitukseen osallistujista, että "raja menee siinä, ettei ryhdy omaa mielipidettään muille tuputtamaan". 

Soinilla on oikeus ilmaista mielipiteensä myös muiden mielipiteiden ilmaisemisoikeudesta. Kansan vallan kannalta on kuitenkin vaarallista, jos yksittäinen, näkyvällä paikalla oleva poliitikko tai puolue alkaa systemaattisesti väittää, että yksi mielipide edustaa koko kansaa ja toisaalta arvioimaan, mitä mielipiteitä saa ilmaista ja missä. Silloin kyse ei enää ole kansan vallan kunnioittamisesta, vaan sanelusta.

Soini onkin avoimen ristiriitainen suhteessaan mielipidevapauteen. Tässäkin - kuten muussakin Soinin retoriikassa - meidät suomalaiset jaetaan meihin ja niihin.

Itse ilmeisesti olen "niitä", joihin Soinin retoriikassa pätevät eri oikeudet ja säännöt kuin soinilaiseen kansaan. "Niihin" kuuluminen on muuten tässä kohden asia, josta olen aika ylpeä.  En ole koskaan hyväksynyt yksisilmäisyyttä tai ihmisyyden ja kulttuurin typistämistä yhteen muottiin.

Samaisessa ykkösaamussa Soini jatkoi, että "ei ole olemassa väärää poliittista mielipidettä", viitateten tosin vain oman poliittisen ryhmänsä sisäiseen oikeuteen erilaisiiin mielipiteisiin.

Suomen kansa ja sen edustajat ovat kuitenkin ilmaisseet perustuslaissamme, erilaisissa kansainvälisissä ihmisoikeusitoumuksissamme ja rikoslaissamme, että on olemassa myös poliittisia mielipiteitä, jotka ovat vääriä. Niitä ovat muun muassa eriarvoistamiseen, syrjimiseen, ihmisarvon riistämiseen ja ihmisryhmään kohdistuvaan vihaan kiihottaminen.

Politiikassa ei ole omantunnonkysymys edistää kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia, ihmisarvoa, mielipidevapautta ja yhdenvertaisuutta, vaan se on perustuslakiin kirjattuja jokapoliitikonvelvollisuuksia. Vähintään tähän Soinin & kumppaneidenkin on sitouduttava edustaakseen edes hiukan enemmän koko kansaa.

Iso ongelma demokratialle kuitenkin on, että lähes kolmasosa äänioikeutetusta kansasta ei puhunut, vaikka Soini toisin väittää.

Edes politiikan pelastajana esiintyvä Soini ei saanut näitä ihmisiä liikkeelle, kuten eivät hänen parjaamansa vanhat puolueetkaan näissä tai edellisissä vaaleissa. Nukkuvien kohdalla jokaisen poliittisen puolueen ja sen edustajan on syytä katsoa peiliin. Myös Soinin.

Tunteiden aalloilla ja menneisyyden lajittelua

Tiistai 19.4.2011

Eilen meni tunteiden aallokossa rypemiseen. Sosiaalisuus ja yhteydenotot eivät olleet ensimmäisenä mielessäni.

Yöttömän yöni jälkeen kaappasin aamulla mum miähen kuskiksi ja pörräsimme Hesaan tyhjentämään työhuoneeni eduskunnassa. 

Matkan porasin kuin vesiputous. Hetken hillityn jaksoni aikana pysähdyimme kaffelle. Onneksi matkassa oli aurinkolasit, sillä joka kerta, kun armas mum miäs yritti aloittaa puhetta säästä tai muusta, vesiputoukseni käynnistyi.

Perillä lajittelimme yli kahdeksan tunnin ajan kahdeksaa työvuottani pääosin eritavalla hävitettäviin ja vain murto-osa sailytettäviin. Putsasin myös kaksi tietokonetta itsestäni ja kahdeksan vuoden työstäni.

Tuhansien papereiden, kirjojen ja hallitusesitysten läpisilmäily oli terapeuttista. Puolen päivän jälkeen jo jotku omat sivumerkintäni alkoivat pateettisuudessaan naurattaa. 

En ollut puhdistustyössäni ainoa ex-kollega. Olikin ihana saada puhua Ojansuun Kirsin kanssa, joka oli samoissa puuhissa.

Kun autoilimme pois eduskunnan kellareista, nostin Mannerheimin tiellä silmäyksen entisen työpaikkani komeaan julkisivuun. Hieno työpaikka täynnä hienoja ihmisiä - jatkossakin. 

Erityisesti jään kaipaamaan eduskunnasta aamurutiiniani: kävellessäni valiokuntaan mutkittelin sen verran, että sain vaihtaa aurinkoisia aamunavauksia virastomestareiden, kahvilatyöntekijöiden, postin ja matkatoimiston työntekijöiden kanssa. Juuri he saivat iloisilla kommenteillaan aamuni kukoistamaan.

Yöllä palasimme ison lastin kanssa Pispalaan. Huomisen jälkeen Eduskunta katkaisee yhteyteni maailmaan.

(T)Yötön yö

Maanantai 18.4.2011

Vietin yöttömän yön. Vaikka luulinkin olleeni jo viime syksystä lähtien henkisesti varautunut menettämään pestini Eduskunnassa, en sittenkään tainnut olla siihen varautunut tarpeeksi hyvin.

Yön ensimmäiset tunnit menivät miettien, kelle kaikille ilmoitan yhteistietojeni muuttumisesta ja minkä uuden sähköpostiosoitteen hankin. Toiset pari tuntia meni asuntolainani järjestelyjä pähkäillessä.

Lisää tunteja kului seuraavan kahden päiväni ohjelmien uudelleenjärjestelyssä, jotta saan kerättyä loput kimpsuni ja kamsuni eduskunnan työhuoneesta ja toisaalta toimitettua eduskuntaan tietokoneen, puhelimen ja muun atk-tavaran.

Lopun yön täytin te-keskukseen ilmoitusta työnhakijaksi. Sitä helpotti, että 1990-luvun kahden pitkän työttömyysjaksoni aikaiset tiedot ovat säilyneet netissä.

Ja vaikka reiluun kymmeneen vuoteen vietinkin ensimmäisen (t)yöttömän yöni, auringon nousun kullatessa puiden latvoja ikkunan ulkopuolella tajusin, että minä selviän. Mum miäs on tukenani. Samoin ihanat ystäväni ja sukuni.

Itse asiassa toivuttuani shokistani edes hiukan, ajattelin, että tämä on uusi alku kaikkien niiden elämäni alkujen joukossa, jotka alun harmauden jälkeen johtavat johonkin mukaansa tempaavaan.

Merja Kyllönen: Seuraavan eduskunnan sitouduttava ajamaan työttömien perusoikeuksia

Tiistai 12.4.2011

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Merja Kyllönen kiinnittää eduskuntakauden päättäjäispäivänä Helsingissä huomiota selkeisiin epäkohtiin työttömien perusoikeuksissa. Muun muassa perustuslain liikkumisvapaus tulee kyseenalaiseksi säännöksessä, jossa rajoitetaan työttömän oikeutta matkustaa. Vasemmistoliitolle on ollut suuri pettymys, ettei sinivihreä hallitus ole korjannut perusturvan suurimpia epäkohtia, ei vaikka hallituksessa on neljä vuotta istunut perustulopuolue Vihreät.

Vaikka taloudellisesti kovin monella työttömällä matkustusmahdollisuutta ei olekaan pienten päivärahojen ja mitättömän työmarkkinatuen vuoksi, niin silti perusoikeuksien rajoittaminen aikana, jolloin digitaalisin välinein ihmisen voi tavoittaa lähestulkoon mistä tahansa maailmakolkasta, tuntuu kivikautiselta. Lisäksi kyse on siitä, että työttömälläkin tulee olla oikeus yhteisiin lomiin perheensä kanssa myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Työttömiä koskevan taloudellisen epätasa-arvon korjaamiseksi ei ole tehty yhtään tasokorotusta 15 vuoteen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan perusturvan varassa elävien kotitalouksien tulot riittävät kattamaan vain noin kaksi kolmasosaa kohtuulliseksi katsotusta minimikulutuksesta. Minimikulutuksen kattamisen arvioidaan vaativan yksinasuvalta 575–660 euroa kuukaudessa asumismenojen jälkeen vuonna 2011. Tämän hetken työmarkkinatuki, peruspäiväraha ja toimeentulotuki ovat kaukana tästä tavoitteesta. Siksi Vasemmistoliitto on sitoutunut ajamaan 750 euron verotonta perusturvaa myös työttömille seuraavalla eduskuntakaudella, Kyllönen toteaa.

SYL ja SAMOK: Vasemmiston ehdokkaista 100 prosenttia haluaa opintotuen indeksiin heti ensi vuoden alusta

Keskiviikko 23.3.2011

Kaikkien vaalipiirien ja kaikkien nykyisten eduskuntapuolueiden ehdokkaista 94 prosenttia haluaa sitoa opintotuen indeksiin heti vuoden 2012 alusta lähtien. Luku perustuu Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry:n yhteistyössä ylioppilas- ja opiskelijakuntien kanssa tekemään laajaan soittokierrokseen, jossa opiskelijat tavoittivat 84 prosenttia eduskuntapuolueiden ehdokkaista eli 1415 henkilöä.

”Näillä lupauksilla voimme uskoa siihen, että opintotuki sidotaan indeksiin heti ensi vuoden alusta. Tämä tulos ei jätä puolueille eikä ehdokkaille varaa venkoiluun, opiskelijat on huomioitava seuraavassa hallitusohjelmassa”, SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi iloitsee.

Puolueittain tarkasteltuna opintotuen sitoisi indeksiin 1.1.2012 lähtien:

KD 96 %

KESK 89 %

KOK 83 %

PS 94 %

RKP 98 %

SDP 95 %

VAS 100 %

VIHR 99 %

Opiskelijoiden tavoitteena on indeksikorotuksen myötä varmistaa se, ettei opintotuen ostovoima laske kustannusten nousun myötä.

”Ostovoiman säilyttäminen on tärkeää, kun puhutaan pienimmistä vähimmäisetuuksista. Opiskelijan taloudessa jokaisella eurolla on merkitystä”, SAMOKin puheenjohtaja Helmi Selamo vahvistaa.

Puolue- ja vaalipiirikohtaiset tarkemmat luvut on saatavissa kampanjasivulta osoitteesta www.opintoraha.fi.


Lisätietoja:

SYL:n varapuheenjohtaja vpj. ja vaalivastaava Jarno Lappalainen, p. 044 906 5005

SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi, p. 044 906 5007

SAMOKin puheenjohtaja Helmi Selamo, p. 050 389 1000

SAMOKin varapuheenjohtaja Joona Räsänen, p. 050 389 1005

Kampanja Facebookissa: www.facebook.com/indeksiin

Tavisten talossa

Torstai 17.3.2011

Nukuin aamulla läpi Euroopan. Viime yönä tein kirjoitushommia puoli neljään. Ja aamulla piti herätä puoli kuusi.

Siispä torkuin käytännössä koko lennon Helsingistä Lontooseen matkallani Tavisten taloon eli House of Commonsiin.

Perillä naapurihuoneessa brittikollegat väittelevät lahjonnasta, korruptiosta, veronkierrosta ja rahanpesusta. Mutta minä olen täällä brittien eduskunnassa tapaamassa kymmeniä kollegoitani 17 eri eurooppalaisesta parlamentistä.

Verrattuna tuoreeltaan Afganistanissa tapaamiini ihmisiin näitä eurooppalaisia kansanedustajia täällä ei ehkä voi kutsua yltiörohkeiksi. 

Harvan, jos kenenkään heistä henki on vaarassa, jos he päättävät avata suunsa aroista perus- ja ihmisoikeusasioista. Mutta hattua nostan silti heille.

Näitä kollegoitani nimittäin yhdistää halu taistella tuulimyllyjä vastaan. 

Tapaamisemme tarkoitus on lisätä tietoa sekä rohkaista ja voimaannuttaa eri maiden kansanedustajia puhumaan seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja siihen liittyvistä oikeuksista omissa eduskunnissaan. Itse pääsen näissä asioissa helpolla. 

Olen nimittäin tällaisissa tapaamisissa sen mallimaan edustaja, johon positiivisesti viitataan. Onhan ulko-, kehitys- ja terveyspolitiikkamme ainakin sanojen tasolla jo kauan sitten tunnistanut tasa-arvon merkityksen, seksuaalisuuteen liittyvät oikeudet,  hiv/AIDS -työn tarpeen ja hiv-postiivisten ihmisoikeudet sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen maailmanlaajuisen erittäin haavoittuvan aseman.

Mutta kollegoistani iso joukko tulee erittäin vanhoillisista maista, joissa tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja seksuaalioikeuksien edistämistä pidetään omantunnon asiana. Ei siis jokapoliitikon velvollisuutena, kuten onneksi perustuslakimme mukaisesti Suomessa on asia laita.

Tosin paistatteleehan Suomessakin joukko äärikonservatiivisia poliitikkoja yhdenvertaisuuden vastaisen ja homofobisen työnsä äärellä. Mutta silti...

Populistiksi ei yhtäkään tänään Lontoossa tapaamani kansanedustajaa voi syyttää, ei myöskään vastuunpakoilijaksi tai ihmisvihaan yllyttäjiksi.

Eurooppalaisilta kolleegoiltani saan aidosti uskoa siihen, että Tavisten talossa, yhteisessä Euroopassamme on vielä poliitikkoja, jotka uskaltavat laittaa itsensä isoissa periaatteellisissa arvokysymyksissä peliin, vaikka se maksaisi seuraavissa vaaleissa heidän eduskuntapaikkansa. 

Hieno kokemus näin kotoisten vaaliemme alla.

Ps. Tätä kirjoittaessani naapurihuoneen brittikollegat vaihtoivat väittelynsä kohteeksi sen, onko varhainen puuttuminen lapsen elämään tehokas...

Ps2. Onko varakreivi suomalainen termi? On tai ei, tavisfiilis laski juuri, kun kuulin parlamenttikierroksemme isännän tittelin.

Ps3. Ja ennen kuin sain tämän verkkoon väittelyn kohteeksi vaihtui Lähi-Itä.

Ja ihan viimeinen Ps. Varakreivistä kuoriutui suuri Suomi-fani: sain häneltä ainoana omankieliseni alahuoneen esitteen ja yläkulmaan mikin.

To The Gatekeepers of Women´s Honor: an open letter from the Women of Afghanistan

Keskiviikko 16.2.2011

This is not the first time we have gathered here. These walls, this table, this stove, this teapot – how often they have witnessed our gatherings, our frustrations, our stresses. How often they have welcomed this group of frustrated women friends, activists, and allies.

How often they have heard us unload the same concerns: how fragile have been our gains, how meaningless have been the laws we’ve fought to have passed, how useless have been the policies we struggled to see implemented in this land where there is no belief in women’s rights.

Where a woman’s position in society is considered a mere extension of her role in her family and tribe, and where ethics and beliefs are exclusively understood through a masculine definition, for which women pay the price every day.

Today, the latest blow: women’s shelters. Let us recall the story. First, an uncredible media related to power circle report falsely decries women’s shelters as dens of prostitution and immorality. In response, the government creates a Commission of high level officials – none of them experts, none of them shelter managers, none of them having ever lived in a shelter – to assess the situation. They produce a biased and incomplete report, without discussing their findings with the shelters themselves or the experts and organizations who support them.

We, the women activists, are now accused by the government of having dis-honoured the national pride of the country by publicly exposing the egregious and often humiliating violations of rights that women are exposed to. This, they said, shames us in the eyes of the world. This? The revelation of human rights abuse? Not the widespread corruption, the failure of governance? Instead, what shames us is the age-old Afghan tradition of providing safe shelter to those who most need it, and fighting for the rights of the vulnerable? This shames us?

In an attempt to ‘mend’ these problems and divert international assistance from independent women’s shelters into a regularized government channel the government is using women ministry as tool of curtailing women’s rights. The minister is shamelessly accusing women group of corruption without presenting firm evidence or taking initiative of correcting where problem exist.

On other hand according to the January financial report of the government, most of the ministries have failed to spend even 50% of their national development budget. And now they want to transfer yet more money into a government system that can’t even cope with the money they already have.

But the biggest question is not the funding – at least not for Afghan civil society, and for women’s groups in particular (who have, by the way, routinely optimized their minimum budgets in the past, making the most out of every single dollar received, and whose own financial reports are testament to that). No, the biggest question is what will happen to the women.

Unfortunately, the grandiose vows to protect and respect women’s rights that were made in the London and Kabul conferences and through the Lisbon Declaration have hardly been translated into real action by the Afghan government and its international allies. In fact, since those vows were made, the government has slipped backwards in its commitments to women’s rights. And now we are to put the most vulnerable women of our society fully in the hands of the government??

The experience of running shelters in the last nine years shows that there have always been threats from state institutions and society’s informal power holders to both the women who run the shelters and those who seek refuge in them. These are not threats to cut funding, no. These are insidious threats; threats of betrayal of trust of the worst kind. For example, a 12 year old girl from Shindand

District in Herat recently sought refuge in a shelter, but the government, under pressure from a Member of Parliament, handed the girl back to her family who then cut her to pieces.

And her story doesn’t even stand out from the rest. Her story is common. Some of the women we know are taking huge risks – heroic risks – not only with their own lives but also those of their children, to find refuge from abuse in these small safe houses.

Some receive threats daily, hourly even. But the risk, for them, is worth it. These are women who have witnessed up close the torture and killing of other women, and have themselves been the victims of horrific abuse. They are already taking the maximum risk to escape it: they are putting everything on the line. Under this new regulation women would suffer even worse odds to protect themselves and their children. How can we allow that?

Today there is a woman in Takhar who is crying out and seeking justice against the powerful perpetrator who abducted, imprisoned, and then killed her daughter. The perpetrator is criminal nephew of an MP who right this moment is sitting in Parliament in Kabul, considered above law by the district authority. How much more blatant can this get?? Don’t you realize that every woman in Afghanistan knows that this is the situation? That for the Afghan government, this is considered normal??

Women who run shelters work every single day to safeguard the lives of their Afghan sisters, regardless of their politics and ethnicity, but are already up against tremendous odds in succeeding. Somewhere between 40 to 60% of all cases of known abuse are manipulated by an influential power holder, who uses his ability to pressure government to have his woman handed back over to her abusive husband or father from whom she sought to escape.

We ask our government – can you really take on the responsibility of safeguarding the lives of these women??

Will controlling women’s welfare, right down to their place of last resort, help you build your international image? Is this decision really made with the best interests of women in mind, even when you know that you rule the second most corrupt government in the world? Will this regulation be magically saved from the powerful and corrupt influences that infect every other part of your government? How could you do this? And more importantly, how can we make you stop it?

Afghan Women’s Network is an umbrella organization of women organizations, activists and human rights defenders in Afghanistan, with membership of over 5,000 individual women and over 75 non-government organizations.

Machaal Mahmoud: Kaksi yöhoitajaa toisi turvan vanhuksille

Torstai 10.2.2011

Vuonna 2007 Kaupin sairaalassa käytiin yötyön asioita perusteellisesti läpi. Silloin todettiin, että tarvitaan kaksi yöhoitajaa ja että sairaanhoitaja keskittyy sairaanhoidollisiin tehtäviin.

Osastoilla on monisairaita, vaativaa hoitoa tarvitsevia potilaita, joten puolitoista yöhoitajaa ei riitä, vaikka muutama potilaspaikka vähennettäisiinkin nykyisestä noin 40:stä potilaspaikasta per osasto.

Kun osastoilla on kaksi yöhoitajaa, on myös potilaille aikaa, jolloin myös potilaat ovat levollisempia ja rauhallisempia. Tämä ei yhden yöhoitajan kanssa onnistu, koska potilaille ei ole riittävästi aikaa ja he aistivat hoitajan kiireen ja väsymyksen sekä kokevat sen myötä turvattomuutta. Tällöin levottomuus lisääntyy huomattavasti.

Yhden yöhoitajan on myös lääkittävä potilaita herkemmin, koska ei riitä aika kaikkien potilaiden rauhoitteluun. Tällöin myös magneettiliivien käyttö lisääntyy potilasturvallisuuden takaamiseksi.

Osastolla tarvitaan kaksi kokoaikaista hoitajaa osastoille takaamaan potilaan ja henkilökunnan hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Unohtamatta omaisten huomioimista!

Potilaslähtöisesti on vaikea hoitaa, jos on riippuvainen jaetun hoitajan mahdollisuudesta tulla apuun, sillä hetkellä kun tarvetta on. Hoidon laatu kärsii ja inhimillisyys katoaa!

Yötyön tarkoitus on taata potilaille ensisijaisesti riittävä lepo ja uni sekä fyysinen ja psyykkinen turva. Jos nämä kriteerit eivät täyty, on potilaalta turha odottaa kuntoutumista ja jaksamista päiväsaikaan.

Tuleeko nyt vain yksi ongelma lisää? Kysehän on vain muutamista työntekijöistä, jotka muihin vuoroihin voitaisiin irrottaa. Kaupissa yli sata hoitajaa allekirjoitti adressin, jotta joka osastolla säilyisi kaksi yöhoitajaa.

Yötyön vahvuudesta tekee päätöksen henkilöt, joista kukaan ei ole valvonut talossa kertaakaan lähimenneisyydessä.

Talon johto perustelee yötyön tekijöiden vähentämistä tarpeella, saada päivä- ja iltavuoroon lisäväkeä hoitotyön tekijöiden vähyyden takia. Mutta tuoko muutama yötyöstä vähennetty todella helpotusta koko talon tarpeeseen? Mielestäni ei.

Aluehallintovirasto vaatii Kaupin sairaalan hoitajamääriä ajan tasalle. Ikäihmisten palvelujen lautakunnalle osoittamassaan huomautuksessa virasto edellyttää lisäksi raportointia tilanteen kehittymisestä.

Kirjoittaja on Tampereen Kaupin sairaalan vastaava yöhoitaja Machaal Mahmoud ja kirjoitus julkaistiin Aamulehdessä 10.2.2011.

Merja Kyllönen: Suomalaisen työn tulevaisuus

Torstai 20.1.2011

Suomessa tehtävää työtä uhkaa harmaaseen talouteen liittyvä epäreilu kilpailu. Maahamme virtaa työntekijöitä erityisesti Baltian maista ja Puolasta ja kuitenkin samaan aikaan työttömiä työnhakijoita maassamme riittää.

Epäreilu kilpailu syntyy silloin, kun vältetään noudattamasta Suomessa sovittuja työehtoja, kierretään veroja ja sosiaaliturvamaksuja. Harmaata, rikollista taloutta esiintyy paitsi rakentamisessa, myös teknologiateollisuudessa ja palveluissa. Kilpailuttamisen myötä sitä on tulossa myös julkisiin palveluihin. Jos kunnollista työehtojen ja verotuksen valvontaa ei ole, Euroopan unionin yhteismarkkinat voivat antaa lisää mahdollisuuksia erityisesti ulkomaille rekisteröidyille yrityksille epäreiluun kilpailuun.

Esimerkiksi tilaajavastuulla ja käännetyllä arvonlisäverolla on pyritty puuttumaan harmaaseen talouteen. Toimenpiteet eivät kuitenkaan ole tilanteen vakavuuteen nähden riittäviä. Surkeuden huipuksi hallituksen tuottavuusohjelma heikentää harmaan talouden torjunnassa elintärkeiden työsuojelun, tullin ja verohallinnon valvontamahdollisuuksia. Valtion tuottavuusohjelma on lisännyt kiirettä, heikentänyt työssä jaksamista, leikannut valtion työllistämistä ja ollut erittäin huonona esimerkkinä, kun tavoitteena on ollut työelämän inhimillistäminen.

Hallituksen omat toimet heikentävät yritysten toimintaedellytyksiä Suomessa. Suuret suomalaiset yhtiöt eivät investoi kotimaahan, vaan laajassa mitassa ulkomaille. Suuret kansainvälisesti toimivat suomalaiset yritykset ovat jälleen ilmoittaneet henkilöstövähennyksistä Suomessa, viimeksi muun muassa Nokia ja konepajakonserni Metso.

Konsultointi- ja suunnitteluyhtiö Pöyry aloittaa yt-neuvottelut ja aikoo siirtää toimintansa painopisteen Suomesta. Vuosien mittaan muun muassa puunjalostusteollisuus ja teknologiateollisuus ovat vähentäneet Suomesta tuhansia ja tuhansia työpaikkoja ja samaan aikaan laajentaneet toimintaansa maamme ulkopuolella. Myös valtio-omisteiset yhtiöt, kuten Stora Enso, ovat olleet tässä mukana. Tällä kehityksellä on merkittävän kielteinen vaikutus työllisyyteen Suomessa.

Työttömyys on korkealla, ja on pelättävissä, että jopa puolet pitkäaikaistyöttömistä jää pysyvästi työttömiksi ja ajautuvat vähitellen kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle. Nyt on saatava koko poliittinen kenttä mukaan toimiin, joilla kannustetaan suomalaisia yrityksiä investoimaan kotimaahan ja estetään epäreilu kilpailu. Sekä harmaa talous että toimintojen siirtäminen ulkomaille vähentävät verotuloja ja vaikeuttavat myös julkisen talouden rahoittamista.

Suomalaisen työn turvaamiseksi olemme haastaneet hallituksen välikysymyksellä. Keskiviikkona 17.11 ministerit vastaavat; Mihin tähänastista tehokkaampiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä suomalaisen työn puolustamiseksi ja julkista taloutta heikentävän, reilusti toimiville yrityksille ja niiden työntekijöille vahingollisen harmaan talouden torjumiseksi? Olethan sinäkin kuulolla, mitä suomalaisen työn suhteen aiotaan yhdessä tehdä, sillä tässä on kyseessä meidän kaikkien yhteinen tulevaisuus.

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen.

Vasemmistoliiton puoluehallitus: Vasemmisto haluaa uudistaa lapsilisät ja päivähoidon maksut

Keskiviikko 19.1.2011 klo 16:00

Vasemmistoliitossa pidetään käytyä lapsilisäkeskustelua nurinkurisena. Ongelmana eivät ole suurituloisten saamat lapsilisät, vaan pienituloisimpien jääminen niiden ulkopuolelle. Kaikkein pienituloisimmilla perheillä lapsilisä leikkaa toimeentulotukea, eikä auta lapsiköyhyyden vähentämisessä.

– Suurituloisten saamat lapsilisät ovat niin pieni summa, ettei uuden byrokratian ja leikkureiden luomisessa ole järkeä. Verotuksen pitää tasata tuloeroja, ei lapsilisien, toteaa Vasemmiston perhepoliittisen työryhmän puheenjohtaja Pia Lohikoski.

– Ongelmana ovat suurituloisten sijaan pienituloiset toimeentulotukea saavat, joilta lapsilisä jää käytännössä saamatta. Lapsilisästä on tehtävä etuoikeutettu tulo, jolloin se ei leikkaa toimeentulotukea.

Lapsiperheiden asemaa Vasemmisto haluaa parantaa laskemalla päivähoidon maksuja. Nollamaksuluokkaa on laajennettava, sekä laskettava reilusti kaikkien pieni- ja keskituloisten maksuja. Vasemmisto haluaa lisätä verotuksen progressiota, jolloin päivähoitomaksuista voidaan luopua lopulta kokonaan. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa julkiset palvelut rahoitetaan verovaroin, koska ne kuuluvat kaikille. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on säilytettävä.

Puoluehallituksen kannanotto kokonaisuudessaan:

http://vasemmisto.fi/ajankohtaista/kannanotot/1554

Lisätietoja: Pia Lohikoski, gsm. 050 362 9496, pia.lohikoski@helsinki.fi

Paavo Arhinmäki: Ihmisten terveys bisneksen edelle

Maanantai 17.1.2011 klo 18:27

Julkisten palveluiden luisumista yksityisen keinottelun piiriin ei voi hyväksyä. Vasemmisto vaatii, että laadukkaat terveyspalvelut kuuluvat kaikille, eikä palveluiden tuotantoon tuoda turhia välikäsiä.

Valtion ja kuntien tehtävänä on tuottaa ihmisille laadukkaita palveluita. Yritysten tehtävänä on tuottaa omistajilleen mahdollisimman suuri voitto. Terveyspalveluissa näiden kahden yhdistäminen on mahdotonta, kuten monissa suomalaisissakin kunnissa on jo saatu nähdä.

Vasemmisto haluaa panostaa kaikki terveydenhoitoon käytettävät verorahat tasa-arvoisiin ja laadukkaisiin julkisiin palveluihin. Nykyinen tilanne, jossa kasvava määrä verorahoja valuu lääkäriyritysten omistajien pussiin ja yhteiset julkiset palvelut rapautuvat, on korjattava, kun se vielä on mahdollista.

Kuntien yrityksiltä ostamat terveyspalvelut ovat paljastuneet kalliiksi. Yksityinen kuorii kermoja verokakun päältä ja jättää vaikeat ja kalliit operaatiot julkisen puolen hoidettavaksi. Laatu huononee ja hinnat nousevat.

Lähes kaikki Euroopan unionin maat käyttävät terveyspalveluihin Suomea enemmän rahaa. Riittävän henkilökunnan palkkaamisen lisäksi palveluiden laatua on nostettava kuuntelemalla asiakkaita ja antamalla työntekijöille valtaa työnsä sisältöön. Palveluiden yksityistäminen synnyttää monia uusia ongelmia, eikä ratkaise vanhoja.

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

 

Sirpa Puhakka: Kolmen suurimman puolueen ylivallan mureneminen tekee tilaa keskisuurille puolueille

Sunnuntai 16.1.2011

Kolmen suurimman puolueen saneleman suomalaisen konsensuspolitiikan aika näyttää olevan ohitse. Sosiaalidemokraatit, keskusta ja kokoomus ovat muodostaneet joukkueen, josta kaksi on valikoitunut vaalien jälkeen hallitukseen. Kaksi suurinta puolueetta on sanellut hallituspolitiikan sisällön. Muiden hallituspuolueiden rooli on jäänyt vähäiseksi.

Kolmen suurimman puolueen ylivalta on murtumassa yhteiskunnassa ja keskisuurten puolueiden asema on vahvistumassa, mikäli mielipidemittausten trendi toteutuu. Keskisuurten puolueiden näkemykset kuuluvat aikaisempaa vahvemmin  vaalien jälkeisessä politiikassa.

Suurten puolueiden ylivallan murentuminen tervehdyttää suomalaista demokratiaa. Se luo tilaa muutokselle, jota kansalaiset kaipaavat. Muutoksen toteutuminen on kiinni äänestysaktiivisudesta.

Myös Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä tapahtuu sukupolven muutos näissä vaaleissa. Kuusi eläkeiässä olevaa mieskansanedustajaa jättää eduskunnan. Sukupolven muutos heijastuu väistämättä eduskuntaryhmän toimintaan. Näin suuri muutos ennakoi Vasemmistoliiton politikan näkyvyyden lisääntymistä.

Vasemmistoliitto on yksi vaalien voittajista. – Vasemmistoliiton kannatus on pysynyt vakaana ja kääntynyt nousu-uralle. Puolueen kannattajat aktivoituvat vaalien alla, ja niin uskon käyvän nytkin kampanjoinnin käynnistyttyä.

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka.