Marraskuu 2009 (1 kpl)
Lokakuu 2009 (4 kpl)
Elokuu 2009 (2 kpl)
Kesäkuu 2009 (4 kpl)
Toukokuu 2009 (17 kpl)
Huhtikuu 2009 (14 kpl)
LokikirjaniAiemmat kirjoitukseni löydät täältä 10.5.2009 EU takaa rahan, palveluiden ja työntekijöiden liikkuvuuden. Mutta köyhälle ihmiselle Eurooppa on edelleen täynnä rajoja ja rajoituksia. Tästä sain taas kerran muistutuksen, kun Vasemmistonaisten hallituksen jälkeen kävimme joukolla tutustumassa Helsingin Hakasalmen museon "Varokaa, mustalaisia! - väärinymmärryksen historiaa" -näyttelyyn. Näyttely on herättävä ja muistuttaa ainakin minua siitä, että tämän päivän rasismilla irtopisteitä keräilevät poliittiset päättäjät eivät ole uusi ilmiö Euroopassa. Orjuutta ja oikeudettomuutta on Euroopassa jaettu romaneille ainakin 1300-luvulta lähtien. Romanien kohtalona on ollut olla syntipukkina taudeille, sodille ja taloudelliselle ahdingolle. Räikeimmin tämä tuli esiin Natsi-Saksassa, jossa silloiset poliittiset päättäjät syyttivät erilaisia ihmisiä taloudellisista ongelmista eli sen ajan lamasta. Tuon politiikan seurauksena miljoonat ihmiset kuolivat, kun tuhoamisleireihin suljettiin juutalaisia, romaneja, homoja ja kommunisteja. Toisen maailmansodan päättyminen ei tuhoamisleirejä lukuunottamatta muuttanut moneltakaan osin romanien asemaa Euroopassa. Esimerkiksi Ranskassa maan sisällä matkustaessaan romaneja vaadittiin kantamaan aina mukanansa erityistä henkilökohtaiset ominaisuudet kirjaavaa henkilökorttia, joka piti milloin tahansa olla viranomaisten tarkistettavissa ja jonka puuttuminen johti tuntikausien kuulusteluihin. Vielä kuusikymmentäluvulla romaninaisia steriloitiin monessa Euroopan maassa - myös täällä Suomessa. Ja itse muistan, kuinka Tampereen kaupunki osoitti 1970-luvulla purkutuomion saaneita taloja romaniperheiden asunnoiksi - seuraavaksi pariksikymmeneksi vuodeksi. Tänään rahan EU jakaa ihmisiä omsiduuden ja työhön osallistumisen mukaan. Laajemmat ja varmemmat oikeudet EU takaa niille, jotka omistavat. Ja jonkinlaiset oikeudet niille, jotka työnantajat kelpuuttavat alaisikseen. Rahalähtöinen työelämäpainotus jopa oikeuksia jaettassa on johtanut siihen, että romanit ovat monin tavoin edelleenkin vailla täyttä EU-kansalaisuutta. Työttömyys yksinkertaisesti tekee EU-asukkaasta näkymättömän. Silti työttömyyttä ruokkivan työsyrjinnän kitkeminen on edelleen EU:ssa lähinnä kaunis kirjaus juhlapuheissa. Liiankin usein työnantajat selviävät selkeistä työsyrjintätapauksista kuin koira veräjästä - ilman tuntuvaa rangaistusta. Siksi kokonaisen ihmisryhmänkin syrjäyttäminen näyttää olevan EU-tasolla mahdollista. Monessa EU-maassahan romanien työttömyysaste on työsyrjinnän seurauksena 70 - 80 %. Joissakin maissa jopa täysi sata. Laillisten työmarkkinoiden puuttuminen romaneilta tai muilta vähemmistöryhmiltä näkyy näiden ihmisten arjessa äärimmäisenä köyhyytenä, mutta myös oikeudettomuutena liikkua ja saada ääntään kuuluviin. Virallinen ihmisoikeustotuus EU:sta vaikenee romaneista lähes kaikilla EU-kielillä. Itselleni ihmisoikeuksien toteutumisen mittarina ainut pätevä on se, miten ihmisoikeudet toteutuvat heikoimmassa asemassa olevien kohdalla. Niinpä, jos EU:n asukkaiden ihmisoikeuksien toteutumista mitattaisiin tänään romanien kohtelun perusteella, paljastuisi, että elämme edelleen ihmisoikeuksien kivikautta. Ja siihen ainakin itse haluan muutosta. Ps. Hakasalmen museossa voi läpikäydä kuvitteellisen eurooppalaisen rajapoliisin tekemän oleskelulupakuulustelun, joka luokittelee ihmisen muuttoaktiivisuuden, siviilisäädyn, korujen käytön, sukupuolisen aktiivisuuden jne. mukaan kuuteen eri ryhmään A:sta (teillä on "vahva negatiivinen perimä": salakavala, alkoholismiin taipuvainen ja työtä vieroksuva luonne) F:ään (vakinainen ja mustalaiselle epätyypillinen elämäntyyli). Noiden luokittelujen perusteella ihmiselle myönnetään joko rajoitettu oleskelulupa tai rajoittamaton liikkumislupa. Fiktiifistä vai mitä? Ps2. Oma luokitukseni muuttui ratkaisevasti yhden vastauksen muuttamisella F:stä A:han.... |