0 0
Read Time:4 Minute, 23 Second

Imagine… nothing to read.
Imagine… no music.
Imagine… no dancing.
Imagine… no drama.
Imagine… no design.
Imagine… no paintings.
Imagine… no films.
Imagine… no photographs.
(Day without art)

Arkeemme kuuluu olennaisesti taide ja kulttuuri, usein huomaamattamme, heti herättyämme ja vieläpä öisin nukkuessamme.

Juuri taide erottaa meidät eläimistä. Esimerkiksi nukkuminen, syötävän hankkiminen, viestintä ovat asioita, joissa emme paljonkaan eroa muista elollisista. Sen sijaan tarve saada elämäämme sisältöä, tarve luoda ja tarve
saada elämyksiä ovat vahvasti inhimillistä. Luominen ja taiteen kokeminen ovat perustarpeitamme, sillä miksi muuten jo 24/7 ruokaa metsästävät ja niukalla kalorimäärällä elävät esivanhempamme olisivat käyttäneen
energiaansa ja aikaansa taiteen luomiseen – veistoksiin, luolamaalauksiin, tarinoihin ja lauluihin.

Vaikka taiteen kokeminen ja tekeminen ovat selkeästi perustarpeitamme, harvoin ymmärrämme miten elämämme muuttuisi, jos televisiot sammuisivat, kirjastot katoaisivat, yhtään laulua ei olisi olemassa, yhtään
kuvaa ei olisi nähtävänämme ja vain tietokoneohjelmat suunnittelisivat ja toteuttaisivat elinympäristöämme.

Taiteesta on selkeästi tullut saavutettu etumme, jonka arvoa emme aina tunnusta tai edes tunnista.

Taiteessa ja kulttuurissa kyse on kuitenkin paljon muustakin kuin siitä, että näemme kauniita asioita ja viihdymme vapaa-ajalla.

Taide ja kulttuuri ovat kiinteä osa perusoikeuksiamme. Taide ja kulttuuri ovat elävä perintömme. Taide ja kulttuuri ovat osa paikallisidentiteetistämme. Ja taide ja kulttuuri tekevät minuista meitä.

Kulttuuriset oikeudet

Toisen maailmansodan päättyessä joukko valtioita päätyi pohtimaan keinoja, joilla sotia tulevaisuudessa estetään. Osana tuota prosessia syntyi edelleenkin ajankohtainen, mutta usein unohdettu YK:n yleismaailmallisten ihmisoikeuksien julistus. Muun muassa Suomi on sitoutunut kaikessa
toiminnassaan noudattamaan tätä julistusta.

Tämä tänä vuonna 65 vuotta täyttävä asiakirja sisältää perustarpeistamme kumpuavia oikeuksia. Oikeuden ruokaan, oikeuden turvallisuuteen, kotiin, koulutuksen. Sekä perustavanlaatuisen oikeutemme taiteeseen ja kulttuuriin.

Tuon sitoumuksemme mukaan taiteen ja kulttuurin puuttuminen arjestamme on siis ihmisoikeusloukkaus. Ei siis riitä, että taide on olemassa jossakin satojen kilometrien päässä. Saatavuuden lisäksi kaikkien viranomaisten ja päättäjien velvollisuutena on varmistaa, että taide on myös saavutettavissamme. Osa arkeamme ilman, että taloudellinen asema, asuinpaikka, ikä, terveydentila tai muu tekijä estää taiteen tekemisen ja kokemisen arjessamme.

Eri perusoikeuksiamme voi toki arvottaa päätöksissä keskenään, mutta perusoikeuksiin liittyvää toteuttamisvelvollisuuttaan julkinen valta ei voi ulkoistaa yksityisille.

Jos ja kun tulevina vuosina poliittisessa retoriikassa edelleen painotetaan koko maan asuttuna pitämistä, haasteena ei ainoastaan ole yhdenvertaisten ja tasa-arvoisten sosiaali- ja terveys- tai koulutuspalveluiden toteutuminen maan eri kolkissa.

Perustuslakiuudistuksemme vuonna 1999 nosti kulttuuriset ja taiteelliset oikeutemme tasa-arvoisiksi taloudellisten ja sosiaalisten perusoikeuksiemme kanssa. Mutta siitä huolimatta lähes kaikkia tämän vuosituhannen kuntauudistuksia, säästökuureja ja hallinnonkeskusteluja yhdistää sen keskustelun puute, miten myllerrysten keskellä kansalaisten oikeus kulttuuriin ja taiteeseen taataan.

Taidemuseot työllistävät taiteilijoita. Taidemuseot luotaavat sitä, mitä asioita ja arvoja ajassamme liikkuu. Taidemuseot, kuten myös kirjastot, ovat yhteisiä olohuoneitamme ajatusten, uusien virtausten ja ahaa-elämysten äärellä.

Luovuuden äärelle pysähtyminen yksinkertaisesti luo luovuutta ja kasvattaa meitä ihmisinä.

Taannoin erään ammattikorkeakoulun kuvataidelinjan lopettamista perusteltiin – ehkäpä tahattomastikin – sillä, että ilman taidetta voi elää.

Ajatus elämästä ilman taidetta herätti minussa vahvan tunnemyrskyn. Mutta hetken asiaa pohdittuani totesin, että kyllä. Kyllä ilman taidetta voi elää, mutta millaista elämää?

Taide tai sen kokeminen ja tekeminen eivät ole salaatin lehtiä jokapäiväisessä leivässämme. Taide, sen kokeminen ja tekeminen ovat elämämme leipä, veteen piirtyneen viivan taltiointi. Sillä elämä ei voi olla vain syömistä, nukkumista ja elannon hankkimista. Hyvään elämään kuuluu erottamattomasti myös sisältöä, asioita, jotka herättävät meissä tunteita, ajatuksia ja mielipiteitä.

Taiteella on selkeä itseisarvo, syy olla olemassa jo sellaisenaan. Mutta perusoikeutanamme sillä on myös laajempi merkitys meille kaikille. Lisäksi taiteen merkitys talouteemme, asuinpaikkamme valintaan,
elämänlaatuumme, hyvinvointiimme ja jopa kuolinhetkeemme on tutkitusti kiistämätön. Silti tuo taiteen lisäpanos hyvään elämäämme ja hyvään yhteiskuntaan ei nauti arvostusta arjen tasolla tai euroina.

Nälkä ei huhupuheista huolimatta ole kestävä pohja taiteen tekemiselle. Siksi on ymmärrettävää, että Taiteen edistämiskeskuksen erityissuunnitelija Kaija Rensujeffin syksyllä 2013 julkaistava Taiteilijan asema 2010 -tutkimus osoittaa, että ammattitaiteilijamme siirtyvät isoihin keskuksiin, sinne missä on edes
jonkinlainen toimeentulomahdollisuus taiteilijana.

Taiteeseen ja kulttuuriin liittyvien perusoikeuksiemme toteutuminen harrastajana ja kokijana edellyttää kuitenkin, että on olemassa ammattitaiteilijoita. Läsnä arjessamme tai edes läheisyydessä. Jossei
pysyvänä, niin edes vierailijoina.

Taiteen perusoikeudet toteutuvat jo nyt eriarvoisesti. Tänään joka toinen ammattitaiteilijamme asuu Helsingissä, kaksi kolmasosaa Uudellamaalla tai ulkomailla, neljässä asukasluvultaan suurimmassa eteläisessä maakunnassa neljä viidestä taiteilijasta. Ja vain yksi viidesosa taiteilijoista asuu eteläisen ruuhkasuomen ulkopuolella. Esimerkiksi vain kaksi prosenttia taiteilijoistamme elää täällä Pohjois-Savossa.

Siksi maassamme, joka ei huou pelkästään taide- ja kulttuurimyönteisiä asenteita, tarvitaan rohkeita päättäjiä tekemään rohkeita päätöksiä perusoikeuksiemme toteutumisen varmistamiseksi. Tarvitaan uusia, tämän
ajan haasteisiin vastaavia toimintatapoja, joilla taataan, että taiteilija ja kokija kohtaavat sielläkin, missä taidetarjonta ei ole kattavaa saatikka edes itsestään olemassa.

Paikallisidentiteetti

Kulttuuri on tutkitusti vahva myös alueellinen vetovoimatekijä ja alueellisten uudistusten moottori.

Välttämättömien ja lakisääteisten investointien rinnalla kuntien onkin panostettava oman vetovoiman ylläpitämiseen ja lisäämiseen.

Taiteen prosessit, taiteilijoiden tapa havaita yhteiskunnan heikoimmatkin signaalit, taiteilijoiden uskallus ottaa riskejä ja taiteilijoiden kyky tehdä olemattomasta tai näkymättömästä valmis teos ovat asioita, joita nykyistä
enemmän voitaisiin käyttää uudistuvan ja asukkaiden osallisuuden varmistavan kuntahallinnon edistämiseksi.

Taide voi olla myös tekijä, joka sitouttaa ihmisen aktiiviseksi ja osallistuvaksi kuntalaiseksi. Kuuluvathan taide ja kulttuuri myös elävään perintöömme. Ne kiinnittävät meidät tiettyyn aikaan ja paikkaan. Muodostavat meistä paikallisen yhteisön.

Mielikuvamme itsestämme suomalaisina, uusmaalaisina ja hyvinkääläisinä lepää toki monen muunkin asian varassa. Mutta vankan pohjan sille rakentaa juuri meille ja meistä tehty taide.

Ihminen on sitä, mitä syö. Mutta paljon myös sitä, missä asuu.

Paikallisidentiteettimme ei muodostu ylhäältä annettuna tai määrättynä.

Paikallisidentiteettimme rakentuu arkemme ja kokemustemme ympärille, mutta myös muistojen, elämysten tai monien paikkojen varaan.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Parhaimmillaan juuri kunta on se paikka, jossa voimme kuulua yhteen.

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %